
Hain tänään pakettiautomaatista mieluisan paketin. Tilasin itselleni joululahjaksi muutaman puutarhakirjan.

Kaunokainen ja ilonpisara – Kotipihojemme kukkien kulttuurihistoriaa on pari vuotta sitten julkaistu kirja, joka kertoo mielenkiintoisia faktoja pihojemme perinnekasveista. Alelöytö maksoi vaivaiset kuusi euroa! Tämän kanssa mennään tänään peiton alle.

Else ja Vesa Leivon Tulppaanitarhan lumo irtosi sekin alle kympillä. Tämän hankkiminen on ollut aikomuksena ties kuinka kauan, nyt sekin vihdoin löytyy omasta kirjahyllystä.

Ja tämä taas… Tämä kääritään lahjapaperiin ja sitä pääsen tutkailemaan vasta jouluaattoyön hämärissä glögin ja suklaakonvehtien kera.
Ja niitä ilmaisia lukunautintoja pursuavat kirjastojen hyllyt näin talvisaikaan oikein ylenpalttisesti!
Sinne sitten kun nämä on luettu!
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra