Käy peremmälle! Portti johtaa puutarhaan
Avoin puutarhassa sijaitseva pergolaportti, rautaportti tai köynnöskaari kutsuu luokseen ja houkuttelee kulkemaan lävitseen kohti seikkailuja.
Oma PIHA -lehden tilaus on lähetetty.
33
Avoin puutarhassa sijaitseva pergolaportti, rautaportti tai köynnöskaari kutsuu luokseen ja houkuttelee kulkemaan lävitseen kohti seikkailuja.
Kasvimaalla saa olla runsaasti kukkia – etenkin iloisen värisiä, syötäviä ja koko kesän kukkivia.
Puutarhanhoito ei vaadi paksua lompakkoa. Tarkka tarhuri säästää kekseliäisyydellä, kierrättämällä ja suosimalla kimppahankintoja.
Kivillä on tärkeä sija kiinalaisessa puutarhataiteessa. Omalaatuinen kivenlohkare käy taideteoksesta sellaisenaankin.
Köynnöspinaatti on vanha, mutta vähän tunnettu koriste- ja ravintokasvi. Sen pinaatin tavoin käytettävät lehdet sisältävät runsaasti muun muassa karotenoideja, folaattia, kaliumia, magnesiumia, fosforia ja sinkkiä.
Polut ja kulkuväylät jäsentävät pihaa ja yhdistävät pihan osat toisiinsa. Suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon polun käyttötarkoitus, maan muodot ja luonnolliset kulkureitit – esteettisiä arvoja unohtamatta.
Vanha kasvihuone heräsi uuteen eloon perusteellisen siivouksen, huollon ja kiinteiden kasvatuskaukaloiden rakentamisen myötä. Kirpputorilta ostettu ruokapöytä muokattiin tilavaksi ruukutuspöydäksi.
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Kukkiva puu on kevään kaunistus ja satoa tuottava hyötykasvi. Nappaa tästä vinkit uuden omenapuun istuttamiseen.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.