Siirry sisältöön

Japaninkurjenmiekkojen kukintaa odotetaan niiden kotimaassa samalla hartaudella kuin kirsikankukkia tai syksyn ruskaa. Nuppujen avauduttua lähdetään ihailemaan kukkaloistoa puistoihin ja puutarhoihin, ja omat ruukkuiirikset nostetaan ovenpieleen muidenkin iloksi.

Näin tekee myös veitsiseppä ja kukkaharrastaja Katsuyuki Kawamura, jolle japaninkurjenmiekat (Iris ensata) eli hanashoubut ovat toinen intohimo ebineorkideoiden ohella (ks. Oma PIHA 1/2020). Kun kevään ebinekiireet näyttelyineen ovat ohi, kääntyvät katseet hanashoubuihin.

Hanashoubun tunnistaa terälehden keskellä olevasta keltaisesta kuviosta.

Piha täynnä kurjenmiekkoja

Kyushulaisen sepänpajan edustalla ovat kurjenmiekat suorissa riveissä. Sinistä, liilaa, vaaleanpunaista. Herkän kaunista. Seppä Kawamura tervehtii pajan ovelta ja huikkaa:

– Onhan teillä saappaat mukana? Tänään tarvitaan saappaita, sillä pellolla on märkää.

Pellolla? Suunnitelmiin on tullut muutos, sillä mies haluaa näyttää meille jotakin. Mutta sitä ennen hän ohjaa meidät pajan takana olevaan kotiinsa.

Kukkanuppu pitää sisällään yllätyksen.

Verhot on vedetty syrjään ja seinänlevyisten lasiovien läpi avautuu näkymä japaninkurjenmiekkojen täyttämään pihaan. Kahden rakennuksen väliin jäävään kapeaan tilaan mahtuu kymmeniä, ellei satoja kurjenmiekkaruukkuja, jotka on asetettu matalien korokkeiden päälle. Hienoinen tihkusade saa iirikset hehkumaan täyteläisinä, vesipisarat terälehdillä kimaltelevat kuin timantit.

Ihasteltuani kukkia ensin etäältä uskaltaudun alas niiden sekaan. Kukkavarsilla on korkeutta reippaasti yli metrin, joten nyt jättimäiset kukat ovat jotakuinkin silmieni tasalla. Sävyissä on tummanliilaa, valkoista, lohenpunaista. Toisissa kukissa on kuvioita, toisten terälehtiä koristaa tummempi reunus. Osalla kukista on kolme terälehteä, osalla kuusi tai jopa yhdeksän. Mittaan kukkien halkaisijan – vaaksakin jää vajaaksi.

Toisinaan lajikkeen erityispiirre on kukan sijaan lehdissä. Valkoraidalliset lehdet ovat harvinaisia.

Siemen sisältää yllätyksen

Katsuyuki Kawamura on kasvattanut japaninkurjenmiekkoja parikymmentä vuotta. Ensimmäiset hän sai naapuriltaan vuosituhannen vaihteessa. Innostus syveni entisestään, kun hän vieraili arvostetun konkarikasvattajan luona, joka johdatti hänet jalostamisen saloihin.

– Hänen hanashoubunsa olivat uskomattoman komeita. Kun kysyin, miten hän sen tekee, hän kertoi siemenkasvatuksesta.

Kawamura oli mennyttä miestä. Hän tuikkasi miehelle tuhannen jenin eli vajaan kymmenen euron setelin ja pyysi jakamaan juurakon, jonka kukat miellyttivät häntä erityisesti. Siitä hän on jalostanut useita kukkia. Myöhemmin on tullut hankittua lisää muualtakin, myös netistä.

Lisätilaa Katsuyuki Kawamuran hanashoubuille löytyi tuttavan riisipellolta. Japaninkurjenmiekat viihtyvät kosteassa maassa.

Juurakkoa jakamalla saadaan identtinen kukka, mutta Kawamuraa kiehtoo siemenkasvatuksen yllätyksellisyys. Tällöin avuksi tulevat mehiläiset ja muut pölyttäjät, jotka kuljettavat turkissaan eri lajikkeiden siitepölyä lentäessään kukasta toiseen. Kylvetyistä siemenistä saadaan kolmisenkymmentä tainta, joista kasvattaja arpoo säilytettävät. Lopputulos paljastuu seuraavana keväänä nuppujen avautuessa.

– Koskaan ei tiedä, millainen kukasta tulee.

Osviittaa antaa sen kasviyksilön kukanväri, josta siemenet on kerätty. Tummanliilasta tulee liila ja sinisestä sininen, mutta esimerkiksi terälehtien määrä saattaa muuttua.

Kurjenmiekkojen loistoa riittää kuukauden päivät, sillä eri kasvit kukkivat hiukan eri aikaan ja nuppuja tulee aina uusia. Yksittäinen kukka kestää viikon verran. Aiemmin Kawamuralla oli tapana järjestää ystävilleen iirisjuhlat kukinnan kunniaksi. Kurjenmiekkaruukut kannettiin sisätiloihin ja pöydän ympärille keräännyttiin hyvän ruoan ja juoman merkeissä. Nykyään kukista iloitaan lähinnä perheen kesken. 

Kukan väritys ja kuviointi voivat olla hyvinkin erikoiset.

Puistollinen kurjenmiekkoja

Mutta nyt autoon ja kohti läheisiä vuoria. Sieltä, kirkasvetisen joen varrelta bambumetsikön uumenista, löytyy vuoristopuutarha, jonka kävelypolkua reunustavat tuhannet eriväriset japaninkurjenmiekat ja sinikukkaiset hortensiapensaat. Viikonlopun kukkafestivaalista muistuttavat valkoiset teltat, joita puretaan parhaillaan. Nyt puistossa on hiljaista, vain yksi bussilastillinen iloisesti turisevia eläkeläisiä liittyy joukkoomme. 

Kukinnan aikaan Keiko ja Katsuyuki Kawamura asettavat japaninkurjenmiekat sepänpajan edustalle asiakkaiden iloksi.

Katsuyuki Kawamura kulkee eteenpäin pitkin harppauksin. Puiston iirikset ovat yksinkertaisempia kuin hänen luonaan, perinteisempiä. Tarkastelen niitä keskustelumme innoittamana ja olen tunnistavinani kuk-kien eron. Japanissa kasvatettavat kurjenmiekat jaetaan kolmeen eri lajiin: hanashoubu (Iris ensata, japaninkurjenmiekka), kakitsubata (I. laevigata, samettikurjenmiekka) ja ayame (I. sanguinea, kuningatarkurjenmiekka) sekä edelleen kotipaikan mukaan esimerkiksi Edon, Higon ja Isen kurjenmiekoiksi. Suurin ero hanashoubun ja ayamen välillä on keltainen kuvio hanashoubun terälehdessä, minkä lisäksi se on näyttävämpi kuin kuvioton ayame, joka puolestaan on elegantimpi. Ayamella on aina kolme terälehteä ja se viihtyy kuivassa paikassa, kun taas hanashoubu kasvaa kosteikossa.

Kurjenmiekkapuistossa nämä erot tulevat hyvin esiin, sillä Kawamuran kasvattamat iirikset ovat nimenomaan hanashoubuja. Yhtäkkiä hän terästää katsettaan ja pysähtyy. Kaikkien näiden kukkien keskellä on lajike, jota hänellä ei ole!

Kirkasvetisen joen varteen toteutettu puisto Kyushun vuoristossa on kauneimmillaan kurjenmiekkojen puhjetessa kukkaan. Tunnelmaa lisäävät muhkeat hortensiapensaat ja bambumetsiköt.

Saappaat jalkaan

Puistosta matka jatkuu alas laaksoon riisipeltojen keskelle. Vesi lirisee kanavissa, riisintaimet vihertävät ja ympäröivät vuoret heijastuvat peltotilkuille lasketusta vedestä.

Vehreyden keskellä loistavat japaninkurjenmiekat. Kawamuran hanashoubut ovat päässeet kasvamaan ystävän palstalla niille tyypilliseen maaperään, kosteaan saveen lootuksien rinnalle. Vedämme saappaat jalkaan ja lähdemme kulkemaan kukkien väliin asetettuja pitkospuita pitkin. Välillä saappaan alla litisee märkä maa.

Kurjenmiekat ovat kasvattajalleen tyypillisesti runsaita, usean terälehden kukkia, joiden väriskaala ulottuu sinisen ja violetin sävyistä valkoisiin, onpa mukana jokunen pirteä pinkkikin ja hennon keltainen. Mies itse katselee tienpenkalta kahdenkymmenen vuoden työn tuloksia. Hänen äänessään on lempeyttä ja pikkuisen ylpeyttäkin, kun hän huikkaa:

– Eikö ole komeita! Ihan toisenlaisia kuin kotona ruukuissa!

Ebineorkideoiden kanssa Kawamura kiertää kukkanäyttelyitä, mutta kurjenmiekat ovat omaksi ja muiden iloksi. Riisipellolla ne ilahduttavat maanviljelijöitä ja naapuruston asukkaita, sepänpajalla asiakkaita ja kotona läheisiä.

Iltaisin, sammutettuaan ahjon pajalla ja käytyään kuumassa kylvyssä, hänellä on tapana istua nojatuoliin lasiovien viereen ja antaa katseensa levätä kurjenmiekkojen kauneudessa. Hämärtyvä ilta syventää kukkien sineä. Näkymä on kuin elävä taulu, joka vähitellen muuttaa väriä ja ilmettään. 

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *