Kätevä apupöytä syntyy laudan ja riman pätkillä. Hyllyillä on tilaa ruukuille ja siemenpusseille, koukuissa roikkuvat työkalut. Kun tason nostaa ylös, kaappi sulkee sisäänsä tilpehöörit ja siistiä etupuolta somistavat yrtit ruukuissaan.
Hyllykön voi maalata sopimaan rakennuksen sävyyn. Aavistuksen vaaleaa pigmenttiä sisältävä puuöljy suojaa puuta, mutta pitää ulkonäön vaaleana.
Tee näin
1. Laita työtasolle 73 cm:n pituiset leveät sivulaudat. Aseta niiden väliin pitkät hyllylaudat siten, että toisen yläpuolelle ja toisen alapuolelle jää 10 cm. Varmista ristimittauksella, että kehikko on suora. Poraa esireiät ja kiinnitä hyllyt sivuihin 4 × 40 mm:n ruuvein.
2. Aseta sisälle tuleva pysty- ja vaakahylly paikoilleen, poraa esireiät ja kiinnitä ruuvein.
3. Käännä rakenteen etupuoli tasoa vasten. Kiinnitä muutamalla ruuvilla takalaudat.
4. Tee pöytätaso. Aseta 9 rimaa tasavälein kahden tukiriman päälle. Tarkista ristimitalla kulmasta kulmaan, että pöytätasosta tulee suora. Kiinnitä rimat kaksin ruuvein (3,5 × 40 mm) tukirimoihin. Lisää vielä kolmas tukirima keskelle.
5. Kiinnitä pöytä isoilla t-saranoilla alahyllyyn. Lisää ylähyllylle orsi. Kiinnitä ylähyllyyn hakanen ja pöytätason reunan silmukkaruuvi, joilla pöytä lukitaan yläasentoon. Lisää koukkuja takaseinän lautoihin.
6. Ruuvaa pöytätasoon ja ylähyllyyn silmukkaruuvit ja solmi niiden välille kaksinkertainen naru pöytätason tueksi. Kiinnitä kaappi seinälle irrottamalla sisäpuolen koukkujen reunimmaiset ruuvit ja vaihda niiden tilalle pitkät ruuvit, jotka ulottuvan seinään saakka.
Kaapin ovi on siisti, kun rimat on kiinnitetty pöytäpuolelta.
Julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2021
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Lähiluonnosta on kautta aikain haettu yrttejä terveyden tueksi. Luonnonyrtit ovat hellävarainen, tehokas ja ekologinen tapa edistää naisten hyvinvointia.
Tässä ruusuisia kuvia joulua juhlistamaan. David Austin –ruusunjalostajan osastolle oli tämänvuotisessa Chelsean näyttelyssä katettu kukkainen teehetki. Ruusut ovat pöydän tähtiä teeserviisin kuviointia myöten. Huomion vievät kuitenkin valtavat ruusukimput maljakoissa. Teekutsujen vieraat saavat ihailla herkullisen värisiä kukkia lähietäisyydeltä. Miten mieluisaa olisikin poimia omasta puutarhasta moiset kimput pöytää koristamaan! Hyvää Joulua!
Oma PIHAn uudessa numerossa (1/2016) on juttu Honkapään harmoniasta, mutta kyllä siellä sattuu ja tapahtuukin. Oheisena on isännän kertomus mehiläisten karkaamisesta. Kertomuksen lopussa olevat kuvat on ottanut – siihen saakka kunnes parvi pääsi valloilleen – yli 30 vuotta sitten vihitty isännän vaimo. PARVI Lämpimänä heinäkuisena kesäpäivänä yli 30 vuotta sitten vihitty vaimoni tuli kasvimaalta sisään.
Hyönteishotellit tuntuvat olevan tämän hetken kuumin puutarhajuttu. Etenkin kaupunkipuutarhoissa ja -puistoissa kaivataan kipeästi pölyttäjiä ja muita hyödyllisiä hyönteisiä. Joten miksipä ei tarjota niille ensi alkuun asuinsija? Bongailtuani aikani erilaisia hyönteishotelleja kaupoissa, messuilla ja puistoissa innostuin lopulta rakentamaan omani. Ideani on simppeli: otetaan tyhjä teepurkki ja täytetään se erilaisilla kuivilla oksanpätkillä ja pihalta löytyneillä heinillä. Käpyjäkin
Kauan odotettu kevät on puhjennut kukkaan. Kevään siniset hetket odottavat puutarhurin polvistuvan niiden juurelle. Kumarran krookuksille ja sinivuokoille. Kuinka odotettu näky onkaan käsillä, kun löytää edestään väripilkun juuri kylmästä unesta heränneen maan kamaralta.
Hukkapalapuutavarasta nikkaroidulla laakealla seulalla on kätevä erotella kompostista maatumattomat juurenpätkät, kokkareet ja puun palaset, kun tarvitaan hienojakoisempaa multaa siemenille, taimille ja ruukkukukille. Ohjeen seulalaatikko sopii kottikärryille, jonka kuupan leveys on 60 ja pituus 80 cm.
Jokainen kotipuutarhuri haluaa, että kesäkukat kestävät ohimenevät sateet ja puhurit suurempia kärsimättä. Myöskään viileät ilmat, jotka kuuluvat Suomen kesään parhaanakin kasvukautena, eivät saa olla kukkimista rajoittava tekijä.
Kevään tuloa voi oikeasti edistää. Kevät tuodaan kotiin siemenkylvöjen, taimikasvatusten ja sipulikukkien muodossa. Puutarhassa kartoitetaan ensimmäisenä sulavat paikat ja niihin suunnitellaan sipulikukkaistutuksia.
Alla äppelträd behöver beskäras varje år men beroende på sort, grundstam, ålder och hur trädet skötts tidigare är beskärningsbehovet olika. Börja med att gå runt trädet några gånger och fundera på vad som är målet med beskärningen.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.