Siirry sisältöön
Nämä puutarhatontut vartioivat Herttoniemen kartanon kukkamaita jo 1900-luvun alussa.
Mustion linnanpuiston klassiset, patinoituneet patsasjoukot kuvaavat hahmoja Välimeren alueen mytologiasta, tässä ’Flora’.
Muotoilluilta yrttimailta poimittiin mausteita ja rohtoja. Myös ruusut kuuluivat kartanopuutarhaan.

Kartanoiden puutarhat ovat kokeneet pohjoisissa oloissamme monta vuosisataa ja tyyliä, jotka inspiroivat näkemyksillään ja kasvikokeiluillaan myös kotipuutarhuria.

Kartanopuutarhojen historiaa meillä Suomessa käsittelevä artikkelini on luettavissa Oma PIHAn nyt ajankohtaisesta numerosta 2/2024. Artikkelia innoittaneen kartanopuutarhahistoriaa esitelleen hyväntekeväisyysnäyttelyn järjesti Aatelisliiton avustusjärjestö ry. viime keväänä Ritarihuoneen koristeellisissa puitteissa Helsingissä.

Tässä lisää kuvia kekseliäästi sisätiloissa järjestetystä näyttelystä.

Pajunkissoja kantava patsaspoika Tjusterbyn kartanosta Pernajasta, 1900-luvun alusta.
Kartanopuutarhoista säilyneet maalaukset ja suunnitelmapiirrokset toimivat lähteinä puutarhataiteemme historiaan.
Ritarihuoneen salin näkymiä oli laajennettu kuvatulosteilla kartanopuutarhoista. Näyttelyn hyötypuutarhaosiossa hohti Noormarkun kartano/ruukkialueen omenatarha.
Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *