Kohta alkaa maasta nousevien kielonversotappien aika häämöttää takatalvien takaa!
Kansalliskasvien nimeäminen on yksi mielenkiintoinen merkki meidän ihmisten kiintymyksestä asuin- ja viljelysseutujemme kasvilajistoon.
Tuoksuva kielo äänestettiin kansalliskukaksemme vuonna 1967. Hienostuneesti hajustetun kielomaton kohtaaminen kuuluukin kevään odotettuihin, unohtumattomiin kukkahetkiin. Moni vaalii pihansa luonnonkielokantoja, ja voipa sen kukkakelloja löytyä puutarhasta myös kerannaisina tai vaaleanpunaisina. Kansalliskukka näkyi 1990-luvulta alkaen arjessakin, kun sen kuva koristi markka-aikaisten kymmenen pennin kolikkojemme taustapuolta.
Ukrainan kansalliskasviksi noussut auringonkukka on tällä hetkellä useimmin esilletuotuja kukkasymboleja, jolla on nykyisin solidaarisuuden ja rauhan lisämerkitys. Amerikoista Eurooppaan kuljetettu kasvi on kasvanut hyvin Ukrainan ilmastossa jo 1700-luvulta lähtien ja ollut taloudellisesti merkittävä auringonkukkaöljyn lähde. Pelloilla levittäytyneet auringonkukkameret ovat jättäneet ukrainalaisiin mieliin unohtumattomia maisemakokemuksia.
Ruusu muun muassa Englannin kansalliskukkana on mainittu aiemmassa blogitekstissäni:
Saarivaltion muiden osien tunnuksina piikkimöi ohdake (Skotlanti) ja hehkuu keltanarsissi (Wales).
Tällaisista monimetrisistä auringonkukkahujopeista kertyy suuri siemensato. Auringonkukasta Ukrainassa voi lukea englanniksi lisää täältä: https://www.1800flowers.com/blog/flower-facts/flowers-of-ukraine-symbolism/
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Otsikkoon viitaten meiltä voisi aluksi kertoa sen, että metsäkauris kävi pihallamme maistelemassa aivan tien vieressä pieniä, mutta hyvään kasvun alkuun päässeitä japaninmarjakuusia. Sitten se jatkoi rauhallista kävelyään asfalttitietä pitkin kohti Lappohjan omakotialuetta. Niin, sieltä löytyykin pihoilta paljon enemmän syötävää. Viime syksynä pihlajissa oksat roikkuivat hyvästä marjasadosta. Koko pitkän syksyn odotin, että tilhet olisivat ilmestyneet herkuttelemaan
Design- ja Arkkitehtuurimuseoissa Helsingissä on meneillään maaliskuun loppuun asti kiintoisa yhteisnäyttely, johon puutarhaihmisen kannattaa tutustua. ’Garden Futures – Suunnittelua luonnon kanssa’ -näyttely avaa puutarhojen suunnitteluun liittyviä taustaideoita ja -ihanteita meiltä ja maailmalta. Niin yksityisempien puutarhanlaatijoiden kuin esimerkiksi laajoja puutarhakaupunkitiloja suunnitelleiden näkökulma on esillä. Näyttely kohdentaa ajatuksia myös siihen, miten puutarha voi heijastaa tulevaisuudessa entistä
Sininen, valkoinen, keltainen – siinä on kevään vuokkoihanuuksien kukintajärjestys. Vuokonkukkien monimuotoisuus voi innostaa ryhtymään kasvikeräilijäksi. Valkovuokkomeren hohtava valo ja vuokkokimppu, onnekkaasti kohdattu keltavuokkolaikku ja sinivuokkojen salaperäinen sinisyys kuuluvat kevääseemme. Nämä näyt ovat piirtyneet lähtemättömästi muistiin usein jo lapsuudessa, ja myöhemminkin moni haluaa istuttaa kevätkukista juuri vuokkoja ihaillakseen niiden yltäkylläistä loistoa pihamaalla. Sini-, valko- ja keltavuokot
Sinikukkaiset valeunikot ihastuttavat puutarhassa ja ovat viihtyessään luotettavia perennoja. Viileähkö kesämme ja luonnostaan hapan maaperämme sopivat valeunikoille hyvin. Pieni oikuttelukin sallitaan näille pihan kaunottarille.
Kevään odotus on puutarhaihmisille välillä tuskallista. Aika tammi-maaliskuun välillä voi tuntua kovin pitkältä. Onneksi kasvien ja siementen kanssa voi jo puuhastella. Tässä listattuna muutamia talviajan viherpuuhia inspiraatioksi.
Havukasveja ei voi nuorentaa leikkaamalla alas kuten lehtipensaita. Aidaksi tai muotopuiksi istutettuina niitä on kuitenkin saksittava säännöllisesti. Vuorimäntyjä kannattaa typistää, jotta niistä kasvaa tuuheita.
Valkoisen ystäviä on paljon. Valkoinen on puhdas, viaton ja valoa heijastava väri, joka ei muodosta riitasointua minkään muun kanssa. Jos ottaa istutusten suunnitteluun ohjenuoraksi taidemaalari Helene Schjerfbeckin tyylin, tulee jokaisessa kukkapenkissä olla siveltimenveto mustaa ja valkoista.
Miltä kotipihalla tai mieluisassa puistokohteessa näyttää marrassävyjen ajanjaksona? Puistomaiseman vaihtelevuuteen eri vuodenaikoina on kiinnitetty erityistä huomiota Kotkan Sapokanlahden vesipuistossa.
Jo reilut sata vuotta sitten tasetti oli jouluntuoja. Sen sipuleita hyödettiin kukkaan tulppaanien ja joulukaktusten seuraksi. Pienet, tähtimäiset kukat levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.