Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat ovat valkoisia.
Runsas mesi houkuttelee kanervan kellomaisiin kukkiin monenlaisia hyönteisiä, kuten kimalaisia, mehiläisiä ja päiväperhosia. Kuvatessani 14.8.2017 kanervan valkoisia kukkia, komea ja isokokoinen keisarinviittakoiras lennähti vieressä oleviin tavallisen värisiin kanerviin. Muut kuvat punaviolettikukista on otettu makrolla terassimaljakkoon asetelluista kanervista.
Eero asui nuorena pohjoisessa Perämeren rannalla, missä suhde luontoon kehittyi vahvaksi. Sitten metsästysaseet vaihtuivat kameroihin. Myöhemmin omakotitalon pihan hoito Hankoniemellä herätti palavan innostuksen puutarha-asioihin. Eero tallensi kamerallaan ja maalaamalla pihapiirin ja luonnon näkymiä elämänsä loppuun saakka (2017).
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kevät ja alkukesä on kiihkeää uuden kasvun aikaa niin pihoilla ja puutarhoissa kuin muuallakin luonnossa. Kasvit, pensaat ja puutkin työntävät ihailtavaksemme värikkäitä ja tuoksuvia kukkiaan. Nyt on mitä parhain aika pitää kamera esillä ja ikuistaa kauniit kukkaset ja muut näkymät, jotta kuvia voisi katsella vaikkapa syksyn pimeinä iltoina tai talven pakkasten keskellä ja odottaa innolla
Kävin eilen (16.3.) vaeltamassa +8 asteen aurinkoisessa säässä Hankoniemen metsäisessä luonnossa etsiskellen samalla merkkejä kevään edistymisestä. Metsätien vierustalla, missä olen keväisin kuvannut leskenlehtiä, niiden kasvu oli edistynyt vain parin kolmen sentin verran. Samassa paikassa havaitsin yllättäen leppäkertun eli seitsenpistepirkon. Kun se ei liikkunut, tökkäsin sen heinäkorrella ylösalaisin, jolloin leppäkertun jalat alkoivat vispata. Ehdin jo luulla
Kuluneen viikon torstaiaamu (22.9.) valkeni tyynenä ja aurinkoisena. Yöllä lämpötila kävi vain muutamassa plusasteessa, mutta auringonsäteet saivat elohopean kohoamaan nopeasti. Ilma oli kuin luotu muutaman tunnin reipasta luontoretkeä varten. Astellessani heinittynyttä hakkuuaukeaa kohti katsomaan, olisiko siellä hirvieläimiä makuulla, pikkulintu lennähti puolukanvarpujen seasta läheisen puun oksalle. Vastavaloon ottamastani kuvasta tunnistin sen metsäkirviseksi. Pensasmainen, monivartinen piikkiohdake lähetteli
Enpä muista aiemmilta keväiltä, että olisin nähnyt päivänkakkaroiden kukkivan jo toukokuun puolella. Neljä päivää sitten (28.5.) niitä riitti poimittavaksi maljakkoonkin eräältä syrjäiseltä niityltä. Myös kukkivat mäkitervakot levittäytyivät laajoina kasvustoina kuivalla mäkitöyräällä, missä näyttivät viihtyvän hyvin myös monivärikukkaiset keto-orvokit. Ja olipa tuolla etelärinteen lämpimällä kasvupaikalla metsämansikkakin ehtinyt kukkaan. Maljakkokimppuihin kakkaroiden ja tervakkojen seuraksi laitoimme rämeeltä poimittuja
