Yhtäkkiä on täysi talvi, pakkasta yötä päivää ihan reippaasti, eikä lumesta tietoakaan täällä lounaissaaristossa. Osan kasveista suojaisin muutenkin talveksi, mutta osa täytyy suojata siksi, että lunta ei ole.
Köynnösruusuille on kätevintä kietoa vanha, reikäinen villapaita tyven ylle. Hihat saa näppärästi sidottua solmuun, jolla suoja pysyy paikoillaan. Tärkeintä on suojata ruusun tyvi, sillä jos se paleltuu juurenniskaan saakka, nousee juuristosta sen jälkeen enää villiversoja. Suojasta ylöspäin kasvavat, vielä vihreät versot varmaan paleltuvat, mutta niiden tilalle kasvaa keväällä uusia.
Jonkin verran talvenaroille pensaille, jotka maistuvat peuroille tai jäniksille, olen ottanut tavaksi tehdä suojaverkosta sylinterin, jonka täytän pakkasjakson alkaessa kuivilla puunlehdillä.
Tämä ei ole Beethovenin peruukki vaan lampaanvillaa. Raakavilla on aika kätevää, sillä se suojaa sekä peuroilta että pakkaselta. Puistotaikapähkinä on sen verran pakkasenarka, ettei ole kukkinut kuin kerran, istuttamisen jälkeisenä keväänä. Muina vuosina sitä on sekä näykitty että kukkanuput ilmeisesti paleltuneet. Nyt ajattelin kokeilla yhteissuojaa molempia vastaan: kuorrutin pienen puskan lampaanvillalla. Saa nähdä, kuinka käy.
Taimikasvatukset, jotka olivat vielä liian pieniä istutettavaksi, upotin syksyllä taimipurkeissaan maahan. Mutta voi – jäätyvä maa nostaa helposti pienet taimipotit ylös, jolloin taimien juuret jäätyvät, lisäksi ne kuivuvat sitten, kun maa taas sulaa, kun ovat ilmassa. Niidenkin päälle heittelin villaa, joka oli sen verran huonoa, ettei sitä voinut lähettää langaksi kehrättäväksi.
Linnuillekin on villasta iloa, sillä ne pääsevät vuoraamaan sillä talvipesiään. Näiden villojen päälle täytyy vielä viritellä verkkoa, jos tulee kovia tuulia. Ongelmana on vain se, ettei jäätyneeseen maahan saa enää pystytettyä keppejä verkkojen kiinnittämiseen!
Vaaleajouluruusuissa oli komeat kukkanuput, kun pakkasjakso alkoi. Niitäkin peurat syövät, joten villan olisi tarkoitus suojata nuppuja sekä syödyksi joutumiselta että pakkaselta. Saa nähdä, selviävätkö nämä nuput. Uudet kehittyvät keväällä joka tapauksessa menetettyjen tilalle, onneksi.
Syreenit eivät ole paleltumisvaarassa, mutta peurat syövät niitäkin. Oksankärkien silmuissa on jo kukka-aihiot valmiina, vaikka niitä ei vielä erotakaan. Olisi sääli menettää kukinta, niinpä ripustelin villaa myös syreenin oksille.
Hieman erikoinen pikkujoulukoristelu täällä, mutta toivottavasti se toimii. Sillä mitäpä muutakaan puutarhaihminen tähänkään aikaan vuodesta ajattelisi, ellei kasviensa pärjäämistä ja ensi vuoden kukkia.
Kuten kuvasta näkyy, ensimmäisen adventin sää oli kaunis, oli lunta tai ei. Hyvää adventtia!
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Vanhoihin narsisseihin on helppo hurahtaa samalla tavalla kuin vanhoihin ruusuihin, pioneihin tai kurjenmiekkoihin. Vanhan ajan narsisseissa viehättävät paitsi kukkien sirous, myös jalostajien tarinat sekä historian havina.
Opiskelin joskus aikoinaan luomuyrttiviljelyä ja siinä tuli opittua kaikenlaista yrttien viljelystä ja käytöstä. Kun yrttejä kuitenkin kasvatetaan vain omaan käyttöön, ei kummempia taitoja tarvita. Sen kun istuttaa ja odottaa satoa. Niitä ei tarvitse edes suojata peuroilta ja jäniksiltä, sillä aromikkaina useimmat yrtit eivät tunnu tuholaisille maistuvan. Ensimmäinen yrttilaatikkoni tuli tiensä päähän, se oli tehty huonoksi
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Mitään ei pihallani vielä kuki, mutta kovasti versoja nousee. Talventähdet ja lumikellot nuppuilevat. Lumi alkaa olla häviävänä vähemmistönä; nurmea, sammalta, heinikkoa ja kiviä on esillä. Pintamaata voi jo kaivaa! Huomasin kukkapenkissä yhden hälyttävän verson. Se on marskinlilja (Eremurus), joka versoo aina hyvin aikaisin ja on sitten alttiina yöpakkasten tuhoille. Sen paksun sikarimaisen alun tunnistaa helposti,
