Hyvät lukijat, oletteko huomanneet kuinka upean hienostuneet kukat onkaan pienellä ja hennolla käenkaalilla eli ketunleivällä? Kasvin valkoisia tai vienosti punertavia kukkia koristaa violetinväriset, tyylikkäästi sommitellut suoninauhat, joiden ”taiteellisuutta” voi vain ihmetellä. Kukat ovat itsepölyttäviä. Erikoista käenkaalissa on siemenkuoren sisään kehittyvä 16-17 ilmakehän paine, joka kuoren repeytyessä heittää siemenet usean metrin päähän.
”Kaksi on kaunista kesällä: lehti puussa, ruoho maassa, tuomenkukka kolmantena.” Näin kertoo suomalainen sanonta medentuoksuisesta tuomenkukasta, jonka tuoksua useimmat rakastavat, mutta joillekin liiallinen tuoksu sisätiloissa aiheuttaa jopa päänsärkyä. Tuomi saattaa kukkia eteläisimmässä Suomessa jo toukokuussa, vieläpä alkukuusta, kuten tänäkin vuonna.
Vuonna 1982 äänestyksellä Suomen kansalliskukaksi valitulla kielolla on valkoisissa kukissaan myös voimakkaan ihastuttava tuoksu, jota jäljitellään hajuvesissäkin. Kukat näyttävät päällepäin vitivalkoisilta, mutta jos kurkistaa pienen kellokukan sisään, siellä näkyy keltaista ja punaistakin. Kielot ovat suosittuja niin kodin kukkamaljakoissa kuin kesähäiden morsiuskimpuissakin. Parhaimmillaan ne ovat tietysti kasvupaikoillaan valoisissa lehdoissa ja metsänreunoissa.
Käenkaali- eli ketunleipäkuvat on otettu Lappohjassa 9.5. sekä tuomenkukat 12.5. ja kielot 18.5. Tammisaaressa.
Eero asui nuorena pohjoisessa Perämeren rannalla, missä suhde luontoon kehittyi vahvaksi. Sitten metsästysaseet vaihtuivat kameroihin. Myöhemmin omakotitalon pihan hoito Hankoniemellä herätti palavan innostuksen puutarha-asioihin. Eero tallensi kamerallaan ja maalaamalla pihapiirin ja luonnon näkymiä elämänsä loppuun saakka (2017).
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kevät ja alkukesä on kiihkeää uuden kasvun aikaa niin pihoilla ja puutarhoissa kuin muuallakin luonnossa. Kasvit, pensaat ja puutkin työntävät ihailtavaksemme värikkäitä ja tuoksuvia kukkiaan. Nyt on mitä parhain aika pitää kamera esillä ja ikuistaa kauniit kukkaset ja muut näkymät, jotta kuvia voisi katsella vaikkapa syksyn pimeinä iltoina tai talven pakkasten keskellä ja odottaa innolla
Enpä muista aiemmilta keväiltä, että olisin nähnyt päivänkakkaroiden kukkivan jo toukokuun puolella. Neljä päivää sitten (28.5.) niitä riitti poimittavaksi maljakkoonkin eräältä syrjäiseltä niityltä. Myös kukkivat mäkitervakot levittäytyivät laajoina kasvustoina kuivalla mäkitöyräällä, missä näyttivät viihtyvän hyvin myös monivärikukkaiset keto-orvokit. Ja olipa tuolla etelärinteen lämpimällä kasvupaikalla metsämansikkakin ehtinyt kukkaan. Maljakkokimppuihin kakkaroiden ja tervakkojen seuraksi laitoimme rämeeltä poimittuja
Kanerva on luonnossa niin yleinen ja arkinen kasvi, että sen kauneutta tulee harvoin ihailleeksi. Tosin Eino Leino kyllä ymmärsi jo aikoinaan kanervan kauneuden, kun hän runossaan ”Hyljätyn valitus” muisteli nuoruutensa impeä kanervakimppu kädessään. Yleensähän kanervaiset kankahat loistavat punavioletteina, mutta toisinaan saattaa löytää pienen laikun kanervia, joilta puuttuu kyky muodostaa sinipunaista antosyaniiniväriainetta ja tämän seurauksena kukat
Kävin eilen (16.3.) vaeltamassa +8 asteen aurinkoisessa säässä Hankoniemen metsäisessä luonnossa etsiskellen samalla merkkejä kevään edistymisestä. Metsätien vierustalla, missä olen keväisin kuvannut leskenlehtiä, niiden kasvu oli edistynyt vain parin kolmen sentin verran. Samassa paikassa havaitsin yllättäen leppäkertun eli seitsenpistepirkon. Kun se ei liikkunut, tökkäsin sen heinäkorrella ylösalaisin, jolloin leppäkertun jalat alkoivat vispata. Ehdin jo luulla
