Valoa pimeisiin päiviin
Jo reilut sata vuotta sitten tasetti oli jouluntuoja. Sen sipuleita hyödettiin kukkaan tulppaanien ja joulukaktusten seuraksi. Pienet, tähtimäiset kukat levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua.
Oma puutarhani sijaitsee Savossa. Omenapuut tuottavat jo hyvin satoa, marjasinikuusamat ja marjatuomipihlajat niukemmin. Kasvattelen lisäksi mielelläni yrttejä ja toisinaan hurahdan kylvämään trooppisten kesäköynnösten siemeniä niin, että joka purkista versoo. Rakkainta on kuitenkin vaalia ja ihastella järvinäkymää. Vierailen mielelläni muiden puutarhoissa, lumoudun kauniista näkymistä ja ihmettelen ihmisten kekseliäisyyttä. Myös tarinat intohimon taustalla kiinnostavat minua.
Jo reilut sata vuotta sitten tasetti oli jouluntuoja. Sen sipuleita hyödettiin kukkaan tulppaanien ja joulukaktusten seuraksi. Pienet, tähtimäiset kukat levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua.
PR-Taimistolta on turha hakea tavallisia metsäkuusen taimia. Jos sen sijaan osaa kysyä musta-, kulta- ja purppurakuusen yhdistelmää, niin sellainen löytyy.
Nyt poimitaan kurtturuusun kiulukoita ja peitetään tatarkasvustoja. Vieraslajiasetus teettää torjuntatöitä monella kotipihalla.
Villin, aromikkaan mesimarjan voi kesyttää kotipuutarhaan. Se verhoaa maanpintaa, asettuu säntilliseen riviin tai ryöppyää amppelista.
Jokilaakson matkailupuutarhasta on tullut kaupunkilaisten vehreä ja kukkiva olohuone, jossa vierailijatkin viihtyvät.
Pihan laittajat tilasivat kiviä ensin uomaa varten. Innostus ei jäänyt siihen, vaan tontille alkoi ilmestyä lisää kivi- ja taimikuormia. Tuloksena on näyttävä ja omaleimainen taajamapiha ihailtavaksi ja nautittavaksi.
Pihanomistaja tietää, että kannattaa kärrätä multaa ja leikata kuivuneita oksia. Kun kaikki on tehty, kauneus palkitsee.
Kasvata huonekasveja juurakoista ja mukuloista niin kuin ennen vanhaan. Helmikuussa päivät pitenevät nopeasti ja ikkunalla versova rivistö uusia kukkia tuo kevään sisälle.
Pullossa istutus saa uuden muodon. Siitä kasvaa pieni trooppinen sademetsä, joka ei kaipaa edes hoitoa.
Mänttä-Vilppulassa sijaitseva järvenrantapiha on valtavan monipuolinen. Näkymä on säilynyt levollisena kookkaiden kasviryhmien ja oivaltavasti piilotettujen tilojen ansiosta.
Kasveissa on monia auringonpalvojia, joilla voi komistaa paahteisimmankin parvekkeen tai terassin. Myös ruukut ja mullat on hyvä valita paikan mukaan.
Piha oli Oma PIHA -lehden lukijaäänestyksen ylivoimainen voittaja. Röngän perheen mökkipiha vastaakin monen suomalaisen mielikuvaa täydellisestä kesäparatiisista. Se on hieno saavutus.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.