Viime syksynä multakasaan kipatut persiansinililjat (Scilla mischtschenkoana) alkavat nyt kukkia. Tämä on toden totta noin kuukautta aikaisempi kuin lähes saman näköinen posliinihyasintti (Puschkinia scilloides)! Jälkimmäiseen verrattuna tällä on myös tummemman vihreät, leveämmät, kiiltävät lehdet. Persiansinililja oli Oma PIHA -lehden asiakaslahja uusille ja vanhoille kestotilaajille viime syksynä.
Talven tulo yllätti puutarhurin ja jouduin syyskiireissäni nakkaamaan pienet sipulit yhteen ja samaan kuoppaan, sillä ei ollut aikaa kaivaa useita. Sekin kuoppa tuli tehtyä helpoimpaan mahdolliseen kohtaan eli talon edustalla olevaan multakasaan. Ainakin siinä on kuohkea multa, ja kohopenkki-olosuhteetkin ovat kohdillaan, eli sipulit eivät ole joutuneet kärsimään talvimärkyydestä. Pysyvä kasvupaikka se ei voi olla, sillä käytän multakasaa – piakkoin tarvitsen sitä esimerkiksi siemenkylvöihin. Näitä ylitiheästi pukkaavia pikku sipuleita voisi samalla varovasti yrittää nostaa ja siirtää ruukkuihin moneen kohtaan puutarhan oleskelupaikkoja. Näin aurinkoisilla säillä tulee nimittäin jo oleskeltua!
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Atsaleat kuuluvat alppiruusujen kanssa Rhododendron-sukuun, joka on kasvikunnan suurimpia sukuja. Sen lähes tuhannesta lajista atsaleoita on noin 160 lajia, joista suurin osa on kesävihantia, eli nämä kasvit pudottavat lehtensä talven ajaksi. Keväällä lehdet eivät ehdi puhjeta, kun atsaleat ovat jo peittyneet koristeelliseen kukintaan. Kesävihannat atsalealajit on kotoisin pääasiassa Pohjois-Amerikan vuoristoalueilta. Sikäläisessä ilmastossa niiden on havaittu
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä on emitaimen kukka, pölytystä varten se tarvitsee hedetaimen rinnalleen. Yksi ukko riittää seitsemälle akalle, kertoi taimikauppias. Ja sitten ei muuta kuin hedelmiä odottamaan!
Tämä on puhdas kokeilu, sanoin itselleni ostaessani hetken mielijohteesta pari munakoison tainta. Oli kesäkuu ja helteistä, istutin taimet avomaalle mahdollisimman aurinkoiseen, lämpimään ja suojaiseen paikkaan. Mutta sitten tuli heinäkuu, kolea ja sateinen. Olen kuitenkin seurannut mielenkiinnolla munakoisojeni selviytymistä. Ei niille ole käynyt kuinkaan, päinvastoin, ne ovat jopa kukkineet. Jos jotakin aivan ihmeellistä tapahtuisi, tulisi lämmin
