Kuopio on mukava kesäkaupunki. Tori on keskeinen paikka, jossa aina tapahtuu. Valkeisenlampi on Kuopiossa tutustumisen arvoinen paikka. Se sijaitsee Niiralan kaupunginosassa melkein kaupungin keskustassa ja se on saanut nykyisen muotonsa 1950-luvulla.
Siltä ajalta ovat peräisin lammenrantaa reunustavat hopeapajut ja puistossa kasvavat poppelit. Lammen ympärillä on myös monia historiallisia rakennuksia sekä kaunis ja kaupunkilaisten keskuudessa erittäin suosittu puistoalue. 2000- luvun alussa Valkeisenlammelle rakennettiin kaunis ruusutarha.
Kuopion tori on niin mukava paikka.
Valkeisenlampi. Taustalla Kuopion teatteri ja vasemalla Niiralan koulu.
Ruusutarhasta
-
-
Champagne Wishes
-
-
Luebecker Rotspon (viiniruusu)
-
-
Ruusutarhan ruusuja: Sunrise sunset
-
-
Valkeisenlammin ulpukoita
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he