Siirry sisältöön
Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvivanhuksille tarvitaan isoja ruukkuja.

Ruukut erilaisine ominaisuuksineen ovat kasvien ”asuntoja” ja myös puutarhan visuaaliseen ilmeeseen vahvasti vaikuttava valinta.

Punasavisissa ruukuissa on oma klassinen, maanläheinen tuntumansa. Hengittävässä saviruukussa monen kosteudelle herkemmän kasvin juuristot voivat hyvin, tutuimmin esimerkiksi pelargonin ja basilikan. Kasvien vihreys luo yhdessä saven värin kanssa piristävän yhdistelmän.

Muovisen ruukkumateriaalin ominaisuuksiin lukeutuvat muun muassa keveys ja laaja väriskaala. Joskus muovin kosteuttapidättävyys voi hyödyttää herkkiäkin kasveja, kuten kesäkuumalla.

Millaisia ruukkuja lukijoiden talvivarastoista aletaan kevään edetessä kantaa esille?

Catharina Kajanderin valmistamissa kauniissa saviruukuissa vipeltää uhanalaisia hyönteislajeja. Niitä on esillä Designmuseossa kuun loppuun saakka.
Mainos – sisältö jatkuu alla

Tilaa lehtemme!

Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.

Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *