Design- ja Arkkitehtuurimuseoissa Helsingissä on meneillään maaliskuun loppuun asti kiintoisa yhteisnäyttely, johon puutarhaihmisen kannattaa tutustua.

’Garden Futures – Suunnittelua luonnon kanssa’ -näyttely avaa puutarhojen suunnitteluun liittyviä taustaideoita ja -ihanteita meiltä ja maailmalta. Niin yksityisempien puutarhanlaatijoiden kuin esimerkiksi laajoja puutarhakaupunkitiloja suunnitelleiden näkökulma on esillä.

Näyttely kohdentaa ajatuksia myös siihen, miten puutarha voi heijastaa tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä teemoja, kuten ilmastonmuutoksen seurauksia, pölyttäjämyönteisyyttä ja ruokaturvaa.

Näytteillä on lisäksi siirtolapuutarhojen kotoisaa perspektiiviä sekä sissipuutarhuroinnin (englanniksi guerilla gardening) kaltaista ruohonjuuritason toimintaa.

Brittiläisen Alexandra Daisy Ginsbergin Pölyttäjäpuutarha -teos kuvaa tietokoneavusteisesti suunniteltuja istutuksia, jotka on laadittu nimenomaan pölyttäjähyönteisten näkökulmasta.

Designmuseon puolella katseltavana on puutarhaan liittyvää monesta materiaalista suunniteltua esineistöä. Keskikäytävälle ryhmiteltyjen Catharina Kajanderin punasaviruukkujen pinnoilla näkyy hyönteiskuvastoa. Puutarhaan liittyviä paratiisillisia unelmia käsittelevän salin seinällä kukoistavat Birger Kaipiaisen kasviaiheet. Fiskarsin klassikkodesign, oksasakset, ja muutakin puutarhuroinnissa auttavaa kalustoa löytyy seuraavasta huoneesta.

Hollantilainen Mien Ruys oli 1900-luvun jälkipuoliskolla vaikuttaneita maisemasuunnittelijoita.

 

Jaa artikkeli