Tyrnin talvisia muotoja.
Keltajäkälämosaiikkia.
Kanukanpunaista….
….. ja kellanvihreääkin. Nämä iäkkäät pensaat värittävät puistoaluetta, jolla taajaman puitteet rajaavat niiden leveää kasvutapaa.
Jouluviikon alun ulkokasvikatsahduksessa korostuu yksityiskohtien kauneus. Lähiluonto ja puutarha tuntuvat jälleen entistäkin läheisemmiltä, kun katse on virkistynyt esiin poimimiensa värien ja muotojen parissa. Kasvinystävän talvipäiväkin voi olla havainnontäyteinen ❄️
Tammen lehdet jäävät melko usein puiden kuivettuneina kahiseviksi talvikoristeiksi ja irtoavat vasta kevään kasvun käynnistyttyä.
Lokakuu on saapunut puutarhaan, sadonkorjuuaika alkaa olla ohi ja pakkasyöt ovat palelluttaneet suurimman osan kesäkukista. Pikkuhiljaa pihan pensaat ja puut ovat alkaneet saada ruskaväriä lehtiinsä. Sitkeät kehäkukat eivät kuitekaan kylmästä […]
Tämän muutenkin hedelmäisen syksyn kohokohtana mieleen palautuu ’Sinikka’ -luumupuun suursato. Lajikkeen miellyttävän soikeat luumut ovat melko pienikokoisia, runsaslukuisia ja herkullisia. Ruokavirasto kuvailee vuonna 1988 kauppoihin saapuneen ’Sinikan
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy […]
Ihana ja värikäs daaliakesä on jälleen takana. Täällä Pohjois-Pirkanmaalla ensimmäinen pakkasyö tuli noin viikko sitten, palelluttaen kaikki aremmat kesäkukat, mukaan lukien daaliat. Tänään oli tuulinen ja aurinkoinen päivä, joten ennen […]
Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas. Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, [&hell