
Calluna eli tavallinen luonnonkanerva on kestävä.
Kanervat ovat kauniita luonnossa kukkiessaan syyskesällä, mutta niin ne ovat puutarhassakin. Ihanaa, että niiden monen sävyisiä lajikkeita tuodaan runsaasti Suomeen. Meillä ei taida olla vielä kanervan kotimaisia lajikkeita, mutta se lienee vain ajan kysymys.
Ihan tavallisesta ruokakaupastakin löytyy nyt niin nätti sortimentti, että eihän näitä voi vastustaa. Ruukuissa luki jopa lajikenimet!

Vaaleanpunainen ’Melina’ ja hempeän violetti ’Renate’ mäntyjen katveessa.
Istutin muutaman eri sävyisen kanervan havukasviryhmään mäntyjen alle. Kuiva kesä on aiheuttanut neulasten varisemista, mutta niistä tulee kaunis mattomainen kate maan pinnalle. Pehmeät värit sopivat syksyyn.
11.10. ilmestyvässä Oma PIHA -lehdessä on enemmänkin juttua kasveista ja muista asioista, joilla tuodaan kauneutta ja kiinnostavaa katsottavaa talviseen puutarhaan.
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he