Parhaillaan eteläisessä Suomessa kukkivan hevoskastanjan eli balkaninhevoskastanjan (Aesculus hippocastanum) terttumaiset kukinnot ovat – varsinkin läheltä tarkasteltuna – kerrassaan hurmaavat siroudessaan ja värikkyydessään.
Kotiseudullaan Balkanin vuoristossa hevoskastanja voi kasvaa 30 metriä korkeaksi puuksi, mutta Suomessa vyöhykkeillä I-II (III) menestyvänä se jää parhaimmillaankin n. 15 metriseksi. Hevoskastanja tarvitsee kasvupaikaksi avaran ja aurinkoisen, tuoreen, runsasravinteisen ja multavan, mieluusti kalkkipitoisen maan.
Puu on nuorena arka syyspakkasille ja talvivaurioille, mutta vanhemmiten talvenkestävyys paranee. Se ei myöskään siedä Etelä-Euroopan liian kuumia kesiä, mistä syystä hevoskastanja menestyy Pohjois-Euroopassa, ja etelämpänä nimenomaan vuoristoseuduilla.
Oheiset kuvat on otettu maanantaina 30.5.2016 Hangon kaupungin puistossa.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Pienen tontin suunnitteluun voisi ottaa kaksi punaista lankaa: selkeyden ja rehevyyden. Rakennusmateriaaleiksi on paras valita vain pari yhteensopivaa elementtiä, esimerkiksi grafiitinharmaa kivi ja salvianvihreäksi maalattu puu. Mieleen pulpahtaa saman tien liuta hopealehtisiä kasveja, jotka sointuvat niihin täydellisesti!
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Suomalaisissa pihoissa ja puutarhoissa on paljon tekemätöntä työtä, kun omistajilta vähenevät voimat tai ruuhkavuosien kiireet vievät ajan. Tämä tarjoaisi nuorille työmahdollisuuksia vaikkapa yrittäjänä. Antti Siponen otti tilaisuudesta kiinni ja perusti oman 4H-harrasteyrityksen kotikylälleen. Tämä artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 2/2018. Savon sydämessä, Lapinlahden Alapitkän kylässä, asuva lukiolaispoika Antti Siponen löysi alun yrittäjyydelle, kun
On syytä valita huolella pihapiirin ja kukkamaan köynnökset, kasvattaapa ne siemenestä itse tai ostaa torin taimikauppiaalta. Taimien on oltava melko suuria ja hyväjuurisia, jotta ne ehtivät kukkimaan runsaasti ja ehkä kehittämään myös siemeniä tulevien kesien tarvetta varten.
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
Kevätkesällä luonto täyttyy huumaavasta tuoksusta. Metsän aluskasvillisuuden seasta erottuvat siistin soikeat, pitkäruotiset lehdet ja satamäärin pieniä, pulleita, posliininvalkoisia kukkia. On kielojen (Convallaria majalis) aika jälleen loistaa.
Kevätauringon säteet herättävät kasvit, jotkut nopeammin kuin toiset. Pitkän talven jälkeen on virkistävää poimia tuoreita lehtiä, herkkiä herkkuja lautaselle. Pienet vihreät versot ravitsevat myös silmiä ja sielua.
Lökväxterna står för färg och blomsterprakt i trädgården från tidig vår ända in i juni då de senaste tulpanerna blommar. Många lökblommor är också fina som krukväxter under vårvintern för att inte glömma julens väldoftande hyacinter.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.