Kylmän tuulisia ja sateisia päiviä ollaan saatu toukokuun alkupuolella viettää, mutta toisaalta hyvä niin. Viileässä kukat kestävät pidempään ja nämä sadepäivät ovat olleet erittäin tervetulleita, maa on ihan rutikuivaa. Iloisen pinkit himalajanesikot kukkivat varjopenkissä.
Metsän reunassa puolestaan ’Westward’-narsissit ja tummahelmililjat hehkuvat rinta rinnan.
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kevätsäissä jatkua mielellään pidempäänkin. Siniset kukkajoukot tuovat mieleen maasta puhjenneet kevätlammet. Kuun loppua kohti pirskahti tulppaanien hehkuvan monivärinen kausi täyteen kukkaan. Sinisestä ja kiurunkannusten pastelliliilasta siirryttiin
No alkoihan se tuomikin vihdoin kukkia täällä Hankoniemellä, vaikkakin koleasta keväästä johtuen 2-3 viikkoa myöhemmin kuin edelliskeväänä! Kiertelin toissapäivänä (30.5.) parin tunnin ajan Tammisaaren ulkoilupuistoon kuuluvissa metsäisissä saarissa, joihin on hyvä kulkuyhteys kävelysiltojen kautta. Ramsholmenissa valkovuokkojen kukinta oli jo ohi, joten suunnistin viereiseen Högholmeniin. Saaren rantaniityllä oli runsas kasvusto valkokukkaisia luhtalitukoita, joiden ympärillä lennähteli muutamia
Orvokit (Viola cornuta) ovat kevään ensimmäisiä kasveja, joita voi istuttaa ulos jo huhtikuussa. Ne kestävät jopa viiden asteen pakkasia. Orvokki menestyy sekä aurinkoisilla että varjoisilla kasvupaikoilla, mutta kaikkein helteisimpiä paikkoja on syytä välttää. Se vaatii runsasta kastelua, mutta ei siedä jatkuvaa märkyyttä. Pitkäksi venähtänyt kasvusto voidaan uusia leikkaamalla se lyhyeksi. Kuihtuneet kukat poistetaan. Pistokaslisätty daalia
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.