Näkymä metsäpuutarhan siimeksestä kohti aurinkoista aukiota. Tuija on jo kasvanut viereistä sinistä taideteosta korkeammaksi.
Viikko sitten minulla oli ilo vierailla Loviisassa. Viehättävä pikkuinen puukaupunki ansaitsisi jokavuotisen käynnin, mutta niin vain ovat vuodet vierineet ilman.
Kävin Villa Aaltosen puutarhassa ensimmäisen kerran vuonna 2006, jolloin vanhojen rakennusten korjaus ja entisöinti oli jo pitkällä, pusikoitunut tontti oli raivattu ja koko alapiha oli myllätty viemäröinnin takia. Maasta nousseista suurista lohkareista oli muotoiltu pengermiä.
Vuoden 2011 Oma PIHA -lehden numerossa 5 esiteltiin jo valmis piha, jossa on hyötytarha, muotopuutarha, metsäpuutarha, pieni nurmikenttä ja paljon kauniita istutuksia sekä taidetta.
Muotopuutarhaa vartioivat kiviset leijonat.
Nyt puutarha on kypsynyt ja kaunistunut entisestään. Puutarha on talon emännän Sisko Hallavainion itse suunnittelema.
Muotopuutarhan keskellä on suuri ruukku. Taustalla näkyy lavaste-kuusiaitaa.
Villa Aaltosen isäntä, näyttelijä Risto Aaltonen, on nikkaroinut monta yksityiskohtaa, kuten pergolan. Hän myös suunnitteli ja teki puiset kuuset korvaamaan kuusiaidan kuolleita kuusia tontin nurkalla. Nyt pääsin ihailemaan, miten hyvin nämä lavastekuuset toimivat käytännössä. Ne ovat aivan kuusiaidan väriset ja korkuiset ja tuovat mukavaa vaihtelua keskelle pitkää aitaa.
Yhtäkkiä on täysi talvi, pakkasta yötä päivää ihan reippaasti, eikä lumesta tietoakaan täällä lounaissaaristossa. Osan kasveista suojaisin muutenkin talveksi, mutta osa täytyy suojata siksi, että lunta ei ole. Köynnösruusuille on kätevintä kietoa vanha, reikäinen villapaita tyven ylle. Hihat saa näppärästi sidottua solmuun, jolla suoja pysyy paikoillaan. Tärkeintä on suojata ruusun tyvi, sillä jos se paleltuu
En tiedä ihanampaa kuin iltahetket keväisessä puutarhassa. Pitkät valoisat illat takaavat sen että ulkona voi puuhastella vielä pitkään. Vaikka koko ilta tuli oltua ulkona, lähdin vielä pienelle kierrokselle hieman ennen iltakymmentä kun aurinko värjäsi pilvet vaaleanpunaisiksi. Hetkeä aikaisemmin oli juuri aavistuksen verran satanut ja ilma oli kostea, joten sain nauttia tänä vuonna ensimmäistä kertaa pienten
Laulun sanoja kielteisesti mukaillen voisi sanoa, ettei tullut kesä talven keskelle, eikä kevätkään, vaikka vielä viikko sitten siltä näytti ainakin täällä eteläisimmässä Suomessa, kun lumet olivat jo sulaneet ja lämpötila huiteli parhaimmillaan kahdessatoista plusasteessa. Nyt maa on peittynyt muutaman sentin lumikerrokseen ja taivaalta tulee edelleen kyvyttä lumisadetta. Päivällä ei ole juurikaan miinusasteita, mutta yöllä on
Uusia kukkia aukeaa puutarhassa kaiken aikaa. Kirjopikarililjat ovat aina yhtä erikoinen ja sykähdyttävä näky. Millainen luonnon ikioma taideteos! Tummahelmilljat kukkivat vuosi vuoden jälkeen runsaimpina tuppaina. Etualalla vaaleanpunainen helmililjan lajike ’Pink Sunrise’. Hyasintti ’Red Magic’, taustalla viimeisiään vetelevät kirjokevättähdet. Helmililjojen kaverina kukkii myös tämä hauskan persikkainen narsissi, lajike on ’Walz’.
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Alla äppelträd behöver beskäras varje år men beroende på sort, grundstam, ålder och hur trädet skötts tidigare är beskärningsbehovet olika. Börja med att gå runt trädet några gånger och fundera på vad som är målet med beskärningen.
Vår i luften! och vi längtar efter blommor och grönt. Har snödroppar och vintergäck visat sina första blomknoppar i rabatten? Vid en varm vägg blommar de kanske redan? I dikesrenen finns silkeslena videkissar och kanske en första solgul tussilago?
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.