Talvisin luetaan sisustus- ja puutarhalehtiä, ja kun kesä koittaa, päästään toteuttamaan unelmia ja suunnitelmia sinne, minne veri vetää.
Yrjö ja Helli Kähkösen pihaan saapuva ällistyy, sillä tällaista paratiisia ei osaa odottaa, kun takana on kymmeniä kilometrejä lähes asumatonta hiekkatietä.
Tontti kesämökille lohkottiin Yrjön suvun mailta Ison Tipasjärven rannalta vuonna 1986.
– Silloin paikka oli hirveän synkkää kuusikkoa, pariskunta muistelee.
Yrjön veli kummasteli tonttivalintaa. Perille ei edes päässyt tietä pitkin. Rakennustavara tuotiin veneellä tai jäätä pitkin järven vastarannalta, puolentoista kilometrin päästä. Myös Hellin vanhemmat päivittelivät.
– Tulimme veneellä katsomaan tonttia ja isäni ihmetteli, ettekö te parempaa paikkaa saaneet.
Mutta paikka oli jo valmiiksi valittu.
– Kun menimme naimisiin vuonna 1976, soudimme Yrjön siskon luo tästä ohi, Helli kertoo. – Sanoin Ykälle, että tuosta haluan mökkipaikan; tuosta, missä on tuo kivi!
– Ja minä ajattelin, ettei ikinä tuollaista rytypaikkaa, Yrjö myöntää. – Mutta Helli päättää. Hän on majakka ja minä perävaunu.
Akankivi on näyttävä, valtava, haljennut lohkare rantavedessä. Tarinan mukaan se syntyi, kun ukolle ja akalle syntyi soutumatkalla riita. Ukko nakkasi akan kivelle, suutuspäissään tämä pissasi ja kivi halkesi.
Nyt kivi näkyy pihalle, mutta ensin piti kaataa puita.
– Mehtänen paikka tämä oli, Yrjö muistelee. – 140 vuosirengasta laskettiin vanhimmista kuusista.
Mökkiin ja saunaan tarvittavat hirret tuotiin talvella jään yli, mutta muuten kaikki on kesällä tehty.
– Ja kesäloman aikaan vain, Helli huomauttaa. Hän on Kuhmon tyttöjä, mutta kummankin työt veivät etelärannikolle, jonne asetuttiin pysyvästi. Mökille ehdittiin vain lomilla.
Kaikki tehtiin käsin, koska koneita ei voinut tontille saada. Isojen kantojen kanssa oli miettimistä, mitä niille tehdään. Komeimpia jätettiin muistoksi.
Vähitellen sankka kuusikko muuttui kauniiksi männiköksi, johon kasvoi siisti aluskasvillisuus. Tontin viereltä alkaa soinen alue, suopursu tuoksuu.
Sittemmin pahimmatkin epäilijät ovat ymmärtäneet Hellin tonttivalinnan. Pihapiiri on valloittava, aurinkoinen aukio. Järvi pilkottaa lähes joka suunnasta. Rannat on jätetty luonnontilaan, sininen vesi siintää kauniisti honkien runkojen lomasta. Niemen pohjoiskärkeen jätettiin enemmän puita, sillä siitä suunnasta puhaltaa pahin puhuri, kun tuuli saa kerättyä järveltä voimaa usean kilometrin verran.
Siinä männikössä asui ukkometso.
– Se oli täällä jo, kun aloimme rakentaa mökkiä, Yrjö kertoo. – Kahtoi meitä petäjän takaa ja kävi rypemässä hiekassa puun juurella mökin takana. Se meni kuin lentokone – on se iso lintu.
Pari vuotta on eletty ilman pihametsoa. Komeaa lintua on ikävä, ja Kähköset toivovat uuden ukkometson löytävän reviirin heidän pihaltaan. Sitä odotellessa seurataan telkkiä, joille Yrjö on rakentanut pönttöjä.
Joutsenperhe tulee rantaan syömään puolukoita. Myös pienemmät linnut toivotetaan tervetulleiksi. Ne tulevat lähelle ja pesivät pihassa, kun niitä ei häiritä.
Rakennuksia nousi vähitellen. Ensin riitti mökki. Sitten tarvittiin vierasaitta ja kun nyt on jo lapsenlapsia, tehtiin toinen vierasaitta.
– Mökkimme on pieni ja vaatimaton, se ei meitä haittaa, pariskunta tuumii yhteen ääneen. – Olemme ulkoilmaihmisiä. Aamupalat kun on syöty, olemme ulkona iltaan asti, satoi tai paistoi.
Vierasaitan vieressä on mansikkamaa ja marjapensaita. Niille tuotiin savimaata, johon sekoitettiin Yrjön kotitalon lantalan vanhaa lantaa. Marjoja on tullut hyvin jo yli kymmenen vuotta, vaikka sanotaan, ettei sama mansikantaimi niin kauan marjoja tuota.
Metsän marjoja, puolukkaa ja mustikkaa, ja Hellin kotipuolen lakkoja kerätään myös.
– Joskus sadepäivänä keitän marjoista hilloa kuin mummo, Helli hymyilee.
Pihapiiri on hiljalleen laajentunut. Huussi tuli laitettua kuusikkoon, mutta nyt se on aivan keskeisellä paikalla aittojen välissä. Alussa tehdyn varaston ja halkovajan koko naurattaa pariskuntaa.
– Voitko kuvitella, miten pieni! Eihän tähän mahdu melkein mitään. Mökin pienuus ei haittaa yhtään, mutta että varasto ja puuliiteri.
Myöhemmin tehtiin sisääntulotien päähän autotalli ja isompi liiteri, jotka kasvillisuus peittää tarkoituksellisesti näkymästä puutarhaan. Entinen liiteri ehostettiin ja siitä tuli minikokoinen museo, jonne on kerätty vanhoja kotitilan tavaroita. Lisäksi siellä ovat kumisaappaat ja työvaatteet käden ulottuvilla. Lapsenlapset tykkäävät pienestä, somasta mökistä ja saattavat leikkiä siellä koko päivän.
– Kun liiteri pystytettiin, kuvittelimme, että tässä se on kaukana mökistä, Helli ja Yrjö nauravat. – Piha oli silloin niin pieni pläntti.
Notkelmassa pihapiirin reunamalla toimii komposti, oma multatehdas.
– Haluamme kaiken olevan luomua, ei mitään myrkkyä tai keinotekoisesti lannoitettua tänne luontoon. Lannoitamme ruohosilpulla.
Istutuspaikkojen valintaa sanelevat kivet ja kallio. Täytyy katsella, missä on vähemmän kiviä, jotta saa kuopan maahan. Kaikkein ohutmultaisimmissa kohdissa pärjää vuorenkilpi (Bergenia), joka saa Helliltä kiitosta.
Keskellä pihaa on polveileva nurmikenttä. Helli pyrkii lohkomaan siitä palan kerrallaan istutuksille.
– Tulee vastustusta siitä, ettei koko pihaa saa täyttää kasveilla, Helli nauraa. – Levennän sitten kukkapenkkejä salaa 10 tai 20 senttimetriä. Minä tulisin toimeen vähemmälläkin nurmikolla. Mutta on hyvä, että lapsenlapsilla on tilaa juosta.
Syysleimut (Phlox paniculata), jotka ovat Hellille melko uusi tuttavuus, kukkivat vasta kolmatta kesää. Ne ovat elokuisen puutarhan väripilkkuja. Hän istuttaa samoja kasveja pihan eri puolille, sillä eri paikassa sama kasvi kukkii hieman eri aikaan.
Ukonhatut (Aconitum) viihtyvät Kainuun kesässä erinomaisesti. Perinteiset perennat ovat muutenkin Hellistä parhaita.
– Haluan vanhoja, luotettavia perennoja. Ukonkello on alkukesästä todella hieno ja pysyy hyvin pystyssä tuulessa. Palavarakkaus, pähkämöt, kuunliljat ja pionit ovat myös suosikkeja. Humala kasvaa luotettavasti siinä missä villiviini pohtii vuosikausia, kasvaako vai ei.
Toisaalta Helli harrastaa myös kasvikokeiluja, vaikka ei ole varma, talvehtivatko ne. Hernepensas (Caragana) on ainakin toistaiseksi pärjännyt, samoin sinikukkainen kärhö (Clematis), vaikka Kainuun lyhyt kesä ei tahdo riittää sen kukintaan. Omenapuukin on Kainuussa epävarma. Muutama tarha- ja purppuraomenapuu on pärjännyt jo joitakin vuosia – myös viime talven, vaikka helmikuussa Kähkösten käydessä mökillään mittari näytti –40 astetta.
Kallionpainanteisiin on paha istuttaa, sillä niihin jää vesi seisomaan. Kallio on silti mieluinen elementti.
– Tässä pihassa toimii kolme kovaa koota: kelo, kivi ja kallio. Terasseja tai rakennettuja polkuja ei meillä ole – liian tehdyt, modernit jutut eivät sovi tänne metsän keskelle.
Kaksi vuotta sitten tehtiin kasvihuone, monen vuoden haave, jota Helli mietti pikkuhiljaa. Eräänä sadepäivänä, riittävästi mietittyään, hän meni tori.fi -sivustolle katsomaan, olisiko vanhoja ikkunoita myynnissä. Sieltä löytyivät entiset Kajaani-yhtiön kerrostalon ikkunat.
– Parina iltana tv:n ääressä mietin ja piirsin, miten ikkunat voisi laittaa, Helli sanoo. Hän teki työuransa teknisellä, miehisellä valaisinalalla ja omaa suunnittelijan ajattelua. Pitkänmalliset ikkunat olisivat näyttäneet tylsiltä rivissä, niinpä pitkien seinien keskellä on ikkunat asetettu vaakasuoraan.
– Sitten menin ostamaan ne ja myyjä kysyi, otanko ovetkin. Innoissani otin, nehän ovat täydelliset!
Ikkunalliset pariovet on tosiaan kuin tehty kasvihuonetta varten. Osana takaseinää on vielä yksi vanha ovi. Yrjön kuvailu saa rakentamisen kuulostamaan kovin yksinkertaiselta.
– Kahelleen tehttiin. Kun Helli oli piirtänyt, oli huone helppo kasata.
Kasvihuoneessa ei ole vihanneksia. Helli pitää enemmän kukista: on kelloköynnös, maljaköynnös, pelargoneja, petunioita, begonioita. Katossa kimaltelee kattokruunu.
– Tämä taitaakin olla kukkahuone. Sanovat, että olen esteetikko.
Jos kukkahuone on Hellin valtakuntaa, on yksi Yrjön lempipaikoista sen edustalla.
– Tässä on mukava istuskella iltasella, kun aurinko paistaa.
Uudemman vierasaitan terassi on myös suosittu oleskelupaikka.
– Se on meidän punaisen maton kohta. Saatetaan istua siinä isommallakin porukalla, osa mahtuu olemaan portailla. Näkyy koko pihapiiri, ja ilta-aurinko paistaa mukavasti.
Kähkösten paratiisia paremmin ymmärtääkseen lukija joutuu kuvittelemaan ympärillä levittäytyvän ihanan kainuulaisen korven puhdasvetisine järvineen, vaaroineen, metsineen ja soineen. Vieressä ovat Hiidenportin kansallispuisto ja Teerisuon-Lososuon soidensuojelualue.
Pihaan tulijat pysähtyvät poikkeuksetta ihmettelemään suu auki: nuohooja, pakettifirman kuski ja jopa hälytykseen tullut ensihoitaja.
– Täällä päin ei panosteta pihoihin kovin paljoa, mikä on harmi, Helli toteaa. – Avoimissa puutarhoissa ei ole juuri valinnanvaraa – eikä taimikaupoillakaan. Pitää ostaa sitä, mitä on tarjolla.
Viime vuonna Helli löysi ensimmäistä kertaa mårbackapelargoneja paikallisesta liikkeestä, kuten myös raikkaan punavalkoraidallisen petunian, jonka hän risti Marianneksi. Kesäkukat hän ostaa valmiina, sillä taimikasvatuksia ei kyytiin mahdu, kun mökille keväällä lähdetään.
– Jos iso amppeli maksaa 15 euroa, kannattaa miettiä, onko esikasvatus sen väärti.
– Yksi erityinen puutarhaliike täältä löytyy. Sotkamon Taimiston valikoima on laaja, ja erikoistuminen perhoskasveihin hyvä juttu.
Perhosia Kähkösten pihassa onkin paljon. Järven läheisyys ja luonnonmukainen puutarhanhoito näkyvät hyönteispopulaatiossa. Lahdenpohjukassa asuvat sudenkorennot lentävät iltaisin kilpaa pihan ympäri.
Korona-aika oli siunaus, sillä silloin Helli sai tehdä kesät etätöitä kahden vuoden ajan ennen eläkkeelle jäämistään. Työnantaja ymmärsi, että veri veti mökille. Yrjö oli jo eläkkeellä.
Nyt Akankivenniemellä päästään viettämään koko kausi keväästä syksyyn.
– Tulemme keväällä huhti–toukokuussa ja lähdemme syksyllä niin, että kesärenkailla vielä pääsee. Joskus on keväällä ollut vielä yli puolen metrin hanki, kun saavumme perille.
Talviaikaan mökkitalkkarina toimii naapuriniemellä asuva Yrjön veli.
– Pikkuhiljaa tätä on tehty, Helli tuumii. – Minulla vain napsahtaa päähän, miten asiat pitää tehdä. Niin kuin tämä mökin paikkakin. Se oli jotenkin ensinäkemällä selvä.
Yrjö myötäilee.
– Vaikka ensin tuumasin, etten ikinä halua tuohon rytöpaikkaan mökkiä, hyvä tästä tuli.
Piha somessa @akankivi
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kun nuori perhe etsi tonttia, jolle rakentaa, oli tärkeimpänä kriteerinä mahdollisuus tehdä puutarha. Toiveiden paikka löytyi Tammisaaren tuntumasta.
Isolla merenrantatontilla on tilaa toteuttaa mieleen putkahtavia ideoita. Parasta karuihin olosuhteisiin perustetulla pihalla on oma rauha ja kuntoilusta käyvä puutarhatyö.
Harmonisen kukkea puutarha ympäröi nikkarityylisiä puurakennuksia. Puutarha jatkuu omenatarhana alas järven rantaan. Voiko näin kaunista paikkaa ollakaan!
Paasioiden piha on koristeltu matkamuistoilla ja maailmanluokan monumenteilla. Hulluja ideoita ei torpata vaan ne toteutetaan. Pihan tärkein virka, hauskojen projektien toteuttamisen ohella, on toimia perheen ja perhejuhlien viihtymispaikkana.
