Vesi on aikaa sitten väsynyt lumen alla ja lumenpoika pyörähdellyt viikkoja, kuukausia. Viimein se asettuu lumidyynin reunaan, laittaa silmänsä kiinni ja kohottaa kasvonsa kohti aurinkoa. Aurinko valelee hangen pintaa ja tekee siihen pikkuriikkisiä kudelmiaan.
Pakkanen on peitellyt villiviinin köynnökset ohueen kuorrutukseen. Kun oikein läheltä katsoo, myös talventörröttäjissä kimaltaa. Harmaamalvikin, tähtiputken ja pietaryrtin kukintoihin talvi on takonut kiteistä hienoja jäämiekkoja.
Terttuselja kukkii kaamoksessakin valkoisin pörhöin. Lehtipuut ovat paljaita ja välillä valkoisen harson peitossa. Lumitaakan alla nuoret koivut taipuvat kaariksi ja havujen oksat antavat periksi kuin kultakauden maalauksissa. Kynttiläkuuset taivuttavat latvansa surumielisiksi, kuin kumartaen isomman edessä.
Jää punoo herkkää verhoa.
Puiden talviasusteet
Talven voima on suuri. Viisas luonto osaa vaipua lepoon, kun valo vähenee ja lämpötila laskee. Kasvit lopettavat yhteyttämisen, vetävät lehtivihreänsä talteen ja kääntävät katseensa kaamokseen.
Lehtipuut riisuvat kesäpukunsa, ja ennen lumipeitteen tuloa luonto esittelee talvisia asusteitaan. Pari senttiä paksun pihlajan runkoon on kasvanut keltainen helttasieni, joka on avannut korvansa kahdesta kohtaa. Vuosi vaihtuu, mutta sieni pysyy pakkasista välittämättä.
Metsäruusun kiulukat ovat talven punaisia karkkeja. Ohutta runkoa pitkin kasvavat sammelet taas ovat puiden vihreitä talvisukkia. Vanha kataja on kietoutunut kaamoskoristeisiin, sillä sen oksilla roikkuu ylösalaisin ja ympäriinsä harmaita naavaliekkejä.
Jänisten jäljet talvilaineilla.
Linnut, linnut
Kotipaikkalinnut ovat viettäneet talvea pihapiireissä noutaen apetta rintansa alle. Linnut popsivat jo syksyllä kesän kypsyttämät siemenet suoraan jättiauringonkukan kukinnosta, joka kaartuu kuin puutarhasuihku. Lintulaudalta siemenet häviävät tiaisten, varpusten ja muiden sirkuttajien eineeksi.
Siemeniä ja talipalloja täytyy muistaa antaa linnuille aina maan sulamiseen asti, jotta laudalle oppineet jaksavat kovien pakkasten yli kevääseen. Talviruokaa saaneet linnut ovat vahvassa kunnossa keväällä pesimäaikaan.
Terttuselja kukkii talvellakin valkeana.
Talvi kukkii tavallaan
Vapaa vesi on kahlittu jääkannen alle. Vaikka vesi ei liplata, talvi ei ole kuollut, sillä ikkunat ja seinät kasvattavat jääkukkia. Talvisen puutarhan kukkaloisto muuttuu päivittäin, eikä siihen ehdi kyllästyä. Talvikukat kukoistavat kylmässä ja pitävät kosteudesta, mutta lakastuvat suorassa auringonpaisteessa.
Talven ihmeitä löytyy likeltä: leikkilapion kuvioimasta lumesta, räystään tiputtamasta veistoksesta ja auton ikkunassa laukkaavasta jäähevosesta. Aamuhangilla silmät sokaistuvat lumen hohteesta. Aidan raoista kulkiessaan auringon valo tarjoilee hivelevän kaunista katseltavaa: helmikuun viivakoodi lupaa ilmaista iloa.
Puun talvisukat.
Lumen kertomaa
Hanki kertoo kulkijoistaan. Punaturkkinen käy etsimässä syömistä ja nappaa pullapussin terassilta pyhäaamuna. Kohta se tulee tarkistamaan, löytyykö lisää. Muutaman päivän päästä se istuu taas pellon reunassa. Fasaanit kriikkuvat, jäniksen jälkiä menee ristiin rastiin, peurojen sorkistakin näkyy painanteita.
Kevättalvella on aika tarkistaa puiden tola. Pihapiiriin pyrkivät eläimet etsivät paljaiden puiden ja pensaiden kuorta ja silmuja. Kun hanki on korkea, verkkosuojatkaan eivät välttämättä riitä vaan jänikset ja peurat ylettyvät alimpiin oksiin. Silloin lunta kannattaa lapioida matalammaksi.
Kevätleikkaus kiihdyttää hedelmäpuiden kasvua, mutta ainakin vioittuneet, toisiaan hankaavat ja latvuksen sisälle kasvavat oksat on paras poistaa. Marjapensaista kannattaa leikata maata vasten painuneet varret.
Ennen kuin kevät todella koittaa, nuoret havut, etenkin tuijat, täytyy vielä peitellä kevättalven unille hiipan alle. Sellaisen suojassa puu voi ottaa kevään vastaan hissukseen silmiään raottaen.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Suomalaisissa pihoissa ja puutarhoissa on paljon tekemätöntä työtä, kun omistajilta vähenevät voimat tai ruuhkavuosien kiireet vievät ajan. Tämä tarjoaisi nuorille työmahdollisuuksia vaikkapa yrittäjänä. Antti Siponen otti tilaisuudesta kiinni ja perusti oman 4H-harrasteyrityksen kotikylälleen. Tämä artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 2/2018. Savon sydämessä, Lapinlahden Alapitkän kylässä, asuva lukiolaispoika Antti Siponen löysi alun yrittäjyydelle, kun…
Näihin aikoihin luonnontilaisemmissa osissa eteläsuomalaisia puistoja ja hautausmaita sekä puutarhojen laitamilla ja joutomailla näkyy vehmaita keltakukkakasvustoja. Sekä keltamo että jalokiurunkannus ovat merkkejä yleensä vanhasta puutarhavaikutuksesta ja asutuksesta. Molemmat kukoistavat sekä vahvojen juurten että siemenleviämisen turvin. Jalokiurunkannus (Corydalis nobilis) on kotoisin Keski-Aasiasta Ob-joen seudulta. Carl von Linne aikanaan toivoi saavansa Ruotsiin särkyneensydämen siemeniä, mutta yllätykseksi niistä…
Koin tänään melkoisen ihanan yllätyksen löytäessäni vaivihkaa kukkaan puhjenneen tarhajouluruusun Double Ellen Picotee. Istutin keväällä kolme tainta eri lajikkeita ja juuri muutama viikko sitten näitä hieman kastellessani ajattelin, että pitkä on malttamattoman odotus ensi kevääseen, jos ylipäätään selviävät tulevasta talvesta. Aiemmin minulla ei ole ollut tarhajouluruusuja, joten tämä on ensimmäinen kerta niitä kokeillessa. Eipä onneksi…
Lokakuun illat pimenevät, mutta päivisin on ollut lämpimiä ja sateettomia ulkoilusäitä. Puutarha on saatu jo alasajetuksi, joten aikaa on nyt vaikkapa luonnossa liikkumiseen. Viikonloppuna olin kuvaamassa Pielisjoen varrella Joensuussa. Ei voi muuta sanoa kuin että syksyinen luonto on niin kaunis upeine syysväreineen. – Tällaiselta näytti Pielisjoella.
Kauan odotettu kevät on puhjennut kukkaan. Kevään siniset hetket odottavat puutarhurin polvistuvan niiden juurelle. Kumarran krookuksille ja sinivuokoille. Kuinka odotettu näky onkaan käsillä, kun löytää edestään väripilkun juuri kylmästä unesta heränneen maan kamaralta.
Hukkapalapuutavarasta nikkaroidulla laakealla seulalla on kätevä erotella kompostista maatumattomat juurenpätkät, kokkareet ja puun palaset, kun tarvitaan hienojakoisempaa multaa siemenille, taimille ja ruukkukukille. Ohjeen seulalaatikko sopii kottikärryille, jonka kuupan leveys on 60 ja pituus 80 cm.
Jokainen kotipuutarhuri haluaa, että kesäkukat kestävät ohimenevät sateet ja puhurit suurempia kärsimättä. Myöskään viileät ilmat, jotka kuuluvat Suomen kesään parhaanakin kasvukautena, eivät saa olla kukkimista rajoittava tekijä.
Kevään tuloa voi oikeasti edistää. Kevät tuodaan kotiin siemenkylvöjen, taimikasvatusten ja sipulikukkien muodossa. Puutarhassa kartoitetaan ensimmäisenä sulavat paikat ja niihin suunnitellaan sipulikukkaistutuksia.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.