11 ideaa sadonkorjuuseen
Puutarha on pullollaan ruokaa – poimi sato talteen ja tästä niksit sen säilyttämiseen.
Puutarha on pullollaan ruokaa – poimi sato talteen ja tästä niksit sen säilyttämiseen.
Pakastaminen on helppo ja varma tapa säilöä kotipihan satoa, mutta kannattaa kokeilla myös kuivaamista, hapattamista ja umpiointia. Etikkasäilykkeet sekä makeat mehut ja hillot säilyvät hyvässä kellarissa jopa seuraavaan kesään.
Luonto- ja pihakokemukset piirtyvät jo lapsuudessa ihmisen aistimuistoihin. Tiettyihin vuodenaikoihin liittyy vahvoja tuoksuja ja makuja. Sinivuokkojen tarkkailun ohella kevääseen kuului vajantakaisen raparperin kasvun seuraaminen. Alkavan kesän merkkejä olivat voikukkaseppeleen letitys sekä äidin tekemän raparperikiisselin maistelu.
Köynnöspinaatti on vanha, mutta vähän tunnettu koriste- ja ravintokasvi. Sen pinaatin tavoin käytettävät lehdet sisältävät runsaasti muun muassa karotenoideja, folaattia, kaliumia, magnesiumia, fosforia ja sinkkiä.
Innokkaan viljelijän sadonkorjuu alkaa keväällä ja loppuu vasta syystalvella. Viimeiset juurikkaat nostetaan lokakuussa, mutta lehtikaalin viimeisen sadon keräämisen voi jättää jopa jouluun.
Talvikeräkaalit ovat syksyisin halpoja suoraan viljelijöiltä, torilta tai kaupastakin hankittuina. Silloin voi aloittaa uusvanhan kaalin säilöntätavan opettelun. Kaalin hapatus, joka on kaikkien opittavissa, on edullinen keino säilyttää omat tai ostetut vitamiinit talven varalle.
Nykyään useimmista asuintaloista puuttuu sopivan viileä varastotila, maakellarista puhumattakaan. Niinpä viljelijän on etsittävä muita tapoja kesän sadon säilyttämiseen käyttökelpoisena seuraavaan satokauteen.
Hyötytarhurin päivyri opastaa kaikessa keittiöpuutarhaan liittyvässä varhaisesta keväästä aina sadonkorjuuseen ja syyskylvöihin saakka.
Puutarhasta ja luonnosta kerätyillä kukilla koristellaan kesäiset salaatit, jälkiruoat, leivonnaiset ja juomat. Ravinnoksi käytettävät terälehdet poimitaan vain syötäväksi kelpaavista lajeista ja puhtaista kasvustoista.
Ruusuja täytekakun päällä, kehäkukkia salaatissa… mutta entäpä kuunliljaa ja neilikkaa? Luonnossa ja puutarhassa on hurja määrä syötävää, jos kukkasatoa vain raaskii korjata.
Kevätauringon säteet herättävät kasvit, jotkut nopeammin kuin toiset. Pitkän talven jälkeen on virkistävää poimia tuoreita lehtiä, herkkiä herkkuja lautaselle. Pienet vihreät versot ravitsevat myös silmiä ja sielua.
Innokkaan kotiviljelijän puutarhakevät alkaa jo maalis–huhtikuussa, kunhan vain rohkaisee mielensä ja lähtee kasvihuoneelle ja lavojen ääreen kylvöpuuhiin. Oikeilla kasvivalinnoilla saat venytettyä kasvukautta maaliskuulta marraskuulle.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.