Monesti keväällä toivoo, että ihana vuodenaika ei menisi ohi niin nopeasti. Samaa huomaan ajattelevani nyt syksyllä, kun lähden omalle pihalleni kameran kanssa ruskaretkelle ja katselemaan syysvärejä. Heti ulko-ovesta lähdettyäni pihamännyn juurella loistaa hehkuvanpunaisena japaninvaahtera (Acer palmatum) ’Deshojo’. Sen kevätväritys on myös upean punainen.
Koska asun III-IV-vyöhykkeiden rajalla, täällä eivät japaninvaahterat menesty talvea ulkona. Kunhan puusta lehdet ovat loka-marraskuussa varisseet, siirrän ruukun aina kotini viileään yläkertaan. Siellä talvisin on lämpötila alimmillaan kovien pakkaskelien aikaan noin +3 astetta. Talvella puun ollessa lepotilassa, kastelen sitä melko harvoin ja niukasti, ehkä noin kerran tai kaksi kuukaudessa. Helmikuun paikkeilla japaninvaahtera alkaa jälleen herätä kevääseen. Silloin ryhdyn kastelemaan sitä enemmän ja myös antamaan hieman lannoitetta. Maaliskuussa lehdet puhkeavat kauniin punaisina, kunnes kesällä muuttuvat vihreiksi.
Punaisen vaahteran takana kauempana siintää ihan tavallinen, itsestään tontille kylväytynyt metsävaahtera (Acer platanoides), jonka kasvua olen yli 20 vuotta seuraillut. Hitaasti, mutta varmasti se komistuu vuosi vuodelta. Tänä syksynä sen keltainen ruskaväritys loistaa kilpaa auringon kanssa.
Pihametsän reunaa kulkiessa katse kiinnittyy mustikanvarpuihin, joiden lehdissä on upeaa punaista, oranssia ja keltaista syysväritystä.
Parhaimpia pensaita pihallani ruska-aikaan ovat angervot, happomarjat, kanukat ja aroniat. Koristearonia (Aronia prunifolia) hehkuu oranssin ja punaisen sävyisenä.
Norjanangervo (Spiraea x cinerea) ’Grefsheim’ on kaunis keväällä kukkiessaan ja syysväri on puolestaan upean keltainen. Se erottuu mukavasti mustaa lauta-aitaa vasten.
Koivuangervolla (Spiraea betulifolia) syysväri on nyt myös keltainen. Joinakin syksyinä lehdissä on satunnaisesti myös upeita punaisen ja purppuran sävyjä.
Hapankirsikka (Prunus cerasus) ’Tamaris’ oli syksyinen heräteostos taimien alennusmyynnistä. Se sai aurinkoisella paikalla varsin hienon oranssinpunaisen syysvärin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Keskiviikkona 19.10. rantakalliot heijastuivat melkein peilityyneen vedenpintaan vajaan kahden kilometrin pituisella Skogbyträsketillä Hankoniemellä. Olen usein ennenkin kuvannut tuon ”erämaajärven” rantakallioita, jotka paikoitellen kohoavat syvästä vedestä jylhän korkeina ja jyrkkinä kallioseinäminä. Heijastuksista voi hyvällä mielikuvituksella nähdä jos jonkinlaisia kuvioita ja hahmoja. Skogbyn ruukkialueella vanhojen rakennusten piha-alueen kautta vievällä tiellä kaksi punatulkkua etsi siemeniä pudonneiden ruskalehtien seasta.
Puihin ja pensaisiin jäävät marjat erottuvat syyspuutarhassa lehtien varistua. Väripilkkuja talveen valmistautuvassa pihapiirissä löytyy muun muassa ruusujen, koristeomenien, aronioiden ja happomarjojen oksilta.
Pinkki, kerrottu kesäbegonia, tuttavallisemmin annansilmä, olisi minusta vahvoilla kesän hempein kasvi -kisassa. Ja myös silloin, kun etsitään helppohoitoisimpia kesäkukkia. Kerrottuina annansilmiä ei tule usein vastaan, enimmäkseen vain rotevampia ruusubegonioita. Näissä pienissä kukissa on kuitenkin aivan omanlaisensa charmi. Niiden tiheiksi rulliksi taipuneita terälehtiä katsoessa mieleen tulee kyllä myös ruusu: jokin 1700- tai 1800-luvuilta peräisin oleva superkerrottu
Kauppareissulla mukaan tarttui multapussi ja kotona rupesin istutuspuuhiin. Mikä ihana tunne upottaa sormet multaan – vaikkakin vaan pussimultaan mutta silti! Kultaköynnöksen vesilasissa hienosti juurtuneet pistokkaat pääsivät ruukkuun ja napsin taas muutaman uuden pistokkaan juurtumaan. Superhelppo huonekasvi kaikin puolin! Meillä ovat viihtyneet oikein mainiosti, kun keittiössä on ikkunoita kahteen suuntaan ja huonelämpötilakaan ei vanhassa talossa pääse
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.