Siirry sisältöön

Tarvitsin kesäkuun alussa pari kuvaa ruusun pistokaslisäyksestä. Piti näin ollen ottaa ruususta pistokas.

Päädyin ihanaan kirjavakukkaiseen bourbonruusuun ’Variegata di Bologna’, jonka olin istuttanut edelliskesänä. Se ei ole vielä kukkinut ruusutarhassani, mutta on toivottavasti keskittynyt juurtumiseen. Ainakin se näyttää voivan varsin hyvin. Mutta koska se on harvinainen herkku, jota jouduin vähän etsimään ja onnenkantamoisella löysin, ajattelin, ettei varakappale olisi pahitteeksi – mikäli pistokaslisäys onnistuu.

Tässä teksti, jonka kirjoitin Pihaelämää-palstalleni Oma PIHA -lehden numeroon 4/2024:

Oikeasti laitoin ruukun pienessä astiassa rappusille talon pohjoispuolelle ja tarkkailin sitä koko kesän, ettei se päässyt kuivumaan.

Elokuussa mullasta nousi uusi verso. Tältä se näyttää nyt. Pistokas onnistui!

Paras aika ruusun pistokkaiden ottamiseen on alkukesä. Homma ei ole ollenkaan vaikeaa tai aikaavievää, ja palkintona saa omajuurisia ruusuja vaikkapa sellaisista lajikkeista, joita ei puutarhamyymälöistä löydy kuin vartettuina. Omajuurisista ruusuista ei nouse villiversoja juuristosta eikä myöskään käy niin, että jos ruusu paleltuu jalontamiskohtaan asti, se on menetetty.

Seuraavaksi ruukutan pikku taimen vähän isompaan purkkiin varoen rikkomasta nuoria juuria. Sijoitan sen myös valoon vahvistumaan. Täytyy alkaa miettiä talvettamispaikkaa!

Mainos – sisältö jatkuu alla

Tutustu Oma PIHA -lehteen

Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.

Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *