Kun pakkasten vuoksi ei parvekkeella ole kasveja (paitsi yksi maksaruoho isossa, vanhaan villatakkiin käärityssä ruukussa), saa sinne laitettua kaikkea muuta silmäniloksi. Somaksi sisustettua parveketta on kiva katsella sisältä ikkunan läpi.
Jouluksi parvekkeen pöytä sai ylleen punaisen metsän ja muutaman joulukoristeen. Ne saavat olla paikoillaan loppiaiseen. Sitten pitenevä päivä alkaa jo tuoda kevättä puutarhaihmisen mieleen.
Kaunis valaistus on tärkeää. Ripustan valosarjat amppeliin, joka olisi muuten virattomana talvikauden. Tuossa on kaksi erilaista sarjaa, joista siniset sydämet oli aikanaan virheostos – luulin sen olevan väriltään valkoinen – mutta oikeastaan siniset valopisteet luovat tuhannen ja yhden yön tunnelmaa juuri tuossa itämaishenkisessä amppelissa.
Joulukuusi on tehty katiskaverkosta pyöräytettyyn suppiloon sullotusta jäkälästä. Hempeän vaaleanpunainen ruukku ja ruusukoristelu eivät ole niin jouluisia, etteikö tuota voi muinakin vuodenaikoina katsella.
Elävä valo on tärkeää, ahkerasti vain kynttilöitä ja tuikkuja sytyttämään! On makuasia, haluaako sisustaa parvekkeensa jollakin teemalla vai ei. Minulla on tällaisia pieniä itämaisia mausteita, sillä tuhannen ja yhden yön tarinat kiehtoivat jo lapsena. Toisaalta olen yrittänyt saavuttaa vähän siirtomaatunnelmaakin bambuverhon ja korituolin avulla. Pääasia, että parvekkeella viihtyy ja sitä tykkää katsella talvellakin.
Ja hei, kohta päästään kylvämään. Hyvää uutta vuotta kaikille!
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Luin vastikään jostakin, että lasitettujen parvekkeiden ja terassien suosio kasvaa vain eikä loppua näy. Se ei ole mikään ihme, voin todeta 12 vuoden kokemuksella. Vaikka kaupunkiasunto on minulle vain kakkoskoti, onnistuu viihtyisyyttä lisäävien kasvien hengissä pitäminen pienin toimenpitein. Suurin syy suosiolle on kuulemma se, että lasitetun parvekkeen voi kalustaa kuin huoneeksi. Sehän on niin totta!
Lasitettu parveke on siitä hyvä, että jos yölämpötila painuu vain pari astetta pakkaselle, ei parvekkeella todennäköisesti ole pakkasta lainkaan. Voi siis uskaltautua vihersisustamaan parveketta, vaikka onkin viileää. Talven jälkeen on mukavaa siirtyä viettämään ulkoilmaelämää, vaikka oma ulkopläntti olisikin vain pieni parveke. Koko ei ratkaise, vaan se, että saa istuskella ulkosalla kasvillisuuden ympäröimänä. Mukava tuoli on
Moni perenna on syötävä ja moni vihannes kelpaa kukkapenkkiin. Hyötykasvien estetiikka ja koristekasvien hyötykäyttö, sekaviljely, hyönteiskannan suojeleminen ja mahdollisimman monipuolinen lajivalikoima pienessä puutarhassa ovat pinnalla
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.