Alkukesän kukkapuujuhla on edennyt omenankukkiin, ja puidenystävän onkin seuraavaksi aika retkeillä omenapuiden katveeseen. Kukkapilviä on avautumassa niin hyötytarhoissa kuin koristeistutuksissa, vaikkapa valmistujaisjuhliakin kehystämään.
Kyseessä on japanilaisille tärkeän hanamijuhlan eli kirsikankukinnanihailun kaltainen ajanjakso. Silloin varataan aikaa läsnäololle puiden kukkimishetkien ihmeellisyyttä kokemassa.
Hedelmätarhojen omenapuissa näkyvät valkean ja vaaleanpunaisen herkät, jäätelöannosmaiset yhdistelmät.
Koristeomenoissa on sävyjä esimerkiksi tummasta burgundista eriasteisiin pinkkeihin. Nimet, kuten purppura- ja paratiisiomenapuu, kuvaavat kukkivien puiden luomia vaikutelmia. Samoin meillä melko yleisen Hopa -purppuraomenapuun nimi, joka tarkoittaa sioux-alkuperäiskansan kielellä kaunista.
Koristeomenapuiden värikuva usein vaalenee vähitellen kukinnan edetessä. Lopulta puiden alle kerääntyy pudonneiden terälehtien keveänkaunis matto. Sitten odotellaankin koristeellista omenasatoa, joka voi olla sekä hyöty- että visuaalisen sadonkorjuujuhlan aikaa. Koristeomenapuista löytyy talvenkestävyyttä luomaan hanamitunnelmaa pohjoisempanakin.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Suomi Finland 100 -juhlavuoden tiimoilta käynnissä on ollut toukokuusta lähtien kampanja jossa haastetaan kansalaiset istuttamaan puita satavuotiaan Suomen kunniaksi. Istutusaikaa on toukokuulta syyskuulle, joten vielä ehtii mukaan! Lisätietoja kampanjasta voit lukea Suomi 100-nettisivuilta tästä linkistä. Oman juhlapuunsa voit rekisteröidä Puutarhaliiton nettisivujen kautta tästä linkistä. Oman juhlapuuni istutin tänään pihalleni 6.7.2017. Kyseessä on paratiisiomenapuu Malus ’Dolgo’,
Tänään joulukukkien maailmasta ovat vuorossa jouluruusut (Helleborus), jotka ovat viime vuosina nousseet hyvin suosituiksi. Tutuin niistä on vaaleajouluruusu (H. niger), jonka valkokukat symboloivat valoisuutta pimeimpänä vuodenaikana. Sen englanninkielinen nimi on myös ’christmas rose’ ja saksaksi sitä kutsutaan nimellä ’Christrose’. Varsinainen ruusu se ei ole, vaan leinikkikasvi, jonka kukkien ruusuinen muoto kuitenkin näkyy nimissä. Jouluruusuun, kuten
Retkeni kaupungin syysvärien parissa jatkuvat. Nyt hienon värimuutoksen kokevista perusvehreyttäjistä on vuorossa köynnöshortensia (Hydrangea anomala subsp. petiolaris). Keltaisiksi käyneet hortensiaköynnökset valaisevat lokakuisen päivän kuin lyhdyt. Useampi köynnös yhdessä luo vaikuttavan lyhtyjoukon. Myös kuivahtaneet kukinnot jäävät pitsimäisiksi yksityiskohdiksi kasvien syysasuun.
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset nuokkukukat vain värittävät maisemaa kesän paletilla. Alppikärhö voi hyvinkin kukkia syksyn korvalla hieman uudelleen, saati sitten ennen tätä nopeiden, viileämpien säämuutosten aikaa vallinneen historiallisen lämpimän syyskuun vuoksi. Näkyykö sielläpäin Suomea vielä
Suomalainen puutarhamessukausi pitää sisällään ilahduttavan monenlaisia tapahtumia suurmessuista yhdistysten taimipäiviin. Tässä kuvallinen piipahdus Kevätmessuille Helsingissä.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.