Parasta syksyssä eivät ole pimenevät illat, sateen ropina tai kynttilöiden sytyttely, vaan hedelmistä raskaina olevat omenapuut. Näin ainakin keittiössä viihtyvän herkkusuun mielestä.
Ensin kypsyvät pehmän makuiset Valkeatkuulaat, sitten iloisen punaiset Bergiukset ja kirpakat Syysviirut ja lopulta on happamien Antonovkien vuoro. Lajikkeita on valtavasti, ja jokaisella on oma käyttötapansa. Yksi maistuu parhaimmalta suoraan puusta poimittuna, toinen sopii piirakkaan, kolmannesta puristetaan mehua ja neljännestä keitellään hilloja, hyytelöitä ja survoksia. Kanelilla maustetut uuniomenat vaniljajäätelön kera ovat syksyisten jälkiruokien aatelia.
Omena sopii myös suolaisten ruokien kumppaniksi. Juustotarjottimella ne ovat oiva lisä viinirypäleiden rinnalle, ja voi niillä korvata perunankin liharuokien seurana. Kirpeä omena tuo hienon suolaisen makean lisän itämaisiin lihapatoihin, ja karamellisoidut tai siiderissä kypsennetyt paksut omenaviipaleet ovat taivaallisia paistetun kanan, ankan tai possun kanssa.
Syksy onkin herkuttelun aikaa. Sienet, riista, kala ja kauden vihannekset yhdistettynä omenaherkkuihin, iltojen pimetessä, kynttilänvalossa, sateen ropistessa ikkunoihin…
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Oma PIHA -lehdessä 5/2024 on paljon asiaa omenapuista: neuvoja lajikkeen valintaan, hedelmätarhan suunnitteluun ja säilöntään. Itse kirjoitin lyhyen jutun siitä, kuinka monella eri tavalla omenapuuta voi leikata. Omakin omenapuuni esiintyy muiden mallien joukossa – tässä omenapuuni tarinaa vähän lähemmin. Kun kävin katsomassa myytävää, nykyistä taloani toukokuussa 2006, kasvoi talon edessä surkea omenapuu, jonka runko oli
Kuljen ajoittain pienen asutuskeskittymän laidalla metsittyneellä talonpaikalla yhä kasvavan omenapuuvanhuksen ohitse. Sitkeää puuta tulee tervehdittyä ja kuvattua eri vuodenaikoina. Sen kukkaisuus kiinnittää touko-kesäkuussa huomion läheiseltä kävelytieltä saakka. Ruska-ajan asu on kellertävän limenvärinen, ja talvea kohti puun hahmo käkkyröityy, kun jäkälöityneet, koukkuiset oksat paljastuvat. Tällaiset omalla tavallaan puutarhahistoriaa henkivät näyt ovat mahdollisia ympäri Suomen: talo on
Alkukesän kukkapuujuhla on edennyt omenankukkiin, ja puidenystävän onkin seuraavaksi aika retkeillä omenapuiden katveeseen. Kukkapilviä on avautumassa niin hyötytarhoissa kuin koristeistutuksissa, vaikkapa valmistujaisjuhliakin kehystämään. Kyseessä on japanilaisille tärkeän hanamijuhlan eli kirsikankukinnanihailun kaltainen ajanjakso. Silloin varataan aikaa läsnäololle puiden kukkimishetkien ihmeellisyyttä kokemassa. Hedelmätarhojen omenapuissa näkyvät valkean ja vaaleanpunaisen herkät, jäätelöannosmaiset yhdistelmät. Koristeomenoissa on sävyjä esimerkiksi tummasta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.