Meitä oli jo vuosien ajan vaivannut pihalla kiemurteleva ja epämääräinen, mutta omalla tavallaan hellyttävä kivimuodostelma. Se könötti tontin rajalla kylätien laidassa ja muistutti etäisesti aitaa olematta sellainen. Päätimme ryhdistää rykelmän katsetta kestäväksi kiviaidaksi.
Aloimme tutkailla tienvierustojen ikiaikaisia kiviaitoja sillä silmällä. Katselimme aitojen kuvia kirjoista ja netistä. Jututinpa muuatta kiviaidan omistajaakin.
Aitaurakkamme erikoispiirre oli se, että tontilla oli kyllä kiviä, jopa ylen määrin. Ongelmana oli niiden muoto eli pyöreys. Vähintäänkin aidan kuorrutukseksi tarvittaisiin kulmikkaita, lohkottuja kiviä.
Tein soittokierroksen. Elettiin heinäkuun loppua. Aluksi vaivasin paikallisia maansiirtourakoitsijoita vain todetakseni, että kaivurikuskit ovat kesäisin kovin kiireisiä. Mutta sitten tärppäsi: yksi lupasi tulla avuksi sovittuina päivinä virka-ajan jälkeen.
Kiviongelma oli helpompi. Paikalliselta KTK:lta kuulin, että sopivaa kalliomursketta olisi saatavana läheiseltä montulta. ”Parasta tosin on, että käyt itse osoittelemassa, millaisia kiviä haluat aitatyömaallesi”, vinkkasi autoilijoiden esimies.
Työn aloituksessa kaikki näytti hyvältä: oli poutapäivä ja kone sovitusti paikalla. Tätä ennen tienvarren ojaan oli kipattu autokuormallinen halkaisijaltaan 30–60-senttisiä, lohkottuja kiviä.
Lyhyen tilannekatsauksen aluksi kaivurikuski tähdensi: anna selkeitä ohjeita! Lupasin tehdä niin.
Kone hyrähti käyntiin. Tulevan kiviaidan sijalla oleva kivikasa pyöräytettiin reippain kauhanvedoin tienvarren ojaan kymmenen metrin matkalta – tämän verran oletin kaivurin ehtivän illan aikana tehdä ”raaka-aitaa”. Onneksi oja oli riittävän avara kivien välivarastoksi.
Ongelmana oli liikenne. Nimittäin kuuden tonnin kumitelainen kaivuri joutui touhuamaan vilkkaalla kylätiellä. Työmaa oli merkittävä näkyvästi varoituskolmiolla, sillä toinen ajokaista oli suljettuna usean tunnin ajan.
Kun tulevan aidan paikka oli puhdistettu kivistä, pohja tasattiin kauhalla. Näin helposti se ei aina suju. Mikäli routimista on odotettavissa, kannattaa aidan alla oleva eloperäinen aines vaihtaa murskeeseen muutaman kymmenen sentin syvyydeltä.
Aidan korkeudeksi ja leveydeksi olimme suunnitelleet metriä. Pituudeksi tulisi 50 metriä. Täytyy myöntää, että moiset mitat aiheuttivat nipistelyä vatsanpohjassa: nehän tarkoittivat, että kiviä olisi järjesteltävä lähiviikkoina 50 kuution verran uuteen uskoon!
Käytännössä kaivinkoneen tekemä työ oli sitä, että kauhan ja kivikouran avulla siirreltiin suurimpia, jopa toista metriä pitkiä runkokiviä kahteen riviin aidan suuntaisesti mahdollisimman oikeaan asentoon.
Myös osa tontilla ennestään olevista kivistä kelpuutettiin runkokiviksi, varsinkin ne, joista löytyi edes yksi jokseenkin tasainen puoli julkisivuksi. Kun runkokivet olivat paikoillaan, niiden päälle nosteltiin (edelleen konevoimin) pienempiä, halkaisijaltaan 40–50-senttisiä kiviä.
Tässäkin vaiheessa kannattaa siis hyödyntää koneapua, sillä pienenkin kiven hivuttaminen ylöspäin käsivoimin on turhan työlästä. Selkäkin vaarantuu harkitsemattomassa reuhtomisessa. Sen sijaan kivien pyörittely sivusuunnassa keskeneräisen aidan päällä sujuu paljon helpommin.
Toinen vaaran paikka on kivien lipsahtelu ja putoaminen. Kiilaamattomat kivet pyörähtelevät helposti keskentekoisella aidalla, joten jalkoja ja käsiä pitää varoa. Kaiken aikaa olisi muistettava, että kiviaidan tekeminen on perinteikästä työtä, jota ei pidä tehdä terveyttä uhmaten kiireellä!
Runkokivien väleihin jää tyhjää tilaa. Sen täyttämiseen tarvitaan pienempiä (julkisivuun kelpaamattomia), pyöreitä kiviä ja paljon. Tässäkin työssä hyödynnettiin kaivuria jonkin verran, joskin suurimmaksi osaksi homma hoitui kottikärryillä ja käsipelillä.
Yllättävää kyllä, arvio kaivinkoneen iltaurakasta piti kutinsa. Olimme nimittäin suunnitelleet niin, että kolmen tai neljän tunnin koneurakka uusittaisiin noin viikon välein. Väliaikoina minä ja mahdolliset apulaiset latoisimme käsityönä aitaa valmiiksi.
Kahden alimman kerroksen jälkeen päästiinkin toden teolla hyödyntämään lohkottuja kiviä. Myös aidan yläosan latominen vie aikaa, riippuen tietysti siitä, millaista tulosta tavoitellaan.
Ehdottomasti kannatti. Paita kastui, hengästytti ja näppylähanskoja kului puhki ehkä 20 paria, mutta palkitsevaa se oli! Kun malttaa nähdä vaivaa, sovitella ja toisinaan kolkutella, tuloksena on silmää hivelevä, lähes ikuinen luomus. ”Kulttuuriteko”, sanoivat kyläläiset.
Ilokseni totesin, että selkä kesti urakan. Työ kuitenkin tuntui kehossa. Ensimmäisen kuukauden ajan käsivarret olivat nukkumaan mennessä hartioista ranteisiin suorastaan tulessa.
Vähitellen lihakset tottuivat urakointiin. Työ myös opetti tekijäänsä. Kun oppii käytännöllisiä apukeinoja ja niksejä, aitatyö suorastaan imaisee mukaansa.
Aidanrakennus ei ollut suinkaan päätoimista työtä. Tein aitaa reilun parin kuukauden ajan päivätyöni ohessa, ehkä 15–20 tuntia viikkoa kohden.
Koko urakka lienee kahdensadan työtunnin luokkaa. Tähän tuntimäärään sisältyy myös pieni talkooapu, jota sain. Yläosan ladontavaiheessa valmista aitaa syntyi parin metrin pätkä illassa.
Kustannuksia kertyy lähinnä kaivinkonetyöstä. Hintatason saa selville soittamalla. Me käytimme aitaan konetyötä yhteensä noin 15 tuntia.
Julkisella tiellä työskentelemään tarvitaan kumitelainen kaivinkone. Samoin välttämätön on kaikkiin ilmansuuntiin pyörivä kivikoura. Suurehkoa kauhaakin tarvitaan paitsi pohjatöissä, myös pienempien kivien siirtelyssä ja aidan keskiosien täytössä.
Kustannuksia lisäävät jonkin verran myös kivet, mikäli niitä joudutaan tuomaan paikalle etäämpää kuorma-autolla. Kivet sinällään eivät montaa euroa tonnia kohden maksa, vaan kuljetus maksaa. Meidän aitamme imaisi lohkottuja kiviä kaksi autokuormallista.
Kaikkiaan aidallemme kertyi hintaa 1500 euron verran. Tämä ei mieltäni murehduttanut, sillä olin jo hyvissä ajoin päättänyt, että kaikki hyvät harrastukset maksavat!
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Kovat pinnat ovat merkittävä osa asumisympäristöämme ja koko yhdyskuntarakennetta. Kulkuväylien, pysäköintialueiden ja oleskelutilojen mitoitus, muotokieli ja pintamateriaali ovat oleellinen pala pihaa ja puutarhaa.
Muotoonleikkuu on Suomessa nykyisin uusi asia, vaikka oikeasti kasvien leikkaamista yhtenäisen muotoisiksi on harrastettu täällä yhtä hartaasti kuin missä tahansa muussa Euroopan maassa vuosisatoja sitten. Tapa vain unohtui sotien myllerryksissä, kuten moni muukin puutarhataiteen ilmiö.
Talvimatka Tokioon huipentuu sen puutarhoissa. Koristeelliset lumi- ja pakkassuojat herättävät ihastusta kukkivien puiden ohella.
Jos piha ei saa lumipeittoa, kuten joskus rannikkoalueilla käy, paljastuu istutusalueilta aika paljonkin ihasteltavaa. Talviseen vihreyteen kannattaa suorastaan panostaa.
Syksyn koittaessa kukat ja puut alkavat kotipuutarhurin tavoin vaipua talvilevolle. Viimeisetkin tulppaaninsipulit on turvallisesti peitelty hiekansekaisen mullan alle kevättä odottamaan.
Talvella huomio kiinnittyy eri asioihin kuin kesällä, mutta se ei ole syy jättää puutarhaa talvikaudeksi uinumaan huomiotta. Kaunis, kiinnostava ja valaistu puutarha tuottaa iloa koko pitkän talven.
Suomen Paras Piha -kilpailun osallistujien joukossa on vuosien varrella ollut lukuisia haastavia rinnepihoja. Rinteitä on hyödynnetty monilla onnistuneilla tavoilla.
Kaupunkimiljöössä parveke voi olla paljon muutakin kuin ovi ulkoilmaan. Se antaa mahdollisuuden tuoda pienen osan luontoa, vehreyttä ja kukkien kauneutta lähelle asukkaiden arkielämää.
Suunnitellessani Eija’s Gardenia minulla oli vahva visio siitä, että haluan kasvimaan ja sen yhteyteen kanoja. Minua viehätti ajatus kasvimaan hoidosta ja sadon keräämisestä kanojen kotkotusta kuunnellen ja kuopsutusta katsellen.
Kuinka autio olisikaan keväinen puutarha ilman sipulikukkia! Talven jälkeen, kun muu puutarha on vielä lepotilassa, pienillä sipulikukilla on suuri merkitys ihmismielelle. On aika varmistaa upea kukinta ensi keväälle.
