Verenpisarat ovat valloittavia – etenkin sen jälkeen, kun olen saanut ne talvehtimaan menestyksekkäästi. Loppukeväällä vien kasvit sisätiloista ulos ja sitten saakin odotella niiden kukkia oikeastaan koko kesän. Kesällä on niin paljon muuta tekemistä ja kukkaa, joka vie huomion, ettei verenpisaroita tule ajatelleeksi. Mutta kun elokuu alkaa kääntyä syyskuun puolelle, alkaa verenpisaraosastolla tapahtua.
Nuppuja kehittyy siitä alkaen versojen kärkiin koko ajan enemmän ja enemmän. Kohtahan kasvit täytyy nostaa sisään! Sama juttu joka vuosi.
Mitä tehdä? Kuinka verenpisarat saisi kukkimaan aiemmin? Keväinen lannoitus? Lisää valoa?
Kokemuksen kautta en uskalla sijoittaa näitä paahteeseen, sillä verenpisara nuutuu hyvin äkkiä, ellei saa runsaasti vettä auringossa. Varjon sijainti on sen suhteen paras. Olenkin pitänyt niitä talon pohjoispuolen kuistin rappusilla. Talveksikaan niitä ei voi nostaa aurinkoisille ikkunoille, tai saa olla joka päivä kastelukannun kahvan jatkeena.
Ehkäpä yritän nyt sellaista, että annan verenpisaroilleni talvikaudella merileväuutetta ja yritän puhua niille kauniisti aikaisen kukinnan puolesta. Keväällä kuulemma täytyisi latvoa eli katkoa tuoreiden versojen päät, se saa kasvin haarautumaan ja kehittämään kukkanuppuja pikemmin. Mielestäni kyllä tein näin viime keväänä, mutta vain kerran. Toistuvalla latvomisella voisi saada jotakin aikaan. Samalla on oivallinen hetki laittaa latvat pistokkaaksi; verenpisara juurtuu helposti. Keväällä annetaan myös kukintaan kannustavaa lannoitetta.
Raportoin sitten alkukesällä, kuinka kävi. Vinkkejä saa antaa.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Kevät valmistellaan nyt! Syksyllä istutetuista kukkasipuleista saadaan väri-iloa maaliskuulta keskikesään. Sipulien maahan upottaminen sopii myös kärsimättömälle, sillä syyssahramit ja syysmyrkkyliljat kukkivat pian istuttamisen jälkeen.
Talvi keikkuen tulevi. Välillä pakastaa ja luntakin sataa, mutta enimmäkseen loka- ja marraskuu ovat varsin leutoja. Maa pysyy sulana tai sulaa aina uudelleen, ja puutarhassa pääsee askaroimaan kaikenlaista. Kunpa vain olisi enemmän valoa!
Keväällä kasvihuoneessa tuoksuvat multa ja nuoret tomaatintaimet. Kasvin elämän seuraaminen siemenestä satoon on koukuttavan palkitsevaa. Aikaisimmat kylvöt pitkää esikasvatusta vaativille kasveille tehdään jo tammi–maaliskuussa kodin ikkunalaudalle tai kasvivalojen alle, sillä harvalla on käytössään talvikuukausina lämmitettävää kasvihuonetta. Kylväessä on hyvä tutustua siementen itämisaikoihin ja taimien kasvatusaikaan. Lisäksi tarkkaillaan kevään etenemistä, jotta osataan ajoittaa kylvöt oikeaan hetkeen. Asuinpaikan kasvuvyöhyke vaikuttaa luonnollisesti asiaan – siemenpussien yleisohjeet
Esikot kuuluvat puutarhan kevääseen siinä kuin sipulikukatkin. Esikot sopivat pihassa kaikkialle: lehtipuiden alle pensasryhmien reunamille niitylle ruusutarhaan perennapenkkiin kivikkotarhaan sekä terassin tai kuistin ruukkuihin.
