Luonnossa kukkivat parhaillaan komeat kurjenkellot, joita kävimme poimimassa kimpun ulkomaljakkoon. Kurjenkello kasvaa alkuperäisenä rehevissä metsissä, mistä se on levittäytynyt myös avonaisille paikoille, kuten niityille ja tienvierille. Jopa metrin korkuisena ja suurikukkaisena se sopii sellaisenaan kauneimpien puutarhakukkienkin seuraan. Kukat ovat sekä muodoltaan että väriltään kuin jättiläiskokoisia kissankellon kukkia. Kasvi on kuitenkin rakenteeltaan kissankelloa tanakampi, usein vain yksivartinen ja haaraton.
Tässä yhteydessä lukijoille tiedoksi, että henkilökohtainen blogini ”Luontoa ja puutarhaa Hankoniemellä”, jonne pääsee siirtymään tältäkin sivulta kohdasta Eeron kuvakulma, ei ole toiminut kuin hetkittäin johtuen palveluntarjoajan palvelinsalissa sattuneesta sähkökatkoksesta, mikä aiheutti vakavia vaurioita. Ilmoituksen mukaan palvelu on poissa käytöstä koko heinäkuun.
Ulpukka ei ole kasvupaikan valinnassaan yhtä nirso kuin lumme. Sille kelpaavat virtaavat ja melko kovapohjaisetkin kasvupaikat
Kerronpa vielä luonnosta muutaman päivän takaisen sattumuksen, kun sain samoilta jalansijoiltani kuvattua kolme eri juttua. Kuvasin yllä olevaa ulpukkaa Skogbyn ruukkialueella olevalla osittain soistuneella lammella, mikä oli raudanvalmistuksen aikoihin patoallas. Ulpukkaa kuvatessani kyykin veteen viettävällä kalliolla, kun samassa huomasin aivan edessäni kauniisti uivan rantakäärmeen, josta ehdin ottaa muutaman kuvan.
Ihmiselle vaarattoman rantakäärmeen tunnistaa hyvin sen niskassa olevista okrankeltaisista tai vaaleista laikuistaRantakäärmeen sulavaa uintia
Kun käärme häipyi näkyvistä, katselin lammen soistunutta osaa, missä kasvaa runsaasti tupasvillaa. Siellähän oli hirvi ruokailemassa suolla metsänreunassa! Kovin oli vain kaukana kuvattavaksi. Onni kuvaukseni kannalta oli, kun näin ruukkialueen mökkiläisen ajavan autollaan lammen reunaa kiertävää kapeaa hiekkatietä. Hirvi pelästyi autoa ja lähtikin yllätyksekseni ylittämään hyllyvää suota.
Hirvi upposi mahaansa myöten hyllyvään suohon
Samalla kun kuvasin, seurasin jännittyneenä, kestääkö sammalmättäät hirven painoa vai uppoaako se suohon. Alkumatka näyttikin pahalta, mutta sitten suo alkoi kantaa sen painoa paremmin ja keskellä suota se uskalsi jo pysähtyä ja katsoa taakseen häiritsijäänsä. Sitten se jatkoi matkaansa ja häipyi suon takaiseen männikköön.
Keskellä suota hirvi pysähtyi ja katsoi taakseen häiritsijäänsä
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Kotitaloni on isovanhempieni rakennuttama ja se on valmistunut 1948. Mummulla oli trekoli hyötykasveja varten, siellä kasvoi viinimarjapensaita ja kolme omenapuuta. ’Antonovka’ kaadettiin menneenä kesänä. Muitakin omenapuita oli, kaneliomena ja ’Valkeakuulas’, mutta ne paleltuivat kovina pakkastalvina. Neljä muuta kaadettiin pois tieltä 70-luvulla, kun uutta kaivoa alettiin kaivaa kahden kaivinkoneen voimin. Perunamaalla viljeltiin perunat omiin tarpeisiin. Pihapiirissä
Chelsean puutarhanäyttelyssä esitellään puutarhasuunnittelun lisäksi myös floristintaitoja. Vuoden floristin tittelistä kisaavien tehtävänä oli koristella kukkiva kattokruunu, joka kelpaisi ripustettavaksi vaikka juhlavuottaan viettävän kuningattaren illallispöydän ylle. Tällaisia kukkakruunuja näyttelyn Suuressa Paviljongissa riippui: Kukat on laitettu keveisiin lasiputkiin ja –pulloihin. Asetelmien yksityiskohtaisuudessa piilee niiden kiinnostavuus: pikkuisia kukkia tekee mieli mennä katsomaan läheltä. Joukossa on sekä tuttuja että
Eksoottinen karvaskurkku (Momordica charantia) on köynnöstäen kasvava koriste- ja hyötykasvi. Kotoisin se on alunperin Intiasta, ja Kiinaan sen kerrotaan saapuneen jo 1300-luvulla. Japanissa karvaskurkusta käytetään usein sen okinawalaista nimeä gōyā; karvaan makuinen hedelmä onkin ollut suosittu etenkin Okinawalla. Japanissa karvaskurkkua näkee kasvatettavan talojen edustalla auringon- ja katseensuojana. Vihreiden, koristeellisten lehtien lomassa pilkottavat pienet keltaiset kukat
Risteyttämällä saa elegantti japaninkurjenmiekkakin uusia sävyjä ja runsautta. Japanilaista kasviharrastajaa kiehtovat siemenkasvatuksessa yllätyksellisyys ja uuden luominen.
Komeilta ja sopivan kesyttömiltä näyttävät amerikanpionit täydentävät alkukesän kukkaloistoa puutarhassa. Kukinnan jälkeen ne toimittavat vihreän pensaan virkaa. Syksyllä avautuvat suuret siemenkodat.
Kaikkein ihanimpia kevään kukista ovat maalis–huhtikuussa kukkivat pienet sipulikukat. Ne ovat kerrassaan jalokiviä puutarhassa. Kukkien värit loistavat tummaa maata vasten ja saavat sydämen tykyttämään. Koska aina tuntuu, että pihassa ei ole aikaisia kevätkukkia tarpeeksi, muista tänä vuonna kirjata ylös sopivat kasvupaikat ja istuta syksyllä lisää sipuleita ja mukuloita.
Karhunlaukka on Keski-Euroopan suosituimpia keväisiä villiyrttejä. Sen hienonmakuisia lehtiä poimitaan nykyisin Suomessakin yhä useammassa kotipuutarhassa.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.