Ympäristötuen ehtoihin pohjautuva ympäristölaatumerkki parantaisikotimaisen viljan kilpailukykyä, ja siitä voitaisiin maksaa laatulisää sekäkotimaan markkinoilla että jatkossa myös viennissä, ehdottaa viljaavälittävän Yrittäjien Maatalous Oy:n toimitusjohtaja JUSSI PIETILÄ.Toimitusjohtaja OLAVI KUUSELA RavintoRaisiosta ei lämpene ajatukselleuusista tukimääräyksistä, ja epäilee uuden merkin todellista tuottoaelintarvikeketjulle. Molemmat puhuivat tiistaina Pellervo-instituutinjärjestämässä Vilja-alan tulevaisuusseminaarissa Espoossa.
Ympäristölaatu olisi Pietilän mielestä vastaisku EU-tukipolitiikanvaikutuksille, jotka ovat hänen mukaansa viemässä viljanviljelijöiltämotivaation tuottaa laatua ja määrää. Kauhuskenaario olisi, että Suomessatuotettaisiin vain huonolaatuista rehuviljaa ja laadukas mallasohra,leipävilja ja rehuvilja tuotaisiin muualta.
Ympäristölaatumerkille valmis järjestelmä
Pietilä pitää elintarviketuotannon kansallisen laatustrategian sisältämiämaatilojen laatukoulutuksia liian hitaana keinona saada tuntuvaakustannushyötyä viljantuottajille. Kaikista reilusta 70 000 maatilastavasta alle 13 000 on käynyt laatukoulutuksen, eikä strategian tavoitesataprosenttisesta koulutuksesta vuoteen 2006 mennessä ole Pietilästärealistinen. Hän laskee, että nykytahdilla tavoite toteutuu vasta vuonna2017.
Koska maatiloista jo 95 prosenttia sen sijaan noudattaa EU:n ympäristötuenehtoja, olisi erilliselle, kansainväliset mitat täyttävälleympäristölaatumerkille Pietilän mukaan olemassa valmis järjestelmä, jotavoitaisiin vielä virtaviivaistaa liittämällä ympäristötuen ehtoihin uudetvilja-alan kansalliset hyvän tuotantotavan ohjeet seuraavien kahden vuodenkuluessa.
– Merkkituotteesta olisi mahdollista saada sitä lisäarvoa, jota laatuunperustuva tuotanto välttämättä tarvitsee. Aikaa ja mahdollisuuksiamenetetään pyrittäessä nykyiseen tavoitteeseen, jonka ylivoimaisuudesta eiole takeita, Pietilä katsoo. Hänen mielestään kolme vuotta sittenjulkistettu kansallinen viljastrategia ei ole tavoitteidensa mukaisestiedistänyt esimerkiksi terveysvaikutteisten ja luomuviljatuotteidentuotantoedellytyksiä tai menekkiä.
Ympäristölaatujärjestelmää on toteutettu Ruotsissa ja se on menestynytkohtuullisesti. Olavi Kuusela pitää kuitenkin Ruotsin viljakaupanrakennetta sen verran erilaisena, ettei suoraa vertailua Suomentilanteeseen voida tehdä.
Vastaus ei aina löydy brandistä
RavintoRaision Kuusela katsoo, ettei elintarviketeollisuus voi lähteämukaan uuteen brandiin, koska sellaisen ylläpito ja tunnetuksi tekeminenmaksaa aina, ja usein enemmän kuin saatu lisähinta. – Kuluttajienmielipiteet muuttuvat nopeasti, eivätkä he ole useinkaan valmiita maksamaanlisähintaa laatumerkin perusteella. Brandit eivät ole vastaus kaikkiinasioihin, Kuusela sanoo.
Esimerkiksi Kuusela nostaa kaupan omien merkkien eli private label-tuotteiden lisääntymisen. Halvempi hinta vetää kuluttajia, vaikka näihinmerkkeihin ei liity mitään laatutakuita. Nyt kaupan omia merkkejä on noinkahdeksan prosenttia kaikista päivittäistavarakaupan tuotteista ja kauppaaikoo lisätä niitä voimakkaasti. Nimenomaan viljatuotteista, kutenjauhoista, hiutaleista ja pastoista jo neljännes myydään private labeliensuojissa. -Teollisuuden laatuviesti ei jaksa aina mennä edeselintarvikekauppaan asti, saati kuluttajille, Kuusela toteaa.
Kuusela ei myöskään ole Pietilän kanssa yhtä pessimistinenviljanviljelijöiden motivaatio-ongelmien suhteen. – Viljelijät ovatammatti-ihmisiä, joita kannustaa muukin kuin raha, Kuusela uskoo. Hän näkeesopimustuotannon keinona panostaa laatuun ja lisätä viljelijöidenjatkuvuuden tunnetta.
Todellinen markkinahinta sähköisestä kaupasta
Siitä Pietilä ja Kuusela ovat samaa mieltä, että Suomessa tuotetulleviljalle on olemassa vain markkinahinta. Minkäänlaiselle konsensukselle taivaltion puuttumiselle ei ole edellytyksiä. Viljanviljelijät puolestaan ovattoivoneet pitemmän ajan takuuhintoja.
Viljakaupan tehostuskeinona Pietilä pitää sähköistä kauppaa, johontulevaisuudessa myytävät erät ja niiden laatu ilmoitettaisiin hetikorjuukauden päätyttyä syksyllä. – Viljaa jopa tuodaan turhaan, koskamarkkinoilla vallitsee epätietoisuus kotimaisen sadon määrästä ja laadusta.Näistä ei nyt ole tietoa ennen kuin viljelijät laittavat tuotantoaankauppaan vuoden mittaan, Pietilä huomauttaa.
Hänestä viljelijät näkevät enemmän vaivaa lannoitteista tinkimisessä kuintuotetun viljan markkinoinnissa. – Nytkin joka viljaliikkeellä on omasähköinen kauppansa, mutta niillä ei ole mitään virkaa, koska viljelijäteivät käytä niitä muuhun kuin hintojen tarkistamiseen, Pietilä suree.
Kun viljasadon kokonaiskuva olisi kaupan ja teollisuuden tiedossa josyksyllä, voitaisiin sähköisessä viljakaupassa muodostaa virtuaalisiasiiloja, joihin samanlaiset erät koottaisiin. Suurista, tasalaatuisistaeristä olisi Pietilän mukaan mahdollisuus saada nykyistä parempi hinta.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden
Perunan ja sokerijuurikkaan ala pieneni myös tänä vuonna ja molempien ala jäi alle 29 000 hehtaarin. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen Tiken satoennusteen mukaan molempien kasvien sato alenee viimevuodesta 17 prosenttia. Kuminan viljely on lisääntynyt arviolta 40prosenttia ja viljelyala kohonnut noin 7 000 hehtaariin. Pääosakuminasadosta menee vientiin muun muassa Saksaan, Yhdysvaltoihin jaIntiaan. Satoennusteen mukaan viljan kokonaissato
Kotimaisen omenan viljelyn säilymisen ja viljelyalan kasvamisenperusedellytys on hedelmän hyvä laatu, sillä laadukkaalla tuotteellariittää kysyntää. Viranomaisten tekemien pistokokeiden perusteellakotimaisen omenan ulkoinen laatu on ollut tuontiomenaa huonompaa.Kuluttajien mukaan suomalainen omena on kuitenkin maukas, terveellinen jaturvallinen, kertoo tutkija SIRKKA MALKKI Työtehoseurasta. Kotimaisenomenan voi huoletta syödä kuorineen, koska siinä ei olepintakäsittelyaineita ulkomaisten omenoiden tapaan. Työtehoseuran puolitoistavuotta sitten aloittama
Suomen Kukkakauppiasliitto ry:n uusi puheenjohtaja Jouni Seppänen on aloittanut yhdistystoiminnan remontin. – Kukkakauppiaiden tulee arvostaa itseään ja työtään. Yltäkylläisen kukkatarjonnan keskellä kotimaisuus voidaan nostaa lisäarvoksi, sanoo Seppänen uudessa Tukkutori-lehdessä (6/2008). Kotimainen ruusuntuotanto on uhattuna energian korkeiden hintojen vuoksi. Monet perinteiset ruusutarhat ovat lopettaneet tuotannon tai vähentäneet sitä merkittävästi. Kukkakauppiasliiton puheenjohtaja Jouni Seppänen toivoo omalla esimerkillään
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.