Evira muistuttaa kuntia, viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä on poistettu viimeisen 11 vuoden aikana noin 160 torjunta-aineiden kauppavalmistetta ja tänä vuonna poistuu 11 kauppavalmistetta.
Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden keräys- tai käsittelypisteisiin.
Kuntien on järjestettävä maa- ja metsätaloudessa ja asumisessa syntyneen ongelmajätteen hyödyntäminen ja käsittely. Kunnan jätehuollolla tai keräämiseen tarvittavan ympäristöluvan omistavalla yrityksellä on sitä varten kiinteitä tai kiertäviä ongelmajätteiden vastaanottopisteitä. Tietoja keräyspaikoista ja mahdollisesti perittävistä maksuista saa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisilta tai internetistä kunnan kotisivuilta.
Kasvinsuojeluun saa käyttää vain kasvinsuojeluainerekisterissä olevia valmisteita. Myrkylliset aineet on aina varastoitava lukitussa tilassa. Valmisteet on säilytettävä alkuperäispakkauksissaan.
Käytöstä pois jääneet valmisteet voidaan varastoida samassa tilassa kuin käytössä olevat kasvinsuojeluaineet, mutta selvästi niistä erillään. Niitä ei kuitenkaan saa jättää vuosikausiksi varastojen hyllyille. Jätteen haltijalla on vastuu kaikista jätteeseen kohdistuvista toimista.
Huonokuntoiset pakkaukset laitetaan kestävään, tiiviisti suljettavaan astiaan. Jos pakkauksen sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa, kirjoitetaan sen kylkeen ”Myrkyllistä kasvinsuojeluainetta. Koostumus tuntematon”. Raskasmetalleja, kuten elohopeaa tai kuparia sisältävät valmisteet merkitään tekstillä ”Sisältää raskasmetallia”.
Evira on pyytänyt kuntia jakamaan Eviran ongelmajäte-esitettä mm. maatiloille ja puutarhoille.
Suomessa käytetään torjunta-aineita lähinnä maataloudessa ja puutarhataloudessa. Torjunta-ainekaupan arvo oli vuonna 2004 n. 50 milj. € ja valmisteiden myyntimäärä oli n. 4.000 tn. Tästä määrästä suurin osa oli maataloudessa käytettäviä rikkakasvien torjunta-aineita (66 %). Suomessa käytetään muihin Euroopan maihin verrattuna hyvin vähän torjunta-aineita. – Suomalaiset vilja- ja puutarhatuotteet ovat kuluttajille turvallisia, eivätkä sisällä enimmäismääriä ylittäviä
Evira muistuttaa viljelijöitä, kauppoja sekä kotitalouksia siitä, että kaikki kasvinsuojeluainerekisteristä poistetut, vanhentuneet tai muuten käyttökelvottomat valmisteet täytyy hävittää ongelmajätteinä. Rekisteristä poistettuja kasvinsuojeluaineita ei saa hävittää tavallisen kotitalousjätteen mukana tai levittää ympäristöön, vaan ne on toimitettava kuntien ongelmajätteiden keräys- tai käsittelypisteisiin. Kuntien on järjestettävä asumisessa ja maa- ja metsätaloudessa syntyneen ongelmajätteen hyödyntäminen ja käsittely. Kunnan jätehuollolla
Torjunta-ainejäämien esiintyminen kasviperäisissä elintarvikkeissa oli vuonna 2002 samaa tasoa kuin aiemmin. Määräystenvastaisten tuotteiden osuus tutkituista oli 4 prosenttia. Enimmäispitoisuuksien ylityksiä oli eniten maahantuoduissa vihanneksissa, pähkinöissä, hedelmissä ja marjoissa sekä teessä. Elintarvikeviraston vuonna 2000 tekemän tutkimuksen mukaan torjunta-aineiden saanti on vähentynyt 30 prosenttia kymmenen vuotta aiemmin tehtyyn tutkimukseen verrattuna. Keskimääräiseksi päivittäiseksi saanniksi vihanneksista, hedelmistä ja viljasta
”Mansikkapunkki on mansikan pahin tuhoeläin, jonka runsas esiintyminen voi muodostua todelliseksi ongelmaksi ja aiheuttaa kasvuston kitumista sekä huomattavia sadon menetyksiä. Viime talvena mansikkapunkit talvehtivat hyvin koko Suomessa ja punkkeja on esiintynyt kasvustoissa tänä kesänä runsaasti. Mansikkapunkkien hallinnassa on tärkeää yleinen viljelyhygienia, jatkuva kasvuston tarkkailu, terveen taimimateriaalin käyttö sekä viljelykierron nopeuttaminen. Mansikkapunkin imennän oireita on silminnähtävissä
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.