Sateenkaaribalsami (Impatiens hawkeri) viihtyy puolivarjoisella tai aurinkoisella paikalla, ei kuitenkaan paahtavassa auringonpaisteessa. Tämä hallanarka kesäkukka pitää tasaisesta kastelusta ja säännöllisestä lannoittamisesta. Sateenkaaribalsami sopii käytettäväksi sekä sisäkukkana että ulkoistutuksissa.
Myös Guinea-Liisan nimellä tunnettu sateenkaaribalsami sopii hyvin myös sekaistutuksiin
Tähtisilmä (Osteospermum ecklonis) tunnetaan myös nimellä espanjanmarketta. Se viihtyy parhaiten kosteahkossa maassa aurinkoisella ja lämpimällä kasvupaikalla. Kasvia on lannoitettava ja kasteltava säännöllisesti, joskin se kestää hetkellistä kuivuuttakin. Kuihtuneet kukat on syytä poistaa ajoittain. Tähtisilmä soveltuu hyvin kukkaryhmiin sekä parvekkeiden ja verantojenkin koristeeksi.
Pystykasvuinen ja kiiltävä lehtinen tähtisilmä kasvaa noin 35-40 cm korkuiseksi
Pistokaslisätty daalia (Dahlia hybr.) on kaunis kesäkukka, joka muistuttaa kasvutavaltaan vanhoja mukuladaalioita. Ruukku- ja ryhmäkasveiksi kasvatettavat tarhadaaliat ovat usein pistokaslisättyjä. Kasvi viihtyy aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa, kunhan sitä muistaa kastella ja lannoittaa säännöllisesti.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Puutarhatietoa koko vuodeksi!
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen. Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Kesäkukkaistutuksesta saa näyttävän ja tyylikkään käyttämällä kasveja, joiden koristearvo perustuu kauniisiin lehtiin. Lehtikasvit ovat myös oiva tausta värikkäille kukille. Kasvit kesäisiin istutuksiin valitaan yleensä värikkäiden kukkien perusteella. Monet tutut kesäkukat, kuten petuniat, orvokit ja lumihiutaleet, peittyvätkin kukkapilveen taitavan kasvattajan käsissä. Mutta silloin kun kukat eivät ole kasvissa pääosassa, pääsevät lehtien värisävyt ja muodot esille aivan
Kävimme muutama päivä sitten (18.5.) jo perinteeksi muodostuneilla kesäkukkaostoksilla inkoolaisessa kauppapuutarha Hagalandetissa. Ruukkukukkaviljelyyn keskittynyt perheyritys myy lähes koko tuotantonsa istutuspöydiltä suoraan kuluttajille. Sinikaulus (Brachycome multifida) on erittäin säänkestävä kasvi, joka kukkii myöhäiseen syksyyn saakka. Auringossa tai puolivarjossa viihtyvän kasvin korkeus on 20-30 cm. Lakastuneita kukkia ei tarvitse poistaa. Huovinkukka (Santvitalia procumbens) on kestävä, 20-30 cm
Kesäkukkina kasvatettavat orvokit jättävät aika usein jälkeensä miniyllätyksiä. Edellisvuotisten istutusten lähettyviltä voi löytää kokonaisen katraan erisävyistä jälkikasvua. Spontaanit kukkijat ilahduttavat epätodennäköisissä paikoissa: kadunkoloissa, hiekkakentillä ja metsäisemmälläkin maalla.
Kirsi-Marja ja Arto Hamosen piha valittiin vuoden 2015 Suomen Paras Piha -kilpailussa finaaliin. Piha on harmoninen kokonaisuus, mutta siinä on paljon yllätyksellisiä yksityiskohtia. Voit katso videon pihasta tästä. Kirsi-Marja Hamosen puutarhaharrastus alkoi vuonna 1997, kun pariskunta muutti omakotitaloon. Talo sijaitsee kuutisen kilometriä Mikkelin keskustasta Pieksämäen suuntaan. Tontin koko on liki 4000 neliötä, josta 1200 neliötä
Valkoisen ystäviä on paljon. Valkoinen on puhdas, viaton ja valoa heijastava väri, joka ei muodosta riitasointua minkään muun kanssa. Jos ottaa istutusten suunnitteluun ohjenuoraksi taidemaalari Helene Schjerfbeckin tyylin, tulee jokaisessa kukkapenkissä olla siveltimenveto mustaa ja valkoista.
Miltä kotipihalla tai mieluisassa puistokohteessa näyttää marrassävyjen ajanjaksona? Puistomaiseman vaihtelevuuteen eri vuodenaikoina on kiinnitetty erityistä huomiota Kotkan Sapokanlahden vesipuistossa.
Jo reilut sata vuotta sitten tasetti oli jouluntuoja. Sen sipuleita hyödettiin kukkaan tulppaanien ja joulukaktusten seuraksi. Pienet, tähtimäiset kukat levittävät ympärilleen huumaavaa tuoksua.
Syksyt ovat nykyään pitkiä ja lauhoja. Välillä saattaa olla kylmä viikko, vähän luntakin, sitten plusasteinen sää taas jatkuu. Etelä-Suomessa lokakuu on kelvollinen, toisinaan jopa mainio asterien kukintakuukausi. Pohjoisempana saman voinee sanoa syyskuusta. Istuta puutarhan aurinkopaikoille astereita ja muita syyskukkijoita, sillä ne ilahduttavat valtavasti. Syksyn viileydessä kukinnat kestävät viikkokausia.
Kesällä on kesäkukkia, talvella on… ritarinkukkia! Komeisiin kukkiin syttyy kimaltava hehku heti, kun puunlatvoissa hiipivä talviaurinko suuntaa edes himmeän säteen kohti ikkunalautaa. Lasin takana häämöttävä lumi antaa arktisen taustan tropiikin väreille. Tästä alkaa talvinen tarina.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.