Edellisestä postauksestani ”Kukintaa ikkunalla” (5.2.) on varsin mainio ja humoristinen luonnehdinta Oma PIHAn facebook-sivulla: ”Talvi on vanginnut Eeron tupaukoksi….” Tupaukko ja hänen turinansa juontuvat vanhasta kansanperinteestä. Voimansa menettäneet papat siirtyivät tupaukoiksi, missä virassa he piipahtivat nopsasti pakkasesta puut sisälle ja virittivät valkeat uuniin ruoan kypsyttelyä ja lämmintä varten. Toisin kuin monia muita, talvi ei kuitenkaan vangitse tai pidättele tätä tupaukkoa, onhan esim. hiihto ja hiihtosuunnistus ollut rakkaimpia lajejani, vielä ikämiehenäkin.
Tässä vielä turinaa siitä, kun kävin keskiviikkona (8.2.) reippailemassa pari kolme tuntia merenrantaa pitkin. Edellisyön kireähkö pakkanen oli vaihtunut auringon vaikutuksesta keskipäivään mennessä muutamiksi miinusasteiksi. Vaikka meri velloo Hangon aavoina aukeavilla rannoilla jäistä vapaana, 20 kilometrin päässä Lappohjassa, saariston suojassa, merenpinta oli jämähtänyt pilkkijöitäkin kestävään teräsjäähän. Vesirajassa olleisiin järviruokoihin oli muodostunut roiskeista komeita jääpuikkoja. Rannalla törrötti kuihtuneita pietaryrttejä ja juolavehnää. Pajut puskivat jo kuorista esiin kissojaan. Kun kävelin hakkuuaukean kautta kotiini, metsäkauris katseli menoani lähes lumettomassa maisemassa. Illansuussa klo 17.00 kävin ottamassa vielä auringonlaskukuvan.
