
Kaukaa Etelä-Amerikasta kotoisin oleva koristekrassi sopii mainiosti myös suomalaisiin pihoihin, parvekkeille ja kasvimaiden kaunistajiksi. Onhan se varsinainen ilopilleri tumman oranssinpunaisine ja keltaisine kukkineen. Tai lohenpunaisine, riippuen lajikkeesta.
Koristekrassi sopii erinomaisesti hyötypuutarhaan, sillä kasvin lehdet, kukat ja jopa siemenetkin syötäviä. Nuoret lehdet voi silputa salaatin sekaan ja isommista saa sievät kertakäyttölautaset pihajuhliin. Eivät ne kovin tukevat ole, mutta muuten hyvät. Kukissa on hieno, hiukan pippurinen vivahde. Niillä voi koristella kakut ja salaatit, minkä lisäksi ne voi vallan hyvin popsia suuhun. Vaalealihaisen kalan seurana ne ovat myös omiaan. Vihreät siemenet puolestaan säilötään etikkaliemeen ja käytetään kapristen tapaan.
Koristekrassi maistuu valitettavasti myös ötököille. Etenkin kirvat suorastaan rakastavat sitä. Tarkkaile siis lehtien alapintoja ja kukkavarsia ja ryhdy toimiin heti, kun näet ensimmäiset öttiäiset. Vesisuihkutus tai mäntysuopavesi toimivat hyvin. Myrkkyjä on syytä välttää – eihän kasvissa ole edes mitään syötävää, jos sitä suihkuttelee myrkyillä.
ris
Kotimaisten kielten keskus kertoo vanhajuurisen ’marras’ -sanan viittaavan sekä luonnon kuihtumisen että edesmenneiden muistamisen aikaan. Ollaan jo lepokaudella, jonka myötä kuitenkin tapahtuu vielä paljon, mutta hienoviritteisesti. Maatumisen tärkeä prosessi esime
Me Oma PIHA -lehden tekijät teemme lehteä suurella sydämellä ja toivomme, että se näkyy. Aitous ja jonkinlainen kotikutoisuus näkyvät varmaan parhaiten kuvissa. Olemme ylpeitä siitä, että emme osta kuvia kuvapankeista, […]
Alppikärhön (Clematis alpina) liilansininen kukinta ilahduttaa, myös lokakuun viimeisinä päivinä! Hopeanhohtoiset siemenystöt hauskuuttavat vieressä pörheällä ”beatlestukka”-muodollaan. Räntää on viuhunut nyt etelässäkin ympärillä, mutta herkkämuotoiset
Vuodenaikaiset värikävelyt ovat hauska tapa olla kartalla lähiympäristön muutoksista. Teemaväri voi olla vaikkapa punainen ja havaintokysymys, missä kaikissa muodoissa sitä kävellessä tai puutarhaa kiertäessä kohtaa. Talvella luonnon punaiset yksityiskohdat olivat [&hellip
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais