
Mehikasveja, kuten aaloeita, voi vähitellen siirtää ulos, samoin kärsimyskukan.
Lasitettu parveke on siitä hyvä, että jos yölämpötila painuu vain pari astetta pakkaselle, ei parvekkeella todennäköisesti ole pakkasta lainkaan. Voi siis uskaltautua vihersisustamaan parveketta, vaikka onkin viileää.

Jalopelargoninkin voi jo uskaltaa jättää ulos, jos parveke on lasitettu.
Talven jälkeen on mukavaa siirtyä viettämään ulkoilmaelämää, vaikka oma ulkopläntti olisikin vain pieni parveke. Koko ei ratkaise, vaan se, että saa istuskella ulkosalla kasvillisuuden ympäröimänä.
Mukava tuoli on parvekkeen sisustamisessa tärkein juttu. Lampaantaljan päällä on kiva istuskella ja nauttia omasta pikku puutarhahuoneesta.

Varjostusverhoa tarvitaan jo.
Varjostus on yhtä tärkeää kuin suoja pakkaselta, kastelu ja muu kasvien hoito. Ilman varjoa tulee parvekkeesta äkkiä sauna, etenkin, jos esimerkiksi lemmikkien turvallisuuden takia ei tuuletusikkunaa voi avata. Kaunis kaislaverho, jonka voi rullata alas haluamalleen korkeudelle, on nätti ja kätevä.
Paahteisena kesäpäivänä on mukavaa istua varjon kätköissä parvekkeella, josta tulee mieleen välimerellinen varjostushuone, umbracle.
Kanerva-aika kuuluu syksyn ihaniin kasvikausiin. Ensin pastellisia värinäkymiä loivat luonnonkanervikot ja nyttemmin kanervat kukittavat syysruukkuja. ’Garden Girls’ -kanervat (Calluna) sopivat myös monivuotisväriksi avomaalle. Kuvissa tumman roosan sävyisiä sellais
Sienille koittivat hyvät kasvuajat loppukesän ja alkusyksyn sateiden myötä. Ainakin eteläisessä Suomessa pihojen ja puutarhojenkin yllätyskoristeita on noussut esiin monimuotoinen joukkio. Sienet ovat keskeisiä eliöitä luonnon toiminnassa muun muassa lahottajina […]
Kotoisan luonnonpuumme harmaalepän hapsulehtiset muodot ovat hauskaa huomattavaa. Niitä voi kasvattaa esimerkiksi mielikuvituksekkaina yksittäispuina, joiden lehdistö tuo mieleen vehreän, keveän oloisen sulkapeitteen. Sulka- ja hapsuharmaalepät (Alnus incana f. laciniata
Jonkinlaista kesän yhteenvetoa tekee mieli tehdä, kun syksyä alkaa olla ilmassa. Monen kohdalla puntaroidaan kasvimaan satoa, mitä kannattaa ensi vuonna taas kylvää ja mitä ei. Mitä tekisi mieli kokeilla? Itse […]
Sinipallo-ohdakkeen (Echinops bannaticus) kukinnoissa on aika ainutlaatuinen sävy, jota on kuvattu esimerkiksi metallisen siniseksi. Mykeröpalloissa voi erottaa hohtelevan myös hopeaisuutta. Illan hämyssä ohdakkeen väri vain korostuu. Lajikkeiden sinisyyden syvyys vaihtelee [&he