Nokkoseen ei yleensä kauheasti kiinnitä huomiota. Mitä nyt varoo, ettei sen polttavat lehdet hipaise paljasta säärtä.
Tai sitten nokkospuskaa katsellaan hyötyvinkkelistä. Nuoret nokkosenlehdet sopivat lettutaikinaan, keittoon ja leipien maustajaksi, ja saapa tuosta vihuliaisesta kasvista käypää lannoitetta tai torjunta-ainettakin.
Mutta oletko koskaan ajatellut nokkosta kauniina kasvina? Sillä onhan se toki sitäkin. Viehättävimmillään se on nuorena, ja kukkiessaankin se on oikeastaan aika hauskan näköinen. Kukat ovat toki pienen pienet, mutta tertut omalla tavallaan jopa näyttävät.

Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra
Poimitaanpa näiltä erikoisen sahaavan keväänsaapumisen aikana tehdyiltä kasvikävelyiltä vielä blogiin eräs mukava maanpeittokasvi, nimittäin seppelvarpu (Stephanandra incisa ’Crispa’/Neillia incisa). Väistyvän talven sulavaiheissakin matalat seppelvarputiheikö