Sarkynytsydan 30 cm

Terassillamme on betonitiilien ympäröimä iso ja syvämultainen kukkalaatikko, minkä laidalla kukkivat paraikaa narsissit. Laatikon keskelle muutamia vuosia sitten istutettu särkynytsydän on työntänyt nyt juurakostaan uutta kasvua noin 30 senttimetrin verran. Eilinen sade ja aamuinen kaste oli muodostanut kasvien kukille ja lehdille kimaltelevia vesipisaroita, joita kuvasin makrolla tänä aamuna. Samalla huomasin, että vaikka särkyneensydämen kasvu oli vasta aluillaan, pienenpieniä (millin pari) kukkanuppuja oli jo näkyvissä runsaasti (viimeinen kuva).

Jaa artikkeli