Kasvitieteellisissä puutarhoissa ja koulujen näytetarhoissa kasvit merkitään nimilapuin. Tapa on kiva, sillä erikoisemmat kasvit ja lajikkeet on mukava tunnistaa, ja jos silmiin osuu erityisen kaunis kasvi, voi sen kirjata omaan muistilistaan.

Kukapa kieltää kasvikylttien käytön yksityispihassa, ja kylteistä on sekin hyöty, että ei tule vahingossa kitkeneeksi tainta, joka viime kesänä istutettiin ja sittemmin unohtui. Varsinkin sipulikasvien – laukkojen, tulppaanien ja gladiolusten – sijainnit on hyvä tietää tarkasti, että huomaa varoa maassa piileviä sipuleita. Uskon, että meitä huonomuistisia puutarhureita on muitakin!

Toden totta – viime kesänä istutettujen kasvien listaa lukiessani totesin, että pari jalomalvaa (Sidalcea malviflora ’Purpetta’) olin jo täysin unohtanut. Onneksi en ollut niitä kitkenyt, ihmetellyt vain, että mikähän rikkaruoho tämäkin on.

Kukkapenkin kasvit tuli nyt kartoitettua ja merkittyä, tapa, jota aion jatkaa. Eihän pieneen lehtiöön taimitarhassa tuhratuista lapuista, jotka hukkuvat pöytälaatikkojen uumeniin, ole mitään hyötyä! Kauniista kylteistä on iloa ja apua itselle ja muille. Puutarhavieraat saavat kasveista oikeat tiedot, kun ei muistinystyröitä hieroessa tule sanoneeksi vääriä nimiä.

Jaa artikkeli