Kasvitieteellisissä puutarhoissa ja koulujen näytetarhoissa kasvit merkitään nimilapuin. Tapa on kiva, sillä erikoisemmat kasvit ja lajikkeet on mukava tunnistaa, ja jos silmiin osuu erityisen kaunis kasvi, voi sen kirjata omaan muistilistaan.
Kukapa kieltää kasvikylttien käytön yksityispihassa, ja kylteistä on sekin hyöty, että ei tule vahingossa kitkeneeksi tainta, joka viime kesänä istutettiin ja sittemmin unohtui. Varsinkin sipulikasvien – laukkojen, tulppaanien ja gladiolusten – sijainnit on hyvä tietää tarkasti, että huomaa varoa maassa piileviä sipuleita. Uskon, että meitä huonomuistisia puutarhureita on muitakin!
Toden totta – viime kesänä istutettujen kasvien listaa lukiessani totesin, että pari jalomalvaa (Sidalcea malviflora ’Purpetta’) olin jo täysin unohtanut. Onneksi en ollut niitä kitkenyt, ihmetellyt vain, että mikähän rikkaruoho tämäkin on.
Kukkapenkin kasvit tuli nyt kartoitettua ja merkittyä, tapa, jota aion jatkaa. Eihän pieneen lehtiöön taimitarhassa tuhratuista lapuista, jotka hukkuvat pöytälaatikkojen uumeniin, ole mitään hyötyä! Kauniista kylteistä on iloa ja apua itselle ja muille. Puutarhavieraat saavat kasveista oikeat tiedot, kun ei muistinystyröitä hieroessa tule sanoneeksi vääriä nimiä.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Puiden rungot ovat tähän vuodenaikaan kaunista ja kiinnostavaa tutkailtavaa ja vaikkapa omanlaisensa retken sisältöä. Puut elävät hyvin näkyvästi kanssamme läpi pakkasten ja suojasäiden. Ne luovat pysyvät raamit lumivaipan pehmentämällekin maisemalle. Oman lisänsä talvipuiden sävymailmaan tuovat monet rungoilla viihtyvät sammalet ja jäkälät, joista osa on vihreitä, osa taas montaa harmaan sävyä. Puunrungot voivat uurteisine, sileine tai…
Maatiaiskasvien suosio kasvaa yhtä tahtia uuden viljelyinnostuksen myötä. Maatiaisten ja muiden vanhojen, kulttuurisesti arvokkaiden alkuperäislajikkeiden eteen vuosikymmeniä työskennelleitä Hyötykasviyhdistystä ja Maatiainen ry:tä kehitys ilahduttaa, sillä viljeleminen on ainoa keino pitää vanhat lajikkeet hengissä. Maatiaisen makuun pääsee kylvämällä vielä tänä syksynä maahan esimerkiksi talvivalkosipuli Aleksandraa, jota on viljelty Suomessa lähes sata vuotta. Alun perin Pietarista tuotu…
Perhoset tuovat lisäväriä ja elävyyttä puutarhaan. Istuttamalla sopivia kasveja perhoset viihtyvät pihassa keväästä syksyyn asti. Hyvät houkutuskasvit saavat myös harvinaiset vaeltajat pysähtymään ruokailutauolle. Pysyvyyttä perhospuutarhaan saadaan istuttamalla monivuotisia kasveja koko kesän kukkiviksi ryhmiksi. Pensaista ehdottomasti parhaimpia perhoskasveja ovat pihasyreeni ja kuusamat. Suuressa syreeni-istutuksessa on niin paljon kukkia, että esimerkiksi vaeltavat kiitäjät voivat jäädä päiväkausiksi ruokailemaan.…
Valkosipulin ystävät ovat saaneet uuden syyn syödä suosikkikasvistaan. Laajan italialaistutkimuksen mukaan runsas sipulin ja valkosipulin saanti saattaa nimittäin suojata monilta syöviltä. Valkosipuli näytti olevan syöpäriskin vähentäjänä erityisen tehokas. Vielä ei tarkasti tiedetä, mitkä yhdisteet syövältä mahdollisesti suojaavat. Tutkimus julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä. Runsas valkosipulin ja sipulin saanti näytti vähentävän riskiä sairastua…
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,…
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin…
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,…
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) vuonna 2015 julkistama etsintäkuulutus vanhojen puutarhakasvikantojen löytämiseksi keräsi yli 700 ilmoitusta vanhoista raparpereista. Kansalaisten aktiivisuuden ansiosta raparperihaku tuotti toistasataa uudentyyppistä kasvikantaa. Joukossa oli myös muutama todellinen helmi. Koko aineistosta jatkotutkimuksiin pääsi 375 kasvia, joista 60 prosenttia osoittautui vihreä-punavartiseksi Victoria-lajikkeeksi. Raparperitutkimus dokumentoitiin vaihe vaiheelta elokuvaksi ”Raparperin kadonneita geenejä etsimässä”. Elokuvan ensiesitys ja tutkimustulosten julkistus…
Luonnonvarakeskuksen (Luke) paikallisomenoita kartoittavassa hankkeessa on löydetty pitkään etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’. Vanha omenapuu löytyi Asikkalan Kalkkisten kylästä syksyllä 2016. – Noin sadan paikallisomenalajikkeen etsintälistalla ollut ’Mannerheimin Omena’ löydettiin kotiseutuaktiivien avulla. Omistajien mukaan omenapuu on istutettu viimeistään 1940-luvun lopulla, ja heidän kuvauksensa hedelmästä vastaa Puutarha-lehden vuosien 1921 ja 1931 kuvauksia, iloitsee tutkija Maarit Heinonen Lukesta.…
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.