Perhoset tuovat lisäväriä ja elävyyttä puutarhaan. Istuttamalla sopivia kasveja perhoset viihtyvät pihassa keväästä syksyyn asti. Hyvät houkutuskasvit saavat myös harvinaiset vaeltajat pysähtymään ruokailutauolle. Pysyvyyttä perhospuutarhaan saadaan istuttamalla monivuotisia kasveja koko kesän kukkiviksi ryhmiksi.
Pensaista ehdottomasti parhaimpia perhoskasveja ovat pihasyreeni ja kuusamat. Suuressa syreeni-istutuksessa on niin paljon kukkia, että esimerkiksi vaeltavat kiitäjät voivat jäädä päiväkausiksi ruokailemaan. Niiden kolibrimaista liikehdintää jaksaa seurata tuntikausia. Syreenit ovat hyviä mesikasveja sekä päivä- että yöperhosille.
Kuusamat kunniaan
Kuusamista perhosia miellyttävät sekä pensas- että köynnöskuusamat. Ne tuoksuvat voimakkaimmin yöllä, joten erityisesti yökiitäjät ovat mieltyneet niihin. Tosin kuusamat jaksavat houkutella päiväperhosiakin. Köynnöskuusamat ovat hyviä mesikasveja. Niistä kauneimpia kukkijoita ovat tuoksuköynnöskuusama, ruotsinköynnöskuusama, koreaköynnöskuusama ja tulikuusama. Perhosia varten kuusamat kannattaa istuttaa aurinkoiseen ja tuulilta suojattuun paikkaan.
Pensaskuusamat kuuluvat ehdottomasti perhosharrastajan puutarhaan. Pensasaidan voi istuttaa rehevästä sinikuusamasta. Runsaasti kukkivat huntukuusama ja sirokuusama ovat pihan kaunistuksia ilman perhosiakin. Istutuksia monipuolistamaan sopivat vielä kaunokuusama, rusokuusama ja kehtokuusama.
Perennat kukkivat ja houkuttelevat keväästä syksyyn
Perennojen avulla on helpointa toteuttaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn kukkiva perhospuutarha. Valinnan mahdollisuudet ovat niin runsaat, että istuttaja voi päästää luovuutensa valloilleen. Hyvät perennat houkuttelevat puutarhamyymälässäkin perhosia, joten vierailemalla useamman kerran kesässä myymälöissä saa hyviä vinkkejä. Samalla tavoin ideoita kannattaa hakea naapureilta ja puistoista.
Kevään parhaimpia perhosperennoja ovat kevätvuohenjuuri, kaukasianpitkäpalko, kiurunkannukset ja laukkaneilikka. Kesän edetessä on mäkitervakon, keltapäivänliljan, mirrinmintun ja rentoakankaalin vuoro houkutella perhosia.
Keskikesän parhaita perhosten houkuttelijoita ovat punahatut, rantakukat, yrtti-iiso, loistotädyke, väriminttu, punatähkä, siperianampiaisyrtti, syysleimut sekä mäkimeirami. Loppukesän ja syksyn perhoshaaveja ovat koko nauhusten suku, syysasteri ja purppurapunalatva.
Syyskesällä kypsyvät omenat, luumut ja kirsikat maistuvat perhosille ja houkuttelevat samanaikaisesti useita lajeja ruokailemaan.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Pihakalenteri 2025
Uusi piha- ja puutarhavuosi kutsuu odotuksineen ja suunnitelmineen!
Pihakalenterin seurassa kunkin viikon, kuukauden ja vuodenajan asiantuntevat vinkit, olennaiset ohjeet ja ihanat kasvi-ideat kulkevat mukana.
224-sivuisessakalenterissa on runsaasti tilaa omille muistiinpanoille.
Loppukesällä ja syksyllä koisia löytyy keittiönkaapeista jopa yhtä paljon kuin keskellä kesää. Ihmissilmän hankalasti havaitsemat koisat ovat etenkin kesäaikaan yleinen vieras ruokakaapeissa. Hyvin usein ihminen itse tuo koisat mukanaan kotiinsa. – Koisat päätyvät koteihin esimerkiksi pähkinöiden, manteleiden ja myslien seassa, kertoo Rentokilin tekninen päällikköJouni Siltala. – Hyvin usein ne ovat munan muodossa, ja siksi hankalia
Puutarhakasvien jalostusta ei vihanneskasveilla tehdä kotimaisin voimin, vaan lajiketarjonnassa on turvauduttava ulkomaiseen apuun. Maamme lyhyt kasvukausikaan ei suo juurikaan mahdollisuuksia kotimaiselle siementuotannolle. Myös moderni kasvinjalostus käyttää työssään kalliita jalostustekniikoita, joihin ei meillä tai ylipäätään Pohjoismaissa ole ollut mahdollisuuksia panostaa riittävästi. Vihannessiemenkauppa, joka siis pitää sisällään sekä ns. tavallisen siemenen että luomusiemenkaupan, on myös markkinavolyymiltään suhteellisen
Nyt on vielä hyvää aikaa miettiä, millaisia kukkavalintoja tekee kesäksi. Kannattaa kiinnittää huomiota kasveja valitessa, että ne olisivat perhosille otollisia kasveja. Oikeat kasvivalinnat houkuttelevat puutarhaasi komeita ritariperhosia, neitoperhosia, herkkiä lanttuperhosia sekä myös monia muita lajeja. Oikeista kasvivalinnoista kiittävät myös perhoset pölyttämällä kasvillisuutta. Luonnollisesti perhoset tuovat puutarhurille runsaasti iloa. Perhosten suosimia kasveja ovat mm seuraavat perennat:
Mikä on museopuutarha? Miten varjellaan vanhan, osittain villiintyneen puutarhan alkuperäisiä kasveja? Miten sovitetaan yhteen uutta ja vanhaa puutarhaa? Muun muassa näihin kysymyksiin vastaa uunituore Museopuutarha: perustaminen ja hoito -opas, joka julkaistiin huhtikuun alussa Turussa. Perinnekasvien tunnistamiseen, hoitoon ja esittelyyn sekä museopuutarhan perustamiseen perehdyttävän oppaan ovat laatineet Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n kasvigeenivaratutkijat yhdessä Turun yliopiston
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.