Auringonsäteet hellivät tänään varsin kevään tuntuisesti ikkunalla kukkivia saintpaulioita eli paavalinkukkia. Monissa maissa Afrikan orvokkinakin tunnettu kasvi lienee maailman suosituin kukkiva ruukkukasvi, joka on kotoisin Usambaravuorilta Itä-Afrikasta, nykyisestä Tansaniasta. Tarina kertoo, kuinka alueella siirtomaajohtajana toiminut, kasvitieteestä piittaamaton saksalainen paroni Walter von Saint Paul-Illaire samoili kuitenkin alueen vuoria ja laaksoja löytääkseen jotakin kiinnostavaa lähetettäväksi kasvitieteilijäisälleen, joka odotti pojaltaankin innostusta kasveihin. Vuoristorinteiltä, aluskasvillisuuden joukosta löytyneiden kasvien siemeniä paroni lähetti Saksaan vuonna 1892. Saksalaiset, ranskalaiset ja englantilaiset puutarhajulkaisut kirjoittivat uudesta kasvilajista pari vuotta myöhemmin. Täten paroni tuli löytäneeksi myöhemmin lähes kaikki kodit valloittaneen kasvin (nykyisin tuhansine jalostettuine lajikkeineen), vaikkei häntä kasvitiede kiinnostanutkaan.
Saintpaulia monen kukkien ystävän lempikasvi
Lue myös
Summausta toukokuun väriskaalasta
Tämänvuotinen toukokuu summautuu ainakin etelän keleissä havaintoon siitä, miten kukinnat kiisivät vaiheesta toiseen. Liikkeelle lähdettiin herkästä scillansinisyydestä. Se on minusta aina yksi kevään ihastuttavimmista kukkailmiöistä, joka voisi hieman viileämmissä kev
Perinnepelargonitietoa kansissa
Uutisoidaanpa, että Luonnonvarakeskuksen perinnepelargonihankkeen tulokset on nyt julkaistu. Ensimmäinen laatuaan oleva tietopaketti on useamman pelargonien säilymisen eteen työtä tehneen tahon kokoama ja sisältää mm. kuvia, kuvauksia ja tarinoita lukuisista […]
Kiivi kukkii
Oletko koskaan nähnyt kiivin kukkivan? Ei sitä helposti huomaakaan, sillä kukat ovat pienet ja piilottelevat lehtien alla. Ovatko ne erityisen kauniit, on mielipidekysymys, mutta mielenkiintoiset ne ainakin ovat. Tämä […]
Kukkiva tulppaanipuu
Olen nähnyt tulppaanipuita kasvitieteellisissä puutarhoissa eri puolilla Eurooppaa, mutten koskaan kukassa. Joten kun nyt äkkäsin vehreän puun ja sen kookkaiden lehtien keskellä kellanvihreät oranssiraitaiset tulppaania tai liljaa muistuttavat kuppimaiset kukat, […]
Risukoristeita pihalle ja pääsiäispöytään
Mahtavan aurinkoinen pääsiäisviikonloppu on edessä ja ilmoilla on lupaavia kevään merkkejä, lämpötilan kohotessa reippaasti plussalle. Tänään virittäydyin tunnelmaan risutöiden parissa. Luonnonmateriaalit sopivat kevään juhlaan niin kasvihuoneessa kuin kattauksessa. Ra