Omenapuiden leikkaaminen
Talvi lähestyy loppuaan ja puutarhaihmiset ovat täynnä energiaa. Vihdoinkin päästään ulkotöihin! Omenapuiden leikkausaika on maalis–huhtikuussa paukkupakkasten jälkeen ja ennen kuin silmut alkavat turvota.
Kattavat ohjeet ja vinkit pihanhoitoon eri vuodenaikoina.
Talvi lähestyy loppuaan ja puutarhaihmiset ovat täynnä energiaa. Vihdoinkin päästään ulkotöihin! Omenapuiden leikkausaika on maalis–huhtikuussa paukkupakkasten jälkeen ja ennen kuin silmut alkavat turvota.
Museopuutarhuri Pasi Hurtén on kerännyt puutarhaansa Paraisille Pohjoismaiden mittapuulla ainutkertaisen perinnedaalioiden geenivarakokoelman.
Havukasveja ei voi nuorentaa leikkaamalla alas kuten lehtipensaita. Aidaksi tai muotopuiksi istutettuina niitä on kuitenkin saksittava säännöllisesti. Vuorimäntyjä kannattaa typistää, jotta niistä kasvaa tuuheita.
Suurten puiden suoma katve luo otolliset olot lehteville varjopaikan perennoille ja happaman maan alppiruusuille. Vaaleat kukat ja lehdet ovat varjopuutarhan valopilkkuja.
WWF kampanjoi toista vuotta rakennetun ympäristön villiinnyttämisen ja elinympäristöverkoston luomisen puolesta. Katso alta villiinnyttämisen vinkkilistaa🌻
Nyt poimitaan kurtturuusun kiulukoita ja peitetään tatarkasvustoja. Vieraslajiasetus teettää torjuntatöitä monella kotipihalla.
Tautien ja tuholaisten aiheuttamia vahinkoja ehkäistään parhaiten istuttamalla kestäviä ja terveitä taimia oikeille kasvupaikoille sekä huolehtimalla kasvien tarpeista. Kotipihassa torjuntaan sopivat luonnonmukaiset keinot ja aineet.
Kevätauringon säteet herättävät kasvit, jotkut nopeammin kuin toiset. Pitkän talven jälkeen on virkistävää poimia tuoreita lehtiä, herkkiä herkkuja lautaselle. Pienet vihreät versot ravitsevat myös silmiä ja sielua.
Kun kevät koittaa ja lumi on vihdoin sulanut, nähdään kuinka talvi on koetellut pihaa. Runsas lumipeite on suojannut kasvit hyvin, mutta myös piilottanut istutukset sekä nurmikoiden ja kiveysten reunat, jolloin ne ovat voineet saada kolhuja lumitöiden tiimellyksessä.
Blommande fruktträd är kanske det vackraste som finns och de blommar den allra härligaste tiden på året. Allt är nytt och hela sommaren ligger framför med möjlighet att förverkliga trädgårdsdrömmar. Man kan nästan höra bina surra och känna vårvinden när man tänker på körsbärs- och äppelblom. Men innan trädgården vaknar från vinterdvalan är det dags…
Tauti iskee vaivihkaa. Ensin yksi laatu, sitten toisenlainen, jossain vaiheessa täytyy jo tilata ulkomailta. Vähitellen tajuaa olevansa lumikellokuumeen vallassa.
On hetki ennen uuden syntyä. Maa lepää lumen alla. Talvi näyttää pieniä ihmeitä sille, joka katsoo.
Kirje tulee kunkin kuun lopulla ja tuo tullessaan pihaintoa ja tietoa.
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.