Ruusujen koepelto

Ruusujen koepelto

Ruusut kukkivat parhaillaan Nummelan Päivölässä koepellolla, jossa ruusujen koeviljely ja risteytys aloitettiin ensin Helsingin yliopiston toimesta 1990-luvulla. Nyt työtä jatkavat talkoohengessä Pirkko Kahila ja Peter Joy, jotka olivat alusta asti projektissa mukana. Pellolta on jo saatu kauppoihin muutama hyvä kotimainen lajike: ’Sointu’, ’Tove Jansson’, ’Sävel’, Lumo’ ja ’Ilo’.

Pääsin tutustumaan ruusujen kukintaan sen parhaimpaan kulta-aikaan.

'Ilo'

’Ilo’

Puistoruusu ’Ilo’ (Rosa Puistoruusu-Ryhmä) on mukavan pitkiä versoja tekevä piikitön ruusu, joka käy pieneksi köynnökseksikin esimerkiksi ruusukaareen, sillä sen varret kohoavat jopa yli kahden metrin korkeuteen.

'Syke'

’Syke’

Tarhakurtturuusu ’Syke’ (Rosa Rugosa-Ryhmä)  on uutuuslajike viime vuodelta, eli se saatiin markkinoille viime vuonna. Sen kukat ovat löyhästi pallomaiset, hyvin kauniit!

DSC_2657

Kaikilla ruusuilla ei ole nimeä, ainoastaan niillä, jotka on otettu kaupalliseen tuotantoon. Tällä pellolla on paljon eri lajien välillä tehtyjä risteymiä. Jatkoon ovat päässeet vain ne, jotka talvehtivat hyvin ja jotka kukkivat runsaina ja tasapainoisina joka vuosi. Jokunen lajike täältä takuulla vielä tulee, niin paljon kiinnostavia ”valioyksilöitä” koeviljelmällä on.

DSC_2655

Lue Pirkko Kahilan kiinnostava ja ruusunjalostukseen silmiä avaava artikkeli Oma PIHA -lehdestä 3/2011. Lehti löytyy lehtiarkistosta täältä. Samassa lehdessä on myös artikkeli Pirjo Rautiosta ja Simolan rosariosta!

 

Jaa artikkeli