Muun muassa kriinumia, valkotupsukkia tai keltakultakäpyä ei näy enää kukkakaupoissa, mutta onneksi vielä sentään harrastajien huomassa. Helsinkiläisen huonekasvikeräilijän kokoelma on vaikuttava.
Kasvikeräilijä Jussi Halosen pihalla ja ikkunoilla Helsingin Landbossa viheriöi vanhaa huonekasvikulttuuria. Sen säilyttäminen myös tulevaisuuteen on Haloselle tärkeää.
– Tuntuisi tosi ikävältä, jos reilun vuosisadan takaiset kasvikannat nyt häviäisivät kokonaan. Monet vanhat huonekasvit ovat jo kadonneet laajemmasta tietoisuudesta ja kaupoista, hän toteaa.
Halosen muutettua perheineen joitakin vuosia sitten omakotitaloon on kokoelman lukuisilla perinnehuonekasveilla nyt entistä enemmän tilaa.
Suomessa kasvatettiin 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuoliskolla kiehtovaa määrää alun perin eksoottisia, sekä lehdiltään että kukiltaan koristeellisia huonekasveja. Suurin syy vanhojen lajien katoamiseen on se, että ne eivät viihdy nykyajan tasalämpimissä ja kuivailmaisissa asunnoissa. Vanhat, viileät puutalot, joissa oli korkea ilmankosteus, tarjosivat kasveille paremmat olosuhteet.
– Esimerkiksi kärsälilja, vekkilehtinen suurharvinaisuus, kärsii nykyrakennuksissa helposti. Se hyötyisi viileistä oloista sekä tasaisesta kosteudesta, Jussi Halonen kertoo. – Monet vanhemmista huonekasveista kasvavat kookkaiksi ja tarvitsevat tilaa. Lisäksi täytyy huomioida, että osa niistä on myrkyllisiä, hän lisää.
Vanhakantaisten kasvien etsiminen on oma taitolajinsa, mutta myös harrastuksen suola. Internetin aikakausi on muuttanut ja osin helpottanut tehtävää. Jussi Halonen jäljittää kasveja Facebookin harrastajaryhmistä sekä Tori.fi -myyntipaikalta. Moni kokoelman aarteista on löytynyt harrastuksen myötä muodostuneiden ystävyyksien kautta. Halosen yli satavuotiasta kantaa oleva yökaktus (Selenicereus) on nimettykin kanssaharrastajan mukaan.
Maatiainen ry:n puodista Jussi Halosen kokoelmiin päätyi herkkäkukkaista narsissia muistuttava sipulikasvi amatsoninlilja (Eucharis amazonica) sekä 1930-luvulta elellyt, alkujaan padasjokelainen joulukaktus (Schlumbergera × buckleyi). Taipuvalehtisen, siron nuokkupapinkauran (Billbergia nutans) hän hankki Hyötykasviyhdistyksen Anu Rannan kokoelmista joitakin vuosia sitten.
Kasveja etsiessä tulee liikuttua, kuten silloin kun julkisilla liikennevälineillä kulkeva Halonen nouti Lahdesta sinne luovutetusta Karjalasta evakuoituneen siroliljapuun (Cordyline stricta). Kasvien alkuperätarinat rikastuttavat harrastusta suuresti, ja ruukkuihin on tärkeää laittaa nimisäleet.
– Sairaalakasvien historia on myös hyvin kiinnostava. Esimerkiksi 1800-luvun lopulta 1980-luvulle toimineesta Tampereen kulkutautisairaalasta löytyi vaaleanpunainen vanha saintpaulia, Halonen mainitsee.
Seuraavaksi hänen on tarkoitus kartuttaa kokoelmaansa juuri saintpaulioilla, joiden kasvupaikaksi on suunniteltuna yksi talon huoneista.
Leena Arkio kuvaa Rakkaat vanhat huonekasvit -kirjassaan, miten huonekasvien kasvattamisessa päästiin vauhtiin 1800-luvun puolivälistä lähtien etenkin kartanoissa ja pappiloissa. Vuosisadan loppupuolella huonekasveja oli myös kauempana maaseudulla, jonne ne olivat levinneet asutuskeskittymistä saatujen virikkeiden ja ikkunoiden suurentumisen myötä. Silloin alkoi olla kotimaisia kauppapuutarhojakin. Mutta 1900-luvun alkuvuosikymmenten kaupungistumisen, keskuslämmitettyjen rakennusten ja funktionalismia korostaneen sisustusmuodin myötä kotien kukka- ja viherviidakot vähenivät.
Kotimaisen kasviharrastuksen uranuurtajan Fredrika Runebergin 1800-luvun kokoelmat ja hänen Porvoon puutarhastaan tehty kirja ovat innoittaneet Jussi Halostakin.
– Hän toi kasveja matkoiltaan, ja lisäksi ystävät ja sukulaiset hankkivat siemeniä ja taimiakin ulkomailta. Kasvielämäntapaa kuvastaa se, että Fredrika matkusti Runebergien kesäpaikkaankin ruukkuruusut mukanaan. Lepokautta varten niille oli kodissa viileä talvetuskamari.
Porvoon Museoyhdistyksen kirjassa korostetaan Fredrika Runebergin kokoelman harvinaisuutta Euroopan pohjoisreunalla aikana, jolloin muiden mantereiden kasvit sinnittelivät siirtomatkansa hädin tuskin hengissä purjelaivojen kansilla. Puutarhahistorialliseksi onneksi tiedot Runebergin kasveista säilyivät muistiinpanoissa.
Jussi Halonen ryhmittelee kasvinsa kesäksi pääasiassa ulos. Ne koristavat pihaa kesäkukkien tapaan, kun esimerkiksi erilaisista lehtimuodoista koostaa visuaalisesti hauskoja kokonaisuuksia. Ryhmiksi aseteltuina lukuisat kasviruukut on myös helpompi kastella.
Ulkoilmassa vietetty kesä on monelle vanhalle huonekasville hyödyksi. Joulukaktukset ja amatsoninlilja keräävät silloin voimia talviseen, asuinhuoneissa tapahtuvaan kukintaan. ”Vanhapoikakaktusten” kesäinen kukinta taas hyötyy viileästä talvilepoajasta. Jotkut kasveista, kuten kriinumit, voisivat olla kesällä ulkona tai sisällä.
Vanhanaikaisten kasvien runsaus luo talon pihamaalle poikkeuksellisen tunnelman. Vaikkapa sisääntulon rungolliset, ikääntyneinä puumaisiksi muuttuneet 'Hilja'-verenpisarat (Fuchsia × hybrida) tuovat mieleen kartanoiden pihamailla kuvatuista mustavalkokuvista välittyvän ilmapiirin. Sitä Halonen on pitänytkin mielessään asetelmia laatiessaan. Pihatyylin lisäksi vanhojen kasvien esille laittamiseen liittyy arvostuksen osoittaminen. Olihan aiemminkin tapana asettaa huonekasveja vaikkapa valokuvapotrettiin talonväen kanssa.
Pääoven vierustalta löytyvät annansilmä 'Gloire de Lorraine' (Begonia × cheimantha) ja tuoksupelargoni 'Fredrika Runeberg' (Pelargonium graveolens). Vaikka jokainen kokoelman lajeista on Haloselle merkityksellinen, nämä kaksi ovat lempikasveja. Joulubegoniaksikin nimetty, 1940-luvulta peräisin oleva annansilmä roskaa hieman ja on pitkäversoinen, mutta voi kukkia koko talven vaaleanpunaisin kukin. Lehtiensä aromaattisuudella ohikulkijaa ilahduttavan tuoksupelargonin pistokas ja pari muutakin Halosen kokoelman kasvia ovat Runebergien kotimuseosta. Siellä myydään yleensä keväisin talon kasveista lisättyjä taimia.
Värikkäiden perinnepelargonien lomasta pistää esiin pallokaktuksiin (Echinopsis) kuuluvia, nupulla olevia ”vanhojapoikia”. Vaaleanpunainen kukinta on ainoastaan päivän mittainen. Halonen siirtää kaktukset jo toukokuussa totuttelemaan ulkoilmaan harson alle ja kastelee niitä kesäisin runsaahkosti lannoitevedellä. Talveksi siirrytään taas minimikasteluun. Halosen kaktusten alkuperä juontuu keräilijätuttujen kokoelmiin, onpa yhdellä evakkohistoriaakin.
Omakotitalon suojaiselle sisäpihalle Halonen on kerännyt esimerkiksi joulukaktuksensa. Viitisen vuotta sitten hankittu fuksianpunakukkainen jättiläinen riippuu katseenkiinnittäjänä pihamökin seinustalla. Sitä hän lannoittaa lisäämällä juurialueelle kanankakkaa pari kertaa kesässä.
Ruukkuryhmistä pistää esille harvinaisuuksia. Aurinkoisesti kukkiva keltakultakäpy (Pachystachys lutea) oli suosiossa 70- ja 80-luvuilla, minkä jälkeen se miltei katosi. Kokoelman harvinaisimpia kasveja ovat aidot helluntai- (Hatiora rosea) ja pääsiäiskaktukset (H. gaertneri). Ne ovat malliesimerkkejä myynnistä kadonneista huonekasvihelmistä, joiden pistokkaat siirtyvät nykyisin harrastajalta toiselle.
Suomessa 1800-luvulta alkaen kasvatettuja kriinumeja (Crinum) kutsutaan kukkien hyvän tuoksun vuoksi myös saaroninliljoiksi. Joulunajan valkea kukkija aasiankriinumi (C. asiaticum) kasvatetaan hieman suikeasta sipulista.
– Sen kapeat ja pitkät lehdet säilyvät vihreinä talvellakin, kun taas suurempisipulisen kapmaankriinumin (C. moorei) palmua muistuttava lehtiruusuke kuihtuu silloin ja kasvi siirretään viileään varastoon, valottaa Halonen kriinumeiden kasvukiertojen eroa.
Useat vanhoista huonekasveista ovat varsin helppohoitoisia, mutta onpa joukossa myös kiinanruusun (Hibiscus rosa-sinensis) tapaisia haasteellisia vaalittavia. Ne olivat ennen vanhaan hyvin suosittuja, sillä vastaavaa kukkaloistoa saa hakea. Jussi Haloselle kiinanruusut ovat tuttuja lapsuudesta, sillä kasvit kiinnostavat myös hänen isäänsä.
– Nykyisin minulla kasvaa tämän perintökasvin lisäksi useamman sävyisiä kiinanruusuja, kuten Kausalan koulun ruokasalissa 50-luvulta säilynyttä persikansävyistä. Sen huomasin Facebookista, hän kertoo. – Kiinanruusu on hankalimmillaan, jos punkit iskevät siihen talvella. Ja tilansäästön vuoksi pidän kasvini pilarimuotoisina. Kukinta kyllä sitten palkitsee vaivan suuresti!
Perinnehuonekasvien kasvatuksen Jussi Halonen suosittelee aloittamaan vaikkapa apostolinmiekasta (Neomarica northiana).
– Sen viuhkalehtinen ja rehevä kasvutapa on minusta hieno. Kasvi on myös helppohoitoisimmasta päästä, hän sanoo.
Apostolinmiekka oli vielä viime vuosisadan alussa yleinen huonekasvi. Riittävästi vartuttuaan se kukkii kurjenmiekkamaisin kukin.
Halosen kokoelman kasviyksilöistä jotkut ovat vasta vuoden ikäisiä, jotkut kymmeniä vuosia vanhoja. Pistokastaimia on varttumassa ja jaettu myös muun muassa hänen isälleen, jos emokasveille sattuisi jotakin talvetuksessa.
Joidenkin vanhojen huonekasvien kanssa on oltava kärsivällinen. Valkotupsukki (Haemanthus albiflos) esimerkiksi kasvattaa yhden lehtiparin vuodessa. Lehdet ovatkin sitten niin suuria, että kasvia on kutsuttu elefantinkorvaksi. Kukka on valkea, tupsuinen pallo.
Kirjoitan monipuolisesti kasvimaailmasta. Vuodenaikojen inspiroimat aiheet ovat peräisin niin puutarhastani saaristossa kuin vaikkapa kotimaan kasvikohteista sekä ulkomaisista puutarhatapahtumista. Biologitaustaisena freelancer-toimittajana on kiinnostavaa käsitellä esimerkiksi sitä, millaisilla tavoilla puutarhanhoitokin voi ylläpitää luontoyhteyttämme. Pidän paljon muun muassa niityistä, hyötykasveista, kasveihin liittyvästä perinnetiedosta, kukkapuista ja syysväreistä.
Pihakalenteri on nyt ennakkomyynnissä. Ennakkohinta 21 € 16.11. saakka.
Pihakalenterin seurassa pääset mukavalle matkalle uuteen puutarhavuoteen.
Pihakalenterin sisältö kootaan alan asiantuntijoiden voimin. Kierreselkä auttaa löytämään kalenterista aina oikean kohdan.
Hyvänheikinsavikka, mustajuuri ja maatiaiskehäkukka edustavat ihmisten kanssa pitkään kasvanutta hyötylajistoa Ragvaldsin idyllisellä museotilalla Kirkkonummella.
Huonekasvit on totuttu istuttamaan kukkamultaan, mutta kasvatus onnistuu muutenkin. Islantilaisesta hohkakivestä valmistetussa viherkasvisorassa menestyvät monet lajit vallan mainiosti.
Kirkkonummelaisen Ragvaldsin museoalueen runsas opetuskasvitarha kertoo ihmisten ja kasvien pitkästä yhteisestä historiasta. Keskiaikainen Kuninkaantie kulki tilaa viistäen, ja lähistöltä on tehty löytöjä kivikaudelta.
Skebon kartano on kokenut loistoa, uutteruutta ja skandaaleja. Yllätyin, kun näin Yle Areenan Talot huokuvat historiaa -sarjassa Skebon ruukinkartanon – se on nykyisin nuoren perheen yksityiskoti. Kävin siellä syksyllä 2008, ja juttu ilmestyi Oma PIHA -lehden numerossa 4/2009. Seuraava artikkeli ja kuvat ovat tuolta ajalta, jolloin kartano toimi ylellisenä pikku hotellina ja huippuravintolana.
Kyushun saarella eteläisessä Japanissa sijaitseva Dazaifun kaupunki tunnetaan pyhäköistään ja temppeleistään. Puutarhamatkailija löytää sieltä myös maan kauneimpiin kuuluvan sammal- ja hiekkapuutarhan.
Vanhat kujannepuut ja kortteleittain vaihtuva kasvimaailma tekevät kävelystä helsinkiläisellä Malmin hautausmaalla mieleenpainuvan. Edestäpäin löytyy aina uudenlaisia puutarhatiloja esimerkiksi amfiteatterin muotoisena.
Kuulas ja aurinkoinen syyspäivä, tihkuinen ja hämärä syyspäivä, kumpikin yhtä sopiva pieneen kävelykierrokseen puulajipuistossa.
Pehr Kalmin nimeen törmää, kun vähänkään perehtyy suomalaisen puutarhan historiaan. Kalmin matkassa Suomeen rantautuivat niin villiviinit, aitaorapihlajat, kanadanpiiskut kuin värimintutkin. Siinä sivussa innokas tiedemies opasti suomalaisia puutarhan hyötyjen äärelle aivan uudella tavalla.
Annukka Menna viehättyi pajujen luonnollisuudesta ja perusti yrityksen innostaakseen ihmisiä kasvattamaan ja punomaan pajua.
Arboretum Mustila Kouvolan Elimäellä on kasvinystävän neljän vuodenajan klassikkoretkikohde.
