Skebon kartano on kokenut loistoa, uutteruutta ja skandaaleja. Yllätyin, kun näin Yle Areenan Talot huokuvat historiaa -sarjassa Skebon ruukinkartanon – se on nykyisin nuoren perheen yksityiskoti. Kävin siellä syksyllä 2008, ja juttu ilmestyi Oma PIHA -lehden numerossa 4/2009. Seuraava artikkeli ja kuvat ovat tuolta ajalta, jolloin kartano toimi ylellisenä pikku hotellina ja huippuravintolana.
Komeaan Skebon ruukinkartanoon saavutaan polveilevien maalaismaisemien halki. Mutkittelevan tien molemmin puolin avautuvat pienet pellot, metsäpalstat ja hyvinhoidetut vanhat rakennukset. Vanhojen maatalojen ja piharakennusten mataluus paljastaa niiden iän: useampi sata vuotta.
Ollaan Roslagenissa, Tukholman pohjoispuolella. Tänne pääsee paikallisbussilipulla Tukholmasta ja alue onkin suosittua asuin- ja kesämökkiseutua. Vanhat talot ja tilat eivät ole päässeet autioitumaan.
Roslagenin kultakausi alkoi teollistumisen aikakaudella. Rautaruukkien perustaminen pääasiassa 1600-luvulla johti alueen pikaiseen vaurastumiseen. Työtä oli kaikille reippaille ja halukkaille. Työntekijöiksi tuli myös taidokkaita valloniseppiä Belgiasta.
Skebon ruukki on Roslagenin vanhimpia. Ensimmäinen kuvaus rautaruukkitoiminnasta Skebossa on vuodelta 1444. Vuosisatojen kuluessa tila vaurastui, ja nykyinen komea päärakennus rakennettiin 1770-luvulla.
Seuraavalla vuosisadalla herrasväki vietti Skebossa vilkasta seurapiirielämää teattereineen ja kutsuineen. Kartanon puisto kohennettiin ja koristeltiin marmori- ja pronssipatsain. Patruuna Knut Michaelson keräili taidetta kartanon saleihin. Järvellä soudeltiin aurinkovarjojen alla. Skebon ruukki uudistui osakeyhtiöksi ja investoi viimeisimpään tekniikkaan sekä rautatien rakentamiseen lähimpään satamalahteen. Satamien läheisyys ja luonnonvarojen rikkaus olivatkin Roslagenin siunaus.
Menestyksekäs yritystoiminta Skebossa jatkui vuoteen 1924 saakka, jolloin osakeyhtiö teki konkurssin.
Olisi naiivia väittää, että konkurssi johtui törsäyksestä ja paheellisesta elämästä – mitä siveetöntä on seuraelämässä ja taiteen keräilyssä? Knut Michaelson puolisoineen olivat pidettyjä. Ruukkitoiminta vain ei ollut yhtä kannattavaa kuin aiemmin.
Epäonni alkoi 1903, kun Skebon ruukki menetti parhaan asiakkaansa. Kohtalon sinetiksi ruukilla sattui samana vuonna skandaalionnettomuus: suosittu toimittaja ja teatterikriitikko, seurapiirijulkkis Pehr Staaf putosi jokeen ja hukkui iloisen illanvieton päätteeksi.
Skebon ruukki myytiin, ja pian tilan metsät myytiin edelleen paperitehtaalle. Raudanvalmistus jatkui ensimmäisen maailmansodan ajan vilkkaana, mutta sodan päätyttyä raudan hinnat putosivat ennätysalas. Kun vielä 1920-luvun alussa yhtiön toinen osakas häipyi ulkomaille ruukin kassa matkalaukussaan, loppu oli väistämätön. Pankki määräsi teollisuusrakennukset purettaviksi, ainoastaan paloasema ja sulattamo jäivät jäljelle. Valssaamon koneet osti Fiskars, joka käytti niitä menestyksellisesti Suomessa seuraavat 50 vuotta.
Skebon vanhaan paloasemaan pääsee nykyään tutustumaan, sillä se on ruukkimuseona. Muutama vanha työväen asuinrakennus sekä padotut joenuomat kertovat tarinaa menneistä vuosisadoista.
Jos päärakennuksen seinät osaisivat, ne voisivat kuiskia omia kertomuksiaan. Ruukinkartanosta tehtiin konkurssin jälkeen kristillinen vanhojen miesten asuntola, vaikka siltäkin ajalta on joitakin hurjia kertomuksia.
Vanhainkotitoiminnan jälkeen 1970-luvulla Skebo toimi terveyshoitolana, ja 2003 tilan ostivat Annika ja Rickard Björklund. Skebon kartanosta tuli komea ja viehättävä hotelli, ravintola ja juhlapaikka.
– Puisto vanhoine puineen on hyvin säilynyt kaikista käänteistä huolimatta, kehuu pääpuutarhuri Per-Erik Andersson. – Ruukinpuisto on nimittäin kestänyt ajan hammasta 1770-luvulta lähtien, samalta ajalta kuin päärakennukset.
Englantilaistyylinen maisemapuisto oli 1700-luvun puolivälin jälkeen suurta muotia manner-Euroopassa. Ranskan kuningatar Marie Antoinette oli tyyliin hullaantunut, ja Ruotsissakin seurattiin tiiviisti Ranskan muotivirtauksia.
Päärakennukset rakennettiin uudelle paikalleen saarekkeelle, kun vanha päärakennus oli sijainnut vähemmän pittoreskilla paikalla.
– Veden pinta viereisessä Närdingen-järvessä oli silloin korkeammalla. Järven ranta oli aivan päärakennuksen edustalla, ja järveen johti romanttinen kannas, jonka päädyssä saaressa oli huvimaja, Andersson kuvailee. – Vesi laski, kun sulkua avattiin vahingossa liikaa ja vesimassat mursivat padon. Tämä onnettomuus tapahtui vasta 1900-luvun puolella.
Andersson näyttää jalavariviä nurmikentän reunalla. – Tässä kohdin oli ranta. Uimakoppi-huvimaja oli puurivin päässä pikku saarella.
Entisen huvimajan paikalla on jäljellä kivinen pyörylä, rakennuksen jalka. Sen ovat kansoittaneet vuorenkilvet.
Kun katsoo ympärilleen, ei voi kuin ihastella Skebon kartanonpuiston kauniita mittasuhteita ja osin rappioitunutta romantiikkaa. Paikassa on tenhoa, ja 1800-luvun seurapiirijuhlat teatteriesityksineen lienevät olleet unohtumattomia tällaisissa kulisseissa!
– Taiteista kiinnostunut Knut Michaelson, Skebon ruukinpatruuna 1800-luvun loppupuolella, halusi näyttää Tukholman seurapiireille, että maaseudullakin on sivistystä, Andersson muistuttaa.
Per-Erik Andersson aloitti pääpuutarhurina Skebossa 2004.
– Ajatuksenani puutarhanhoidossa on neljä askelta: keväällä kukkivat sipulikukat, kesällä yksivuotiset kesäkukat ja perennat. Talvella on vuorossa puutarhan koristelu, kun kartanohotellissa vietetään glögitilaisuuksia ja joulun juhlallisuuksia, Andersson summaa.
Kaikkia näitä vaiheita varten on oltava valmiina ja materiaalien hankinta sekä esikasvatus aloitettava ajoissa.
Etupihan siipirakennusten rajaama alue on haasteellinen, sillä pyöreän keskuspenkin lisäksi kukkapenkit sijaitsevat aivan rakennusten edustalla. Räystäiden alla kasvit saavat sadevettä niukasti. Kasvit onkin valikoitu tarkoin. Eteläseinustalla on kuivuutta ja paahdetta sietäviä lajeja, pohjoisseinustalla varjokasveja, kuten saniaisia, kuunliljoja (Hosta), poimulehteä (Alchemilla) ja kimikkiä (Cimicifuga). Köynnöshortensia kiipeilee varjoisaa seinää pitkin. Kasveille yritetään antaa parhaat mahdolliset eväät.
– Parannamme maata lehtikompostilla ja lannoittamalla, Andersson kertoo.
– Skebon kartanollahan on oma luomutuotantoon erikoistunut maatila parin kilometrin päässä. Sieltä tulevat monet raaka-aineet maankuuluun keittiöömme, ja etenkin lihan kasvatamme itse: siat, lehmät ja lampaat.
Yrtit kasvatetaan kartanon puutarhassa kukkapenkkien lomassa, jossa ne ovat keittiöväen käsien ulottuvilla.
Kesän loppupuolella yrttipenkkien taakse kohoavat daalioiden loistavat kukat.
– Daaliat tarvitsevat lyhyttä päivää kukkiakseen ja kehittävät siksi nuppunsa vasta loppukesällä. Talvetamme juurakot viileässä, tasalämpöisessä kellarissa, jollainen on välttämätön näiden kaunottarien kanssa, Andersson painottaa.
Leikkokukkia tarvitaan kartanon ruokapöytiin, vastaanottohuoneisiin ja lukuisiin viihtyisiin oleskelusoppiin.
– Kukkapenkkejä pitää lisätä, ja aiomme jatkaa niitä jalavariviin saakka, viittilöi Andersson. – Ruokasalia laajennetaan ensi vuonna ja kukkia tarvitaan entistä enemmän!
– Nämä on kylvetty maaliskuun alussa, Andersson näyttää reheviä tatar- (Persicaria) ja koisokasvustoja (Solanum). Matalampina kukkapenkkien etuosaa rehevöittävät isovahakukka (Cerinthe major) ja purppuranväriset koristekaalit (Brassica oleracea Sabellica-ryhmä).
Yksivuotiset, korkeat kasvit tekevät kukkapenkeistä todella reheviä.
– Kasvien keskinäiset korkeudet ovat minulle tärkeimmät, värit saavat sitten olla mitä ovat.
– Salaisuuteni hyvinvoivien kukkapenkkien kanssa piilee taimikasvatuksessa, Andersson paljastaa. – Kasvatan taimet tilavissa ruukuissa vahvajuurisiksi ja keskityn hyvän lehtiruusukkeen kehittämiseen. Vielä ruukussa asustavassa taimessa ei saa olla yhtäkään kukkaversoa. Jo silloin kasvi alkaa nimittäin keskittyä siementen valmistukseen ja valmistautuu tavallaan kuolemaan.
Komeat kukkapenkit ovat aivan kartanon lähellä, kun taas loppuosa puistosta on pyhitetty komeille, monisatavuotisille jalopuille. Suunnilleen Suomen I-vyöhykettä vastaavalla kasvupaikalla viihtyvät pyökki (Fagus sylvatica), kaukasianpihta (Abies nordmanniana) ja saarni (Fraxinus excelsior).
– Monet näistä puista on istutettu 1800-luvun puolivälissä, juuri ruukin parhaan kukoistuksen kaudella. Uusiakin puita toki istutetaan, kun vanhat kuolevat, Andersson vakuuttaa ja osoittaa nuorta taalainkoivua (Betula pendula 'Dalecarlica').
– Mutta tämä, kuten moni muukin, alkaa näyttää todellista luonnettaan vasta parikymppisenä.
Opiskelin puutarhasuunnittelijaksi ja maisema-arkkitehdiksi, mutta veri veti kirjoittamisen pariin. Asun enimmäkseen Korppoossa, jossa kunnostan vanhaa talonrötisköä ja sen lähes umpeenkasvanutta pihaa hitaasti, rauhassa, kiinnostuksella paikan menneisyyttä kohtaan. Harrastan verkkaista löytöretkeilyä ja kasvien keräilyä; hurahduksen kohteina ovat ainakin varjohiipat, narsissit, vuokot ja koiranhampaat. Vastapainoksi kaupungissa käydessäni olen parvekepuutarhuri.
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Rintamamiestalo puutarhoineen sai uuden elämän, kun porvoolaiset Beatrice Klaucke-Virtala ja Joni Virtala päättivät toteuttaa unelmansa kodista maaseudun rauhassa. Pitkään vailla vakituista asujaa ollut talo vajaan neljäntuhannen neliön kokoisella tontilla löytyi Loviisan Koskenkylästä.
Taas on keväinen sipulikukkailo puhkeamassa kukkaan, kun pienet sipulikasvit ovat heräämässä etelän aurinkoisimmilta paikoilta alkaen. Luonnonsinivuokkojen lisäksi kauhtuneen rusehtavaa kevätmaisemaa kirjovat puutarhojen posliinihyasintit, idänsinililjat, kevättähdet ja krookukset. Syksyiset istutussavotat maahan upotettuine mielenkiintoisen muhkuraisine ja osin purppuranvärisine minisipuleineen kantavat nyt kukkasatoa. Pikkuisista lajeista voi suotuisilla, tilavilla paikoilla varttua ajan kanssa rauhassa kasvaessaan upean värisiä yhdistelmäniittyjä. Lehtien
Kauniit sammalmatot alkavat etelässä sulaa esiin varjoisempienkin lumikinosten alta. Lukuisten sammallajiemme vehreys on olennainen osa maisemaa, nyt siihen jälleen uudelleen havahtuu. Omanlaisensa sammalet kattavat sekä kuivempia mullosmaita että soisia seutuja. Japanilaiset ovat tunnettuja rakkaudestaan sammalpeitettä kohtaan. Vihreyteen perustuvassa puutarhassa sitä vaalitaan esimerkiksi roskien hellävaraisella poisluutimisella ja kulkemisen rajoittamisella poluille. Erityisesti Kioton seudulla on pitkän pitkä
Pikkupoikana Pelkosenniemellä Jukka Tobiasson huolestutti opettajat tulemalla koulun hiihtokilpailussa maaliin monta tuntia muiden jälkeen. Hän oli jäänyt tarkkailemaan lintuja ja unohtanut koko kilpailun. Sittemmin Jukka opiskeli hortonomiksi ja toimi puutarhaviljelijänä kymmenien vuosien ajan. Lintujen tarkkailu ei koskaan jäänyt, vaikka vapaa-aikaa olikin vähän. Eläimet ovat muutenkin olleet lähellä Jukan sydäntä ja hän piti samalla muun muassa
