Tyrnin viljelyn suurin pullonkaula on marjan poiminnan hankaluus. Tyrnin poiminnan Suomenmestarin tittelistä kisataan ensimmäistä kertaa 13.9.2003 Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasemalla, Ruukissa. Tarkoituksena on poimia mahdollisimman paljon kauppakelpoista, ehjää ja roskatonta marjaa tyrnipensasta vioittamatta. Kilpailussa on sarjat sekä yksilö- että joukkuetasolla. Joukkuekilpailussa joukkueen koko on 3 henkeä.
Kilpailu järjestetään Ruukin maaseutuoppilaitoksella pidettävien Luomu- ja tyrnimarkkinoiden yhteydessä. Kilpailupaikalla voidaan lisäksi tutustua markkinoilla oleviin tyrnin poimintaa helpottaviin kaupallisiin laitteisiin ja koneisiin. Kilpailun järjestäjä on Pohjois-Pohjanmaan alueella toimiva Tyrni elinkeinoksi -hanke.
Hankevetäjä Soile Prokkolan mukaan kilpailun tarkoitus ei tosin varsinaisesti ole poiminnan kehittäminen, sillä kyseessähän on käsinpoimintakilpailu. – Kyllähän hyvien poimijoidentekniikasta tietenkin voi oppia ottaa, toteaa Prokkola.
– Perimmäinen tarkoitus on saadatietoa laajalle yleisölle poiminnan vaikeudesta ja sitä kautta ymmärrystäkotimaisen marjan kalliille hinnalle, mikä juontaa juuri korkeastapoimintakustannuksesta.
– Koneellistaminen on vaikeaa, koska pensas vioittuu herkästi. Rannikolla piikkisen luonnontyrnin sadonkorjuussa käytetään tyrnipuristimia. Puristaminen vioittaa pensasta ja korjattu mehu ei ole yhtä laadukasta kuin kokonaisista marjoista valmistettu mehu.
– Aikaisemmin sadonkorjuun helpottamiseen on etsitty huonolla menestyksellä ratkaisua mm. marjojen pakastuspoiminnasta Rakennustempo Oy:n kanssa. Kolmena syksynä on testattu kehitteillä ja jo markkinoilla olevia tyrninpoimintaratkaisuja, joista paras oli imuun perustuva poimintalaite. Pensaan poimittavuudesta ja käsinpoimintatekniikasta riippuen tällä voitiin poimintaa nopeuttaa 9 – 111 % käsinpoimintaan verrattuna.
Prokkolan mukaan lajikejalostuksella pitäisi saada huomattavaa parannusta kukkaperän pituuteen, marjan kokoon ja irtoavuuteen, jotta poiminta voidaan koneellistaa tehokkaaksi leikkaamatta ja vioittamatta pensasta. Samalla myös käsinpoiminta helpottuisi. Nykyisten lajikkeiden marjat ovat niin tiukasti kiinni, että joukkoirtisanoutumista on niille mahdoton järjestää. Ravistelijalla voidaan joidenkin helpoimmin irtoavien ulkomaisten lajikkeiden kuten Ljubitelskajan satoa korjata. Laite kuitenkin vioittaa kuorta ja poimitut oksat saattavat kuolla sen seurauksena.
– Ruotsissa, Saksassa ja Venäjällä on kehitelty poimintakoneita, jotka leikkaavat oksat ja irrottelevat marjat koneessa. Vain harvojen lajikkeiden marjat irtoavat näinkään ilman pakastusta. Leikkauksen jälkeen sadonkorjuuseen tulee 1 – 2 välivuotta. Lisäksi sato pysyy alhaisena, koska pensas jää pieneksi toistuvien leikkausten takia.
– Tyrni elinkeinoksi -hankkeessa ei satsata uuteen laitekehittelyyn, koska monet muut hankkeet ovat keskittyneet korjuun koneellistamiseen. Ainoastaan Pohjoisen laatumarjat -hankkeessa aloitetun reppumallisen imurin kehittelyä jatketaan. Prototyyppi valmistui 1999 ja syksyllä 2000 kone oli mukana poimintatestauksissa, mutta laitteessa on vielä paljon parantelemisen varaa. Myös lajikejalostuksen kautta on mahdollista saada huomattavaa helpotusta poimittavuuteen. Oman poimintalaitteen lisäksi testataan markkinoille tulevien poimintalaitteiden käyttökelpoisuutta, kertoo tutkija Soile Prokkola.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tyrnistä saadaan tänä kesänä erittäin hyvä sato. Tyrni kypsyi reilut kaksiviikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. -Hehtaarisato yltää keskimäärin5000 kiloon, arvioi Suupohjan Marjasosuuskunnan toiminnanjohtaja SEPPOKOIVUMÄKI Kauhajoelta. Parhaimmillaan tyrni voi tuottaa jopa 20 000 kiloahehtaarilta. -Tyrni tuottaa satoa suhteellisen varmasti, oli sitten lämmin tai sateinenkesä. Kaikki riippuu siitä, miten pölytys onnistuu toukokuussa, Koivumäkisanoo. Hänellä on viiden vuoden
Harjun Oppimiskeskuksessa Virojoella on tyrnin havaintotarha, jossa seurataan noin kymmenen lajikkeen kehittymistä ja satoa sekä poimintaominaisuuksia. – Tyrni on ollut hyvin helppo kasvatettava. Suurimmat ongelmat ovat olleet maan pinnan hoidossa, kun meillä ei ole käytössä mustaa katetta estämässä rikkaruohoja. Versotautia ei toistaiseksi ole esiintynyt, kertoo puutarhaopettaja Jyrki Korhonen. Harjussa on sekä kotimaisia että venäläisiä lajikkeita.
Suomalaisen erikoismarja kuten tyrni, lakka, pensasmustikka ja marjatuomipihlaja eli saskatoon pystyisivät kilpailemaan ulkomaisten hedelmien kanssa vitamiinipitoisuuksilla mennen tullen. Erikoismarjojen viljelyä onkin kannustettu eri puolilla Suomea. Etelä-Pohjanmaalle on syntynyt varsinainen tyrnikeskittymä. Etelä-Pohjanmaan TE-Keskus on tukenut useampia tyrnihankkeita ja parhaillaan on käynnissä myös uusi tyrniverkostohanke. Tyrninviljelijät ovat Etelä-Pohjanmaalla myös muodostaneet osuuskunnan ja Kauhajoelle rakennetaan uutta tyrninjalostuslaitosta. Tyrnistä
Mansikanpoiminnan Suomen mestaruudesta kisailtiin tänään KesälahdellaPohjois-Karjalassa. Astikkalan marjatilalla pidetyissä kisoissa voittajaksiselviytyi Tuija Hyytiäinen Keski-Suomesta. Suomen mestaruudesta mitteliyhteensä 11 Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton alueellisten piirienparasta poimijaa. Mansikanpoiminnan Suomen mestaruuden ratkaisi tänä vuonna tasainen suoritus.Arvosteluperusteina käytettiin poimintanopeutta, poimintatarkkuutta japoimitun marjan tasalaatuisuutta. Puoli tuntia kestäneen poiminnan aikanavoittajan koriin kertyi 20 litraa laatumansikkaa. Toiseksi kisassa tuli Leila Vairinen Varsinais-Suomesta,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.