Runsaasti flavonoideja sisältävien kasvisten, marjojen ja hedelmien syöntinäyttää suojaavan monilta eri sairauksilta. Kansanterveyslaitoksen jaKelan yhteisen tutkimuksen mukaan parhaiten sairasriskiin näyttää tehoavankversetiini-niminen flavonoidi, jota etenkin omena sisältää runsaasti.Tutkimus osoitti, että runsaasti omenia syövillä oli merkittävästipienentynyt riski sairastua sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen,keuhkosyöpää, astmaan ja aikuistyypin diabetekseen. Flavonoideja enitenruokavaliostaan saaneilla sairastumisriski oli 20 – 60 prosenttia pienempikuin niitä vähän saaneilla.
Kansanterveyslaitoksen ja Kelan tutkimus on toistaiseksi laajinväestötutkimus flavonoidien terveysvaikutuksista. Tutkimuksessa oli mukanarunsaat 10 000 miestä ja naista, joiden terveydentilaa seurattiin yli 20vuoden ajan.
Flavonoidit ovat kasvien aineenvaihduntatuotteita, joilla on solujenhapettumista estävä vaikutus. Solujen hapettumisen uskotaan olevanyhteydessä useiden kroonisten sairauksien syntyyn.
Flavonoideja tunnetaan kaikkiaan noin 4000 eri lajia. Eniten niitä saadaansipuleista, omenoista, kukkakaalista, appelsiineista, greipeistä sekäpuolukoista, mustikoista ja herukoista. Myös tee ja punaviini sisältävätflavonoideja.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tutustu Oma PIHA -lehteen
Oma PIHA on lehti sinulle, joka nautit pihasta, puutarhasta tai parvekkeesta.
Löydät lehden sivuilta sekä harvinaisuuksia että perinteisiä pihakasveja – vinkkejä uuden tontin omistajalle ja konkaripuutarhurille.
Kotimaisen omenan sesonki on lyhyt ja määrät pieniä, mikä vaikeuttaa omenan kauppaa. Markkinointi on kehittymätöntä, hinnat korkeat, ja kaiken lisäksi omenan laatu merkitsee kaupalle ja kuluttajalle eri asioita. Työtehoseura kertoi torstaina Helsingissä tuloksia tutkimushankkeesta, jossa on paneuduttu kotimaisen omenan kauppaan niin viljelijän, kaupan, suurkeittiöiden kuin kuluttajankin näkökulmasta haastattelujen ja kyselyjen avulla vuosina 2003-2004. Hankkeen päärahoittaja
Omenan laatua voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Omenanlajikeominaisuudet, sen koko, muoto, väri ja aromikkuus ovat oleellisiaasioita, mutta kuluttajan kannalta ratkaisevinta ostohetkellä on omenanulkoiset ominaisuudet. – Kuluttajat arvostavat omenassa mehukkuutta,rapeutta ja aromikkuutta sekä sitä, että omena on punainen, totesiTyötehoseuran tutkija SIRKKA MALKKI Uudenmaan omenanviljelijöillesuunnatun koulutusarjan avauksessa tänään Lohjalla. Malkki ruoti omenankäsittelyä lajittelussa ja kaupan tiskillä. Omenan
Kotimaista omenaa ei juuri näy kaupoissa enää jouluna. Poikkeuksena on K-supermarket Kahveri Keravalla, jossa on esillä mahtava kotimaisen omenan esittely. ”Kotimaista omenaa suoraan tilalta” -lappu houkuttelee asiakkaita ostamaan isokokoista Loboa ja Punaista Atlasta. Kotimaisen omenan myynnin osuus omenan kokonaismyynnistä onkin kaupassamme marras-joulukuussa ollut mahtavat 50 prosenttia, kertoo kauppias HANNU KUUSINIEMI. – Olemme tehneet vuosia yhteistyötä
Ennätyksellisen kaunis kesä on pistänyt vauhtia omenan kypsymiseen. Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että omenat ovat kypsyneet tänä vuonna 2-3 viikkoa normaalia satovuotta aikaisemmin. Ainakin Valkeaa kuulasta ja Samoa on näkynyt kaupoissa elokuun alusta lähtien. Myös syyslajikkeet ovat kypsymässä kovaa vauhtia. Esimerkiksi Punainen Melba on jo myynnissä, ja Jaspin odotetaan tulevan markkinoille lähipäivinä. Omenan pääsatokausi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.