EU-tutkimuksessa on kehitetty uusia tapoja hyödyntää tomaattijätettä.Vuosittain Euroopassa hävitetään noin 3 miljoonaa tonniatomaattivalmisteiden sivutuotteita. Lähinnä tomaatin kuorista ja siemenistäkoostuva sakka on kuitenkin hyvä ravintoaineiden lähde. Euroopassa viljellään 8,5 miljoonaa tonnia tomaatteja vuodessa. Noin 80prosentista tehdään valmisteita, kuten ketsuppia, pastakastiketta jasäilykkeitä, loput myydään sellaisenaan kuluttajille.
Viime toukokuussa aloitettu EU TOM(ato) -projekti on kehittänyt uusiatapoja tomaattijätteen käsittelyyn. Epäpuhtauksien poistamiseen kehitettyuusi kaksivaiheinen menetelmä korvaa ennen käytetyt liuottimettehokkaampana. Liuottimien haittana olivat myös niiden jättämät jäämät.
Sakasta uusia innovaatioita
Sakasta eristetään ravintoaineita ja muita yhdisteitä esimerkiksielintarvikkeiden lisä- ja täydennysaineiksi. Tavoitteena on saadahyötykäyttöön muun muassa antioksidatiivisista ominaisuuksistaan tunnettulykopeeni ja tomaatin terveelliset kuidut. Siemenistä puristettavastaöljystä puolestaan haetaan täysin uutta innovaatiota. Tomaatin siemenetsisältävät runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja.
EU TOM(ato) -projektin tuloksena sovellettavan tehostuneen sakanhyödyntämisen arvioidaan myös vähentävän tomaattijätteen määrää 30prosentilla. Projektissa on mukana 10 yhteistyökumppania Alankomaista, Espanjasta,Saksasta, Irlannista ja Portugalista. Lopulliset tulokset valmistuvatvuoden 2005 huhtikuussa.
Suomessa valmistettavasta ketsupista ei jää tomaattijätettä, silläraaka-aineena käytetään Euroopasta ja Aasiasta tuotavaa valmistatomaattipastaa. Lähes 40 prosenttia kuiva-ainetta sisältävä pastaprosessoidaan ketsupiksi.
Mainos – sisältö jatkuu alla
Tilaa lehtemme!
Oma PIHA on ihan tavallisen kotipuutarhurin paras kaveri. Aitoa ja inhimillistä Oma PIHAa tekevät näkemykselliset viherpeukalot rennolla otteella.
Lehden sivuilta löydät niin kotimaisia pihatarinoita, uusia unelmia kuin käytännönläheisiä ohjeitakin.
Tatti- ja helttasienien sadon määrä on Suomessa vuosittain noin 2-5 miljoonaa tonnia. Syötävien sienien osuus sadosta on 75 prosenttia. Vain 1-2 prosenttia syötävistä sienistä poimitaan hyötykäyttöön. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta selvityksestä, jossa tarkastelun kohteena on ollut 1700 Suomessa kasvavaa tatti- ja helttasientä. Näistä lähes 200 on uhanalaisia tai silmällä pidettäviä lajeja. Laaja tatti- ja helttasieniselvitys
Syksyn lehdet ja muu puutarhajäte voidaan hävittää omalla tontilla kompostoimalla. Kompostoinnin aikana jätteestä kypsyy erinomaista maanparannusainetta omassa puu-tarhassa käytettäväksi. Puutarhajätteet, kuten lehdet, haravointijäte, naatit, risut ja leikkuujäte on helppo kompostoida eristämättömässä kompostorissa, kehikossa tai aumassa. ─ Aloita puutarhakompostin rakentaminen laittamalla pohjalle haketta, oksasilppua, kuoriketta tai pieniä risuja turvaamaan kompostin ilmansaanti. Kasaa komposti kerroksittain: vuorotellen typpipitoisia
Ruusunmarjan ravintosisältö on niin erinomainen, että sitä kannattaisihyödyntää nykyistä paljon enemmän, arvioidaan tuoreessa Maa- jaelintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkimuksessa. Ruusunmarjassa onC-vitamiinia jopa kymmenen kertaa enemmän kuin mustaherukassa. Suomessa paljon koristekasvina käytetty kurtturuusu sopisi tutkijoidenmielestä monien elintarvikkeiden raaka-aineeksi, koska sen marjat ovatmiedon makuisia. Kurtturuusun marja sisältää kaikista elintarvikkeistaeniten C-vitamiinia eli noin 800 milligrammaa sadassa grammassa. Ruusunmarjoissa on myös
Marjojen fenolit estävät haitallisten suolistobakteerin kasvua, ilmenee VTT Biotekniikan ja Helsingin yliopiston projektin tutkimustuloksista. Marjojen fenoleiden todettiin estävän salmonellan, stafylokokki- ja kampylobakteerin kasvua. Listerian toimintaan toimintaan marjojen fenoleilla ei ollut sanottavaa vaikutusta. Lakassa, vadelmassa ja mansikassa hyödyllistä ellagitanniinia Suolistossa olevien haitallisten bakteerien ja suolistopatogeenien kasvua estää muun muassa marjojen sisältämä ellagitanniini. Se on kompleksinen fenolipolymeeri,
Toukotyöt ovat kiivaimmillaan niin kotipihoilla kuin ammattiviljelmilläkin. Monet viljelytavat leviävät ammattipuutarhoista kotipuutarhoihin. Myös kotipuutarhurit voivat olla kokeilevampia ja löytää uusia ammattituotantoon sopivia kasveja ja konsteja. Artikkeli on julkaistu Oma PIHA -lehden numerossa 3/2018. Varhaistuotantoon tähtäävät ammattipuutarhurit ovat viljelytoimissaan kotipuutarhureita kuukauden tai kaksi aikaisemmassa. Uutisista tuttuja ovat Rymättylän perunanviljelijät, jotka istuttavat siemenmukulat maaliskuussa heti, kun routa
Vuotuinen Nai Lert Flower and Garden Art Fair on Aasian Chelsea Flower Show. Tapahtuma järjestetään Bangkokin Nai Lert Parkissa 2.–4. helmikuuta. Kaikille puutarhanhoidosta, kukista ja taiteesta kiinnostuneille suunnatussa näyttelyssä on esillä kukka- ja puutarhasuunnittelun parhaimmistoa. Tämänkertainen tapahtuma on osa Amazing Thailand -teemavuotta, joka pyrkii piristämään Thaimaan matkailua entisestään. Thaimaa tunnetaan erittäin runsaasta ja monipuolisesta kasvistostaan,
Biolan Istutusmulta on Vuoden Puutarhatuote 2018. Istutusmulta on innovatiivinen, laadukas ja sopii suomalaiselle kotipuutarhurille. Vuoden puutarhatuotteen valitsee Suomen Puutarhakauppiaat ry. ‒ Tänä vuonna halusimme painottaa valinnassa biohiiltä ja sen merkitystä kasvualustassa sekä tuotteen ekologisuutta. Valintaan vaikuttivat myös luonnonmukaisuus ja kotimaisuus. Finaaliin päätyneet tuotteet olivat kaikki biohiilipohjaisia. Kilpailu oli tasainen, mutta Biolan Istutusmulta antaa ehdottomasti helpoimmin
Suomen 100-vuotisjuhlia on vietetty monin tapahtumin pitkin vuotta, ja juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään. Itsenäisen Suomen historia on menestystarina huolimatta vaikeasta alusta, jolloin kansalaiset sotivat keskenään. Vain parikymmentä vuotta itsenäistymisen jälkeen maamme joutui raskaaseen koettelemukseen, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Talvisota ja sitä seurannut Jatkosota vaativat 95 000 uhria. Vertailun vuoksi amerikkalaisten ja sen liittolaisten tappiot Irakin ja Afganistanin
Puutarhasta proteiinia -tietokortit kertovat yleisimpien valkuaiskasvien kotitarveviljelystä, sadonkorjuusta, käyttötavoista ruuanlaitossa sekä säilönnästä. Valkuaiskasvit, kuten herne, tarhapavut ja härkäpavut, ovat lähes aina kuuluneet kasvimaalle juuresten ja lehtivihannesten rinnalle. Kasvimaaviljelyn kasvavan suosion myötä ravitsevien valkuaiskasvien osuutta viljelykasveina kannattaa korostaa. Puutarhasta proteiinia -tietokorttisarja on tarkoitettu kotipuutarhureille, jotka ovat kiinnostuneita lisäämään kasvisproteiinien määrää lautasellaan. Kotipuutarhassa voi viljellä monia valkuaiskasveja,
Helsingin Kevätmessuihin tutustui tänä vuonna 46 000 vierailijaa. Suurmessut koostuivat viidestä osamessusta, joista yksi oli Kevätpuutarha. Muut osat olivat Oma Koti, OmaMökki, Sisusta! ja Lähiruoka & Luomu. Kevätmessut järjestettiin 6.–9.4.2017 Messukeskuksessa Helsingissä. Kevätmessujen puutarhaosia on parittomina vuosina ollut Kevätpuutarha ja parillisina Oma Piha -messut. Jatkossa joka kevät puutarhanäyttelyn nimi tulee olemaan Kevätpuutarha. Kevätpuutarhan kumppanina on Puutarhaliitto.
Käytämme evästeitä ja vastaavia tekniikoita sivuston toiminnan varmistamiseen, kävijämäärien analysointiin sekä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Näiden tietojen avulla voimme kehittää sivustojamme ja tarjota lukijoille paremmin kiinnostavaa sisältöä ja markkinointia.
Välttämättömät evästeet ovat aina käytössä. Muita evästeitä käytämme vain suostumuksellasi. Voit muuttaa valintojasi myöhemmin evästeasetuksista.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen sellaisten asetusten tallentamiseksi, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole erikseen pyytänyt.
Tilastot
The technical storage or access that is used exclusively for statistical purposes.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, internet-palveluntarjoajan vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietoja tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää käyttäjän tunnistamiseen.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.