Siirry sisältöön

Tatti- ja helttasienien sadon määrä on Suomessa vuosittain noin 2-5 miljoonaa tonnia. Syötävien sienien osuus sadosta on 75 prosenttia. Vain 1-2 prosenttia syötävistä sienistä poimitaan hyötykäyttöön.

Tiedot käyvät ilmi tuoreesta selvityksestä, jossa tarkastelun kohteena on ollut 1700 Suomessa kasvavaa tatti- ja helttasientä. Näistä lähes 200 on uhanalaisia tai silmällä pidettäviä lajeja.

Laaja tatti- ja helttasieniselvitys koottiin lukuisten asiantuntijoiden ja harrastajien voimin. Hankkeen rahoitti ympäristöministeriö, ja siitä vastasi Helsingin yliopiston luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa. Näin laaja tatti- ja helttasieniselvitys tehtin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.

Selvityksestä on julkaistu kirja ¤Suomen helttasienten ja tattien ekologia, levinneisyys ja uhanalaisuus¤. (Finfood)

Mainos – sisältö jatkuu alla

Pihakalenteri 2027

Pihakalenteri on täällä taas!

Koko puutarhavuosi samoissa kansissa – ajankohtaiset vinkit, tärkeät puutarhatyöt ja omat suunnitelmat kuukaudesta toiseen.

Pihakalenteri on 224-sivuinen, A5-kokoinen pihatarhurin apu, jossa on kierreselkä ja paljon tilaa muistiinpanoille ja piirroksille.

Pihakalenterin ennakkohinta 15.11. asti on 21 €.

Mainos päättyy

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *